Tilinpäätösanalyysin avulla voidaan selvittää yrityksen taloudellista tilaa ja kannattavuutta. Analyysi tehdään usean vuoden tilinpäätöstietojen pohjalta. Eri vuosien tunnuslukuja verrataan keskenään, jolloin saadaan selville yrityksen toiminnan kehitys tarkastelujaksolta. Lisäksi tilinpäätösanalyysin lukuja voidaan verrata toimialan ja kilpailijayritysten vastaaviin lukuihin.
Kirjoittajat: Maija Hyppölä ja Leea Kouhia
Pienyrityksen tilinpäätös
Pienyrityksestä on kyse silloin, kun yrityksen liikevaihto on alle 12 000 000 euroa, taseen loppusumma on alle 6 000 000 euroa ja henkilökunnan määrä keskimäärin on alle 50. Edellä mainituista raja-arvoista korkeintaan yksi saa ylittyä päättyvällä sekä sitä edeltävällä tilikaudella. (Kirjanpitolaki 1336/1997, 1:4a§.)
Kirjanpitolaissa pienyrityksille on annettu tiettyjä helpotuksia koskien tilinpäätöksen laatimista. Sen ei tarvitse laatia rahoituslaskelmaa eikä toimintakertomusta (Kirjanpitolaki 1336/1997, 3:1§). Pienyrityksen tulee siis laatia tilinpäätökseensä tuloslaskelma, tase ja liitetiedot. Tuloslaskelmassa ja taseessa tulee jokaisesta erästä esittää edellisen tilikauden vertailutieto, liitetiedoissa vertailutietoa ei tarvitse esittää. (Kaisanlahti & Leppiniemi 2016, 23.)
Tase kertoo yrityksen taloudellisen aseman tilinpäätöspäivänä. Tase jaotellaan vastaavaa ja vastattavaa osioihin. Vastaavaa puolella esitetään yrityksen varat, jotka yrityksellä on tilinpäätöshetkellä ja joilla katsotaan olevan taloudellista arvoa. Vastattavaa puolella puolestaan esitetään yrityksen vastuut ja velat, joista se on vastuussa tilinpäätöspäivänä. (Ikäheimo, Malmi & Walden 2016, 67–69.)
Tuloslaskelmaan kirjataan tilikauden tulot ja menot. Kun tilikaudelle kuuluvista tuotoista vähennetään tilikauden kulut, saadaan selville tilikauden tulos. (Kaisanlahti & Leppiniemi 2016, 26.) Pienyritys voi laatia tilinpäätökseen joko kululaji- tai toimintokohtaisen tuloslaskelman. Enemmistö yrityksistä käyttää kululajikohtaista kaavaa, jonka pohjalta myös vero- ja tilastolomakkeet on laadittu (Salmi & Rekola-Nieminen 2004, 19).
Pienen osakeyhtiön liitetiedot jaetaan kahteen ryhmään. Tilipäätöksen laatimista koskevat liitetiedot annetaan silloin, kun poiketaan niin sanotuista kansallisista olettamista. Muut Valtioneuvoston asetuksessa pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista (1753/2015, 3:1-13§) määritellyt liitetiedot ilmoitetaan aina, jos kyseisiä seikkoja on tilinpäätöksessä. Lisäksi tilinpäätöksessä on annettava tieto siitä, että tilinpäätös on laadittu pienyrityssäännösten mukaan.
Tilinpäätösanalyysi ja yritystutkimus
Tilinpäätösanalyysi koostetaan yrityksen tilinpäätöstietojen pohjalta. Siinä arvioidaan yrityksen taloudellista tilaa ja verrataan yrityksen toimintaa eri tilikausien välillä. Lisäksi yrityksen lukuja voidaan verrata muiden samalla alalla toimivien yritysten vastaaviin lukuihin sekä toimialojen keskiarvolukuihin. Tilinpäätösanalyysissä pyritään selvittämään myös tunnuslukujen taustoja, onko kyse pitkän aikavälin muutoksista, vai onko kyseessä satunnainen muutos (Niskanen & Niskanen 2003, 10.) Yritystutkimus ry on antanut yleiset suositukset tunnuslukujen tulkinnasta (Yritystutkimus ry 2017, 65-76). Luottoluokittajien ratingeissa tunnuslukujen raja-arvot määritetään tilastollisin menetelmin, joissa hyödynnetään muun muassa toimialadataa (Holman 2018, 59).
Tilinpäätösanalyysin informaatiota käyttävät hyödykseen monet eri tahot. Yrityksen johdon ja omistajien lisäksi sijoittajat, rahoittajat, palvelun- ja tavarantoimittajat, asiakkaat sekä viranomaiset ovat kiinnostuneita yritysten tilinpäätöstiedoista. Myös henkilökunta haluaa tietää, miten yrityksen talous on kehittynyt. (Niskanen & Niskanen 2003, 13–17).
Tilinpäätösanalyysissa on tärkeää saada eri vuodet ja eri yritykset vertailukelpoisiksi keskenään. Tämän vuoksi tilinpäätösanalyysia varten oikaistaan yrityksen tuloslaskelma ja tase. Prosenttilukumuotoisen tilinpäätöksen avulla voidaan selvittää, miten tuloslaskelman ja taseen erien keskinäiset suhteet ovat kehittyneet tarkastelujaksolla. Trendianalyysilla tarkastellaan tilinpäätöserien ajallista kehitystä usealta vuodelta. Kassavirtalaskelman avulla tarkastellaan rahoituksen riittävyyttä. Yrityksen taloudellista suorituskykyä voidaan mitata tunnuslukuanalyysin avulla. (Hyppölä 2018.)
Yritystutkimus on syvällisin analyysin muoto. Siinä pyritään selvittämään yrityksen taloudelliseen menestykseen vaikuttaneet syyt yrityksen liiketoiminnan tasolla. Yritystutkimuksessa käytetään kaikkea saatavilla olevaa informaatiota yrityksen tilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. (Niskanen & Niskanen 2003, 11-23). Talousalan asiantuntija-organisaatiot tarvitsevat yhä syvempää tilinpäätöksen ymmärtämistä kuin myös luottolaitokset luottopäätösten tueksi.
Strateginen tilinpäätösanalyysi
Yrityksen tulevaisuuden potentiaalia voidaan puolestaan ennustaa strategisen tilinpäätösanalyysin avulla. Strategisessa tilinpäätösanalyysissa yhdistyy perinteinen tilinpäätösanalyysi ja yrityksen arvonmääritys. Strategisessa tilinpäätösanalyysissa arvioidaan yrityksen kasvua tulojen kasvun avulla, yrityksen tulontuottamisprosesseja sekä rahoitusprosesseja. Mitä pidemmältä ajalta strateginen analyysi tehdään, sitä luotettavampia tuloksia siitä voidaan saada. Strategisen tilinpäätösanalyysin päätehtävä on hyödyntää yrityksen tilinpäätöstietoja sen arvonmäärittämiseen ja kasvumahdollisuuksien ennustamiseen ja arviointiin tulevaisuudessa. (Laitinen 2002, 13-15, 17-18, 20.)
Tutkimus kuljetusalan yrityksen taloudellisen tilan selvittämisestä tilinpäätösanalyysin keinoin
Opinnäytetyön empiriaosuudessa tehdyn tilinpäätösanalyysin avulla selvitettiin lahtelaisen P-H Kuljetus Oy:n taloudellista tilaa. Yrityksen tunnuslukuja verrattiin myös samalla alalla toimivan kilpailijayrityksen lukuihin sekä toimialan keskiarvolukuihin. (Hyppölä 2018.)
Tilinpäätösanalyysin tarkastelujaksolla P-H Kuljetuksen tunnusluvut olivat pääosin heikompia kuin vertailtavan yrityksen tunnusluvut ja toimialan keskiarvoluvut. Lähes kaikki yrityksen tunnusluvut olivat kuitenkin kehittyneet positiiviseen suuntaan. Liikevaihto on kasvanut nopeampaa tahtia kuin toimialalla keskimäärin, koska yritys on tehnyt huomattavia investointeja. Hyvällä talouden ja toiminnan johtamisella yrityksellä on mahdollisuus kehittää edelleen toimintaansa ja parantaa sen kannattavuutta. (Hyppölä 2018.)
Lähteet
Holman, M. 2018. Yritystutkimus muutoksessa. Tilisanomat 3/2018, 56-59.
Hyppölä, M. 2018. Kuljetusalan yrityksen taloudellisen tilan selvittäminen tilinpäätösanalyysin keinoin. [Verkkodokumentti]. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, liiketalouden ala. Lahti. [Viitattu 4.6.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018060312138
Ikäheimo, S. Malmi, T. Walden R. 2016. Yrityksen laskentatoimi. Helsinki: Alma Talent Oy.
Kaisanlahti T. & Leppiniemi J. 2016. Pien- ja mikroyrityksen tilinpäätös. Helsinki: Alma Talent Oy:
Laitinen, E. K. 2002. Strateginen tilinpäätösanalyysi. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Kirjanpitolaki 1336/1997. Finlex. [Viitattu 25.4.2018]. Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971336#L1
Niskanen, J. & Niskanen, M. 2004. Tilinpäätösanalyysi. Helsinki: Edita Prima Oy.
Salmi, I. & Rekola-Nieminen, L. 2004. Tilinpäätöksen rakentaminen ja tulkinta. Helsinki: Edita Prima
Valtioneuvoston asetus pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista 1753/2015. Finlex. [Viitattu 9.5.2018]. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151753#Lidp450083744
Yritystutkimus ry. 2017. Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi. Helsinki: Gaudeamus Oy.
Kirjoittajat
Maija Hyppölä on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulussa liiketalouden koulutusohjelmassa ja valmistuu tradenomiksi kesäkuussa 2018
Leea Kouhia toimii Lahden ammattikorkeakoulussa, Liiketalouden alalla vastuuopettajana.
Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/p%C3%B6rssi-maailmantalous-puomi-911605/ (CC0)
Julkaistu 5.6.2018
Viittausohje
Hyppölä, M. & Kouhia, L. 2018. Pienyrityksen taloudellisen tilan selvittäminen tilinpäätösanalyysin keinoin. LAMK Pro. [Verkkolehti]. [Viitattu pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2018/06/05/pienyrityksen-taloudellisen-tilan-selvittaminen-tilinpaatosanalyysin-keinoin