Aihearkisto: LAMK Pro

Osallistava markkinointiviestintä ja brandiyhteisöt sosiaalisessa mediassa

Älykäs liiketoiminta, LAMK Pro

Markkinointi on muuttunut entistä enemmän tietotekniikkaa hyödyntäväksi. Kuluttajat viettävät aikaansa enenevässä määrin älylaitteiden äärellä ja haluavat olla aktiivisesti mukana keskusteluissa joko tuottaen sisältöä tai hyödyntäen sitä.  Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuksia osallistumiseen sekä yrityksille että kuluttajille. Osallistava markkinointiviestintä rohkaisee kuluttajia tuottamaan omaa sisältöä brandiyhteisöissä, jotka kokoavat tuotemerkkiin sitoutuneita ihmisiä keskusteluun keskenään.

Kirjoittajat: Joonas Liimatainen, Viivi Pekkonen ja Ritva Kinnunen

Osallistava markkinointiviestintä

Osallistavassa markkinointiviestinnässä kuluttajat tuottavat sisältöä tuotteista ja yrityksistä blogien, keskustelupalstojen, wikien, yritysten luomien sivustojen ja muiden sosiaalisen median alustojen kautta. Näiden keskustelujen kautta kuluttajien on havaittu sitoutuvan tuotemerkkeihin. Sitoutuminen voi edetä yhteisestä sisällöntuotannosta (UGC User-generated Content) yhteistuottamiseen (Collaborative Co-Creation). Ensimmäisestä esimerkkeinä ovat arvioinnit, keskustelut ja näiden jakaminen. Jälkimmäisessä sitoutumisen vaiheessa kuluttajat ideoivat mainoksia, tuotteita ja jopa osallistuvat organisaatioiden kehittämiseen. (Chaffey & Smith 2017, 143- 146)

Vuorisen (2009, 37) tekemän tutkimuksen mukaan yksi keskeisistä syitä, miksi asiakkaat osallistuvat markkinointiin, on ihmisten sisällöntuotannon halu. Sosiaalisen median käytön yleistyessä yritysten on pystyttävä tavoittamaan nämä asiakkaat osallistavasti uusia markkinointikanavia hyödyntäen.

Virtuaaliset brandiyhteisöt sosiaalisessa mediassa

Erkkolan (2008, 83) mukaan sosiaalinen media määritellään teknologiasidonnaiseksi ja rakenteiseksi prosessiksi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentava yhteisiä merkityksiä sisältöjen, yhteisöjen ja verkkoteknologioiden avulla vertais‐ ja käyttötuotannon kautta.

Sosiaalisessa mediassa ylläpidettävä brandiyhteisö muodostuu yrityksen käyttämästä sosiaalisen median alustasta ja sen ympärille muodostuneesta yhteisöstä.  Käytettävissä olevia alustoja ovat muun muassa blogit, valokuvien ja videoiden jakamiseen suunnitellut palvelut, sosiaaliseen verkottumiseen suunnitellut sivustot ja wikit. Tällaisia ovat esimerkiksi Blogger, Instagram, YouTube, Facebook, Twitter ja Wikipedia. Yhteisö muodostuu, kun tuotemerkkiin eli brandiin sitoutuneita ihmisiä liittyy merkin online-yhteisöön. Yhteisöön liitytään erilaisista syistä. Näitä ovat halu auttaa muita kuluttajia tai yritystä, sosiaalinen arvostus ja tietoon liittyvä vallan käytön tunne. Toisaalta voidaan ostotapahtuman jälkeen etsiä neuvoja tuotteen käytön suhteen, hakea hyväksyntää, ilmaista myönteisiä tunteita merkkiä kohtaan tai toisaalta purkaa kielteisiä kokemuksia.  (Kamboj & Rahman 2016; Zheng ym. 2015)

Brandiyhteisössä syntyy sitoutumista ja merkkiuskollisuutta

Yhteisön jäsenten aktiivinen osallistuminen keskusteluun lisää sitoutumista tuotemerkkiin. Tuotteista ja palveluista kirjoittavat aktiiviset tuotemerkkien käyttäjät tai kannattajat, ja lukijat jakavat edelleen hyväksi kokemiaan kirjoituksia. Aktiivisten sisältöä tuottavien jäsenten ohella yhteisöissä on jäseninä passiivisia osallistujia eli seurailijoita tai niin sanottuja vapaamatkustajia, jotka käyvät lukemassa aktiivisten kirjoittajien näkemyksiä ja hyödyntämässä niistä saamaansa tietoa. Sosiaalisessa mediassa tai verkkosivustolla toimivan brandiyhteisön suosiota mitataankin usein vapaamatkustajien määrällä, sillä he tuottavat suurimman osan klikkauksista ja verkkosivujen kävijämääristä. Vaikkakaan nämä kävijät eivät tuota omaa sisältöä, on hyvä miettiä miten heidät saisi innostettua mukaan tuottamaan sisältöä ja siten lisäämään yhteisön kiinnostavuutta.  (Kamboj & Rahman 2016.) Sisällöntuotantoon innostamisen keinoina on käytetty perinteisiä mainoksia sekä kilpailuja, joissa kehotetaan kertomaan kokemuksistaan tuotteesta. (Malthouse ym. 2016.) Alla olevassa (kuva 1) Finnairin jakamassa äitienpäivän Facebook päivityksessä on saatu asiakkaat kertomaan muistojaan yhteisistä matkakokemuksista äidin kanssa.

Kuva 1. Sisällöntuotantoon kehottava päivitys Finnairin Facebook sivulla (Facebook 2019a)

Joissain yrityksissä pelätään brandinhallinnan menettämistä, ja sitä että käyttäjät tuottavat negatiivista sisältöä yhteisöjen sivustoille. Tämä on myös hyväksyttävä ja varauduttava kommentoimaan kirjoituksia. (Kamboj & Rahman 2016; Zheng ym. 2015.) Alla olevassa kuvakaappauksessa (kuva 2) on esimerkki Gilletten toiminnasta negatiivisen palautteen tapauksessa. 

Kuva 2. Gilletten vastine negatiiviseen sisältöön (Facebook 2019b)

Osallistavan viestinnän hyödyntäminen on koettu kuitenkin enimmäkseen tehokkaaksi työkaluksi tuoda omaa brandia esiin ja keskustelujen kohteeksi.

Facebookin käyttäjät kohderyhminä

Facebookin käyttäjistä on löydetty neljä erilaista ryhmää, joita ovat huomion tavoittelijat, uskolliset Facebookin käyttäjät, kontaktien etsijät ja viihteen etsijät. Hodis ym. (2015) ovat esitellet tutkimustensa pohjalta näihin neljään kohderyhmään pohjautuvan markkinointistrategian mallin Facebook mainontaan. Heidän mukaansa sosiaalisen median voimaa ei voi määritellä ostokäyttäytymisen tai demograafisten ominaisuuksien pojalta. Tästä syystä sosiaalisen median voimaa Word-of-Mouth viestinnän hyödyntämiseen ei ole kunnolla kyetty vapauttamaan digitaalisissa medioissa (eWOM, electronic word-of-mouth). Heidän mallissaan huomion tavoittelijat ovat ensisijaisia eWOM:in luojia, jotka ovat Facebook yhteisönsä tosielämän tähtiä, ja joiden julkaisuja seurataan. Tästä syystä brandien pääsy näiden kirjoittajien julkaisuihin on tärkeää. Tähän ryhmään kuuluvat eivät yleensä osallistu brandien tuottamien sivustojen keskusteluihin, vaan haluavat omana itsenään tuoda näkemyksiään esiin. Kontaktien etsijät ovat enimmäkseen eWOM:in kuluttajia, jotka saattavat muodostaa brandin yhteisösivujen keskeisemmän vierailijaryhmän. He reagoivat brandiviesteihin ja jakavat niitä eteenpäin. Uskolliset Facebookin käyttäjät viettävät paljon aikaa sivustoilla. He luovat uutta sisältöä ja myös hyödyntävät toisten tuottamaa sisältöä. Tätä ryhmää voi kutsua ideaaliksi brandilähettiläiden joukoksi.  Neljäs ryhmä viihteenetsijät eivät sitoudu brandeihin juurikaan, eivätkä ole valmiita uhraamaan aikaa sivustoilla vierailuihin, ellei siellä ole jotain todella heitä kiinnostavaa. Tätä ryhmää kiinnostaa erityisesti videot, kilpailut, arvonnat ja palkinnot.

Alla olevassa kuviossa (kuvio 1) on esitetty Hodis ym. (2015) esittämä strategiakehikko perustuen Facebookin käyttäjien kohderyhmiin. Huomion tavoittelijoita ja uskollisia Facebookin käyttäjiä kannattaa pyrkiä sitouttamaan merkkiin esimerkiksi erilaisten etujen avulla.  Tavoitteena on löytää heidät ja vahvistaa heidän toimintaansa mahdollisuuksien mukaan. Viihteen etsijöille kannattaa tarjota esimerkiksi arvontoja ja palkintoja. Kontaktien etsijöille sopivia markkinointikeinoja voivat olla erilaiset tapahtumat, joissa he saavat olla yhteydessä muhin yhteisön jäseniin. Näitä kahta ryhmää yrityksen kannattaa palvella ja hoitaa erilaisin tempauksin.

Kuvio 1. Facebookin käyttäjät kohderyhminä (mukaillen Hodis ym. 2015)

Kohderyhmien tunnistaminen auttaa yritystä muokkaamaan viestintästrategiaansa paremmin kohdentuvaksi. Yrityksille jatkuva ajantasaisen, innostavan ja asiakkaalle arvoa tuottavan sisällön tuotanto on haasteellista. Kohdennettu osallistava markkinointiviestintä auttaa yrityksiä pysymään tietoisena asiakkaita kiinnostavista teemoista sekä auttaa asiakastuntemuksen kehittymisessä.

Lähteet

Chaffey, D. & Smith P.R. 2017. Digital Marketing Excellence: Planning, Optimizing and Integrating Online Marketing. New York: Routledge.

Erkkola, J‐P. 2008. Sosiaalisen median käsitteestä. Lopputyö. Taideteollinen korkeakoulu. Helsinki. [Viitattu 3.2.2019]. Saatavissa: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/12480

Facebook 2019a. Finnair. [Viitattu 17.5.2019]. Saatavissa: https://www.facebook.com/finnairsuomi/

Facebook 2019b. Gillette. [Viitattu 17.5.2019]. Saatavissa: https://www.facebook.com/gillette/

Hodis, M., Sriramachandramurthy, R. & Sashittal, H. 2015. Interact with me on my terms: a four segment Facebook engagement framework for marketers. Journal of Marketing Management, Vol. 31, Nos. 11 – 12. [Viitattu 17.5.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1080/0267257X.2015.1012535

Kamboj, S., & Rahman, Z. 2016. The influence of user participation in social media-based brand communities on brand loyalty: Age and gender as moderators. Journal of Brand Management, Vol. 23(6), pp. 679-700. [Viitattu 17.05.2019]. Saatavissa: http://dx.doi.org/10.1057/s41262-016-0002-8

Malthouse E. C., Bobby C. J., Kim S. J. & Vandenbosch M. 2016. Evidence that user-generated content that produces engagement increases purchase behaviours. Journal of Marketing Management, Vol. 32:5-6, pp.427-444. [Viitattu 17.5.2019].  Saatavissa: https://doi.org/10.1080/0267257X.2016.1148066

Vuorinen, A‐E. 2009. Osallistava markkinointiviestintä sosiaalisessa mediassa. Kandidaatin tutkielma. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Lappeenranta. [Viitattu 17.5.2019]. Saatavissa: http://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/52589/nbnfi-fe201001211152.pdf?sequence=3&isAllowed=y

Zheng, X, Cheung, C. M. K., Matthew L. & Liang, L. 2015. Building brand loyalty through user engagement in online brand communities in social networking sites. Information Technology & People. Vol. 28, Iss. 1, pp. 90-106. [Viitattu 17.5.2019]. Saatavissa:  http://dx.doi.org/10.1108/ITP-08-2013-0144

Kirjoittajat

Joonas Liimatainen on liiketalouden YAMK-opiskelija ja työskentelee hankekehittäjänä Lahden kaupungin työllisyyspalveluiden Vauhdittamo ESR-hankkeessa.

Viivi Pekkonen on liiketalouden YAMK-opiskelija sekä työskentelee asiantuntijatehtävissä opetus- ja kulttuuriministeriössä. Lisäksi Viivi on toiminut yrittäjänä 5 vuotta.

KTT Ritva Kinnunen työskentelee markkinoinnin yliopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa liiketalouden ja matkailun alalla sekä asiantuntijana #DigiLAHTI hankkeessa. Artikkeli on kirjoitettu #DigiLAHTI EAKR –hankkeen tuella. Hanke on LAMKin, LUTin ja Ladecin yhteinen EU:n aluekehitysrahaston rahoittama hanke, jonka tavoitteena on alueen yritysten digitaalisten valmiuksien kehittäminen.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/553609 (CCO)

Julkaistu 31.5.2019

Viittausohje

Liimatainen, J., Pekkonen, V. & Kinnunen, R. 2019. Osallistava markkinointiviestintä ja brandiyhteisöt sosiaalisessa mediassa. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/05/31/osallistava-markkinointiviestinta-ja-brandiyhteisot-sosiaalisessa-mediassa/

Waste Management Trends in Selected Central Baltic Countries and in Russia

Articles in English, Kiertotalouden ratkaisut, LAMK Pro

In Europe each person is currently generating on average half of tone of household waste per year. Although the management of the waste continues to improve in the EU, the significant amount of potential, valuable secondary raw materials such as metals, wood, plastics, paper and glass are lost in waste streams. Turning waste into a resource is one key to a circular economy. This article analyses current waste management trends in selected Central Baltic counties, i.e. Finland, Sweden, Latvia and in Russia.

Authors: Shima Edalatkhah and Lea Heikinheimo

European legislation as key driver to improve waste management

The European Union’s approach to waste management is based on the waste hierarchy which sets the following priority order: prevention, (preparing for) reuse, recycling, recovery and, as the least preferred option, disposal (which includes landfilling and incineration without energy recovery) (European commission 2019).

The European Commission has set stricter regulations on waste separation, recycling and landfilling. The proposed key points by EU waste policy as the major instrument in waste management include the following, as listed in Figure 1.

          Figure 1. The EU Proposed Waste Management Policy (Bremere 2011))

Waste Management in Finland, Sweden, Latvia and Russia

Eurostat keeps track of statistics on waste management in the European Union. Visualizing this data can help in the understanding of the overall difference among Latvia, Finland, Sweden and Russia. This also highlights the shift that has already taken place in Finland and Sweden.

The total waste generated is the first trend. These numbers give us a basic idea of the input problem. This input is surprisingly similar in these countries nowadays. The national data on waste generated per person had varied greatly in previous years, but in year 2016 Swedish, Russians and Latvians produced nearly the same amount of waste, i.e. 400 kg/capita, respectively. Finns produced 500 kg/capita per year (Figure 2).

Figure 2. Total Waste Generated in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Secondly, the recycling trend matters as the result of environmental awareness, accessibility and culture. (Eurostat 2018) Latvia shows an impressive trend starting from 2012 while Sweden has a steadier incremental growth. In Latvia, the company The Latvijas Zalais punkts has been promoting environmental education and caring for clean and tidy environment for 15 years, thus contributing to the growing trend (Figure 3).  (The Latvijas Zalais punkts 2019)

Figure 3. Total Recycling in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Third, we look deeper into the landfill trend. This is the output of the system. In order to change this output, a holistic view of the problem is needed. The 10% EU goal of landfilling was reached in Sweden already in 2004 and in Finland in 2015 (Figure 4). (Eurostat 2018)

Figure 4. Landfilling in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Fourth are the trends for incineration, which is the process of simply burning waste in a controlled way. This process accounts for 50% of waste treatment in Finland and Sweden. The idea is to take advantage of the heat generated and sending this back to the nearby community. (Statistics Finland 2018)

Figure 5. Disposal – incineration and energy recovery in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Waste Treatment in Finland and Sweden

The total amount of waste in Finland is about 2.4 to 2.8 million tons per year. Finland’s population was 5.54 million in 2018. Considering the amount of waste and inhabitants, the amount is about 500 kilograms per inhabitant per year. Based on a long-term plan of waste management in Finland specifically after 2000, there is currently a dramatic cut down of the number of landfill sites to less than 3% following the outstanding competition over recovery of waste to both energy production and material recovery. (Statistics Finland 2018)

  Figure 6. Waste Treatment in Finland. (Eurostat 2018)

As the above statistics illustrate, within a period of 14 years, the municipal waste turned to a significant energy fuel for district heat production. The energy recovered municipal waste include biocomponents like wood, paperboard, cardboard and food waste. (Statistics Finland 2018)

The trends in Finland and Sweden is a trend of steady improvement. The rate of landfill has shrunk by the small increase in recycling and large increase in incineration and energy recovery. At the same time the total waste generated seems to be at a standstill.

Figure 7. Waste Treatment in Sweden. (Eurostat 2018)

Waste Treatment in Latvia and Russia

An interesting increase in generated waste for the last 4 years can be seen in Latvia. The increase is 27% (2012-2016). At the same time, the amount of landfill did not grow by more than 3%. This might be an indicator that the process of the landfill is not seen as the solution when more waste is produced. This is a good thing. More landfill could be an easy way when demand rose. The data does, however, not show where the increase of waste went. No increase in other waste treatment is shown and the data from Eurostat does not add up (Figure 8).

The missing piece between the bars and the line can be explained as a difference in waste generated vs waste treated. However, we do find it very unlikely that the perfect match in 2008, 2009 and 2010 are the result of near 100% treatment. If so the big drop in 2011 should be investigated. The problem is probably due to difference in reporting.

Obviously, the level of incineration and energy recovery needs to increase significantly if the 2030 target is to be reached. Finland´s increase of incineration and energy recovery from 2006 to 2016 is 234 kg/capita. This increase needs to happen in Latvia as well. The 2030 target is not an impossible goal.

 

Figure 8. Waste Treatment in Latvia. (Eurostat 2018)

The situation in Russia is as follows: as the total amount of waste generated is increasing, so are both the amount of landfill waste and landfill volume. The amount of recyclable waste in 2016 has doubled, which may indicate the beginning of a positive trend. But the share of recyclable waste is extremely small, it is a big problem for Russia now. (Eurostat 2018)

                     

Figure 9. Waste Treatment in Russia. (Eurostat 2018)

The results of this study indicate that there is a positive trend of waste management in all case countries. The amount of new landfilling in Sweden and Finland is nearly about zero, partly due to the ban on landfilling of organic waste. There is still a challenge to reach the target value of 65% of recycling of municipal waste by 2030.

Meanwhile in Latvia, the household waste which is not recycled, is landfilled. There has been an outstanding growth in waste recycling though since 2012. In Latvia, it has been discussed whether they should build waste incinerators, or should they use landfills in mining. As the landfill mining can be considered as a part of the wider view of a circular economy, in recent years activity for secondary raw material recovery has received growing interest in EU area and globally. (Särkkä et al. 2018) Russia has recently had positive paces toward improvement in waste management and has high potentials to progress in the future.

References

Bremere, I. 2011. Improving Waste Prevention Policies in the Baltic States. Assessment and Recommendations. Hamburg: Baltic Environmental Forum. [Cited 15 Nov 2018]. Available at: http://bef-de.org/fileadmin/files/Publications/Waste/activity4-1-1_recommendations_waste-prev.pdf

European Commission. 2019. Waste. Environment. [Cited 15 Nov 2018]. Available at: http://ec.europa.eu/environment/waste

Eurostat. 2018. EU Open Data Portal. [Cited 15 Nov 2018]. Available at: https://data.europa.eu/euodp/data/dataset/KvzJCOjr8R9HkDIubruA

Interreg Europe. 2018. Effective municipal waste source. [Cited 15 Nov 2018].
Available at: https://www.interregeurope.eu/policylearning/good-practices/item/234/effective-municipal-waste-source-separation-and-recovery-paeijaet-haeme-region/

Statistics Finland. 2018. Municipal Waste Management. [Cited 15 Nov 2018].
Available at: https://www.stat.fi/til/jate/2016//jate_2016_13_2018-01-15_tie_001_en.html

Särkkä, H., Ranta-Korhonen, T. & Hirvonen, S. 2018. Municipal solid waste landfill as a potential source of secondary raw materials: Case Metsäsairila, Mikkeli. In: Aarrevaara E. & Harjapää A. (Eds.). Smart Cities in Smart Regions 2018: Conference Proceedings. Lahti: Lahti University of Applied Sciences. The Publication Series of Lahti University of Applied Sciences, part 39. 224-231.[Cited 14 Apr 2019]. Available at: URN:NBN:fi:amk-2018091815195

The Latvijas Zalais punkts. 2019. About us. [Cited 14 Apr 2019]. Available at: http://www.zalais.lv/en/about-us/

Authors

Shima Edalatkhah is an International Business Student at Lahti University of Applied Sciences

Lea Heikinheimo, D.Sc. (Tech), works as a Principal lecturer at LAMK, Faculty of Technology. She is also the Manager of the Crea-RE project.

Illustration: https://pxhere.com/en/photo/815927 (CC0)

Published 29.5.2019

Acknowledgements

The authors would like to express their gratitude to the Interreg Central Baltic Program for the funding of the projects “Crea-RE Creating aligned studies in Resource Efficiency”.

Also, we would like to thank the partners and all the participants of the Crea-RE project who helped with data collection.

Reference to this publication

Edalatkhah, S. & Heikinheimo, L. 2019. Waste Management Trends in Selected Central Baltic Countries and in Russia. LAMK Pro. [Cited and date of citation]. Available at: http://www.lamkpub.fi/2019/05/29/waste-management-trends-in-selected-central-baltic-countries-and-in-russia/

A Culturally Diverse Workforce: Is it really worth it?

Älykäs liiketoiminta, Articles in English, LAMK Pro

What does cultural diversity mean and why are people so concerned about it currently? This article discusses the benefits of a culturally diverse workforce. Additionally, the article explores ways for organizations to increase workforce diversity. It is written for individuals interested in cultural diversity and matters related to it. The article is also relevant for organizations wishing to learn about workforce diversity and potentially integrating it into their corporate culture.

Authors: Isabella Härkönen & Tarja Ahonen

Theoretical Background

Cultural diversity can be defined as “the variety of human societies or cultures in a specific region, or in the world as a whole” (Kerwin 2010, vii). Because of the broadness of the concept, the study and the article applies a narrow category-based definition, which limits the concept to cover only cultural background.

Cultural diversity can bring many benefits to an organization’s workforce. From the organizational perspective it can improve the organization’s image as an employer and expand the applicant pool. (Leopold & Harris 2009, 129-132.) It also suggests that an organization is socially responsible and provides equal opportunities for all current and future employees (Hofhuis et al. 2013, 180). Moreover, with a diverse workforce organizations can learn more about different markets and potentially increase product awareness (Leopold & Harris 2009, 129-132). Workforce diversity has also been proven to add new perspectives to the problems at hand, increase innovativeness and problem-solving skills (Adler & Gundersen 2008, 102-104; Galinsky et al. 2015, 742).

Increasing workforce diversity can be challenging, but extremely beneficial for organizations in the long run. Theory suggests that the key for increasing workforce diversity is taking advantage of the gap between the number of personnel leaving and the number of new hires. Generally, like any workers, diverse employees can only be retained when there are vacancies in an organization, leading to a slow process. However, a speedy increase can be applied if organizations enter a stage of growth and need to employ additional workforce. (O’Brien et al. 2015, 11-12.)

Key Findings

The study was done in collaboration with Lahti University of Applied Sciences (LAMK). Twelve people working and studying at LAMK were presented questions related to cultural diversity and the case company. (Härkönen 2019, 22, 25.) The answers of interviewees were expected to be very general and noncommittal, but surprisingly interesting perspectives were gained. Revelations were made on different aspects related to the university that were not know beforehand. Sadly, many of them could not be used in the study, because they were slightly off topic.

The study revealed that 50 percent of the participating interviewees felt that LAMK’s workforce is not culturally diverse, 33,3 percent of interviewees answered that LAMK’s workforce is to some extent culturally diverse, and 16,7 percent stated that the workforce is culturally diverse (Härkönen 2019, 26). The results for this part were not as expected. It is clear that workforce diversity is very low at LAMK, yet some find that the workforce is culturally diverse. Reasons behind the answers of the participants who perceive LAMK’s workforce as culturally diverse could be due to the large amount of diverse students, foreign guest lecturers or foreign visitors at the university.

The majority of employees affirmed that a culturally diverse workforce is especially important for organizations nowadays. Moreover, most of the students felt increasing the amount of culturally diverse teachers would be beneficial and could help them learn more about different cultures. (Härkönen 2019, 26-28.) From a student’s perspective, having a diversified teacher base would make the learning environment more interesting. It would bring new teaching styles to the classrooms that do not rely only on PowerPoint presentations. Additionally, having more teachers who speak English as their native language would help students get a custom with the different dialects of the language. This is especially important in business studies, because you will come across several different styles of English during your career.

Various benefits were expressed in the study concerning a culturally diverse LAMK. It would be a competitive advantage against other Finnish universities of applied sciences and increase the amount of foreign students applying to LAMK. Additionally, foreign students would be able to get better support from teachers who have been in the same situation and it could increase the amount of foreign students staying in Finland after their studies. (Härkönen 2019, 28-29.) Other mentioned benefits were very similar to the collected theory, which was a disappointment for the study results. The research could have been more interesting if more new views on the benefits would have been gained.

Two concrete ways were suggested for increasing LAMK’s workforce diversity: Changing LAMK’s official working language to English and increasing the amount of teacher exchange. First, even though being a big undertaking for LAMK, changing the working language to English would be a positive investment for its future. It would increase its competitiveness and increase the amount of foreign students and employees wanting to be a part of the organization. Second, increasing the amount of teacher exchange would be an easy way to gain different perspectives and increase the amount of diversity in many aspects. Teachers going abroad would gain international knowledge and potentially new teaching styles. At the same time, LAMK’s students and employees would benefit from interacting with foreign teachers working at the university. (Härkönen 2019, 31, 35-36.) At the moment, the Universities of Applied Sciences in Finland are not very culturally diverse. This is why it is especially important for LAMK to take advantage of this gap and use it to their advantage. When performing the interviews, very little was known on the ways LAMK could increase its workforce diversity. The results were pleasantly surprising. Such concrete suggestions were not predicted beforehand. It is rewarding to see that the study provided real recommendations that the university can potentially use in the future.

Last word

To answer the opening questions, the concept of cultural diversity is an integral part of tomorrow’s business. Organizations must adapt to the changes brought by globalization and embrace cultural diversity. A culturally diversified workforce has been proven to be beneficial for organizations, making it a major trend in business. Therefore, future organizational focus should be on creating efficient diverse working environments and not playing it safe with a fully homogenous workforce.

References

Adler, N. & Gundersen, A. 2008. International Dimensions of Organizational Behavior. 5th ed. Mason: Thomson South-Western.

Galinsky, A., Todd, A., Homan, A., Phillips K., Apfelbaum, E., Sasaki, S., Richeson, J., Olayon, J. & Maddux, W. 2015. Maximizing the Gains and Minimizing the Pains od Diversity: a Policy Perspective. Perspectives on Psychological Science. 10(6). [Cited 6 Mar 2019]. Available at: https://doi.org/10.1177%2F1745691615598513

Hofhuis, J., Zee, K. & Otten, S. 2013. Measuring employee perception on the effects of cultural diversity at work: development of the Benefits and Threats of Diversity Scale. Quality & Quantity. 49(1). [Cited 6 Mar 2019]. Available at: https://doi.org/10.1007/s11135-013-9981-7

Härkönen, I. 2019. Culturally Diversified Workforce: A Benefit or a Challenge? Bachelor’s thesis. Lahti University of Applied Sciences Ltd, Business and Hospitality Management. Lahti. [Cited 21 May 2019]. Available at: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052812395

Kerwin, L. 2010. Cultural Diversity: Issues, Challenges and Perspectives. New York: Nova Science Publishers.

Leopold, J. & Harris, L. 2009. The Strategic Managing of Human Resources. 2nd ed. Harlow: Pearson Education Limited.

O’Brien, K., Scheffer, M., Nes, E. & Lee, R. 2015. How to Break the Cycle of Low Workforce Diversity: A Model for Change. PLoS ONE. 10(7). [Cited 8 Mar 2019]. Available at: https://doi.org/10.1371/journal.pone.0133208

Authors

Härkönen, Isabella. 2019. Fourth-year International Business student. Lahti University of Applied Sciences. Finland.

Ahonen, Tarja. 2019. Senior Lecturer. Lahti University of Applied Sciences Ltd, Business and Hospitality Management. Lahti.

Cover image: https://pxhere.com/en/photo/1436885 (CC0)

Published: 29.5.2019

Reference to this publication

Härkönen, I. & Ahonen, T. 2019. A Culturally Diverse Workforce: Is it really worth it? LAMK Pro. [Cited and date of citation]. Available at: http://www.lamkpub.fi/2019/05/29/a-culturally-diverse-workforce-is-it-really-worth-it/

Asiantuntijatyön luonne ja ajankäyttö kompleksisessa työympäristössä

LAMK Pro, Muut

Käsittelemme tässä puheenvuorossa asiantuntijatyön luonnetta kompleksisuuden viitekehyksessä. Näkökulmamme on ajankäytössä, vaikka samalla väitämme, ettei aikaa tulisi tarkastella irrallisena muista asiantuntijatyöhön liittyvistä paradoksaalisista asetelmista. Laajemmin olemme käsitelleet aihetta työn kaaosmaisuuden kokemusta ja selviytymiskeinoja selvittäneessä tutkimuksessa, johon otamme nyt ajankäytön paradoksia syventävän ja keskustelevamman otteen. Nähdäksemme ajanhallinta ja asiantuntijatyö ovat moniulotteinen ja eri ristipaineiden sävyttämä kompleksinen kokonaisuus. Siinä suunnistaminen vaatii moninaisia kontekstisidonnaisia taitoja ja työn luonteen, erityisesti kompleksisuuden, ymmärtämistä. 

Kirjoittajat: Sari Niemi ja Markus Kräkin

Ajankäytön monet haasteet asiantuntijatyössä

Tutkimuksemme perusteella asiantuntijat kokevat työssään kaaosmaisuutta ja aikapainetta, mutta lohdullista on, että heillä on myös selviytymiskeinoja. Koska elämme hyvin kompleksisessa toimintaympäristössä, olisi hyvä huomata, että myöskään keinot kaaoksen kesyttämiseen eivät voi aina olla yksinkertaisia ja toistettavia. Haastetta lisää se, että asiantuntijatyön kaaos ei ole työpöydällä näkyvä sekamelska, vaan näkymätön tietoverkoissa ja päässä vellova vyyhti, josta on vaikea saada otetta, ja jota on siten haastavaa myöskään “konmarittaa”.

Kalenterinhallintanikseillä ja rentoutushetkillä on paikkansa, mutta niiden rinnalla asiantuntijatyötä tekevän olisi hyvä kokeilla muita tilanteittain sovellettavia keinoja. On esimerkiksi harkittava, milloin kannattaa käyttää aikaa suunnitteluun ja milloin asiat eivät parane laatimalla hyviä suunnitelmia, joiden toteutuskelpoisuus murenee seuraavassa hetkessä.

Kaiken kaikkiaan näemme, että työelämän kehittäminen on jaettu kapea-alaisiin lohkoihin, joihin keskittyminen antaa liian yksinkertaistetun kuvan kokonaisuudesta. Esimerkiksi ajatus työajasta on periaatteessa yksinkertainen. Useimmilla se alkaa aamulla ja päättyy noin kahdeksan tunnin kuluttua. Työajan ulkopuolinen aika on vapaa-aikaa eikä työntekijä ole silloin työnantajan käytettävissä. Yksinkertaista, muttei totta.

Todellisuudessa työhön liittyvien asioiden karistaminen mielestä voi olla vaikeaa ja niiden alitajuntainen työstäminen jatkuvaa. Parhaat ajatukset tulevat mieleen lenkkipolulla. Joskus työajalla mieleen tulee vapaa-aikaan liittyvä ajatus. Ajankäyttöä voi kutsua tietotyössä luonteeltaan luovaksi.

Työajan mittaamisesta ja uudelleen määrittelemisestä käydään keskustelua. Työ- ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, tai näkökulmasta riippuen myös erottaminen, on vain yksi tulokulma keskusteltaessa työajankäytöstä. Kiinnostavaa on, mitä työajalla tapahtuu. Harvoin työpäivät rakentuvat selkeistä tehtäväkokonaisuuksista, jotka asiantuntija voi ratkoa yhdeltä istumalta ja siirtyä sitten sulavasti seuraavaan tehtävään. Monista työtehtävistä selviäminen edellyttäisi aikaa pohdinnalle, selvittämiselle ja keskustelulle, mutta aikaa sille ei ole varattu. Myös ongelman määrittelylle tarvitaan aikaa, jotta tunnistettaisiin, millaisia ongelmia ollaan ratkomassa ja valittaisiin oikeat ratkaisutavat. Pitäisi myös tunnistaa, että kaikkia ongelmia ei voida täysin ratkaista, mutta asioita voidaan silti edistää.

Asiantuntijatyöhön kuuluu olennaisesti ajattelu. Ajattelutyö on kuitenkin hiljaista ja näkymätöntä – työntekemisen oletetaan näkyvän. Mutta miten tehdä näkymätön näkyväksi? Esimerkiksi kaikki EU-hankkeissa työskennelleet tietävät, että hankkeelle tehtävä työ tulee erottaa muusta työajasta ja kuvata, mitä hankesuunnitelmaan kuuluvaa työtä on kunakin päivänä tehnyt. Vaatimus on täysin ymmärrettävä rahoittajalta, jonka tulee varmistaa palkkakulujen EU-tukikelpoisuus. Mutta kukapa tuohon lomakkeeseen kirjoittaisi “ajattelu”, vaikka se sitä olisi tehnyt ja se johtaisi hankkeen parempaan lopputulokseen? Mitä tapahtuisi, jos alkaisimme tehdä ajattelutyötä näkyväksi?

Asiantuntijan aikapainetta lisää nähdäksemme se, että usein työ on työskentelyä kompleksisten ilmiöiden parissa. Kun asiantuntijan substanssiala liittyy viheliäisiin ilmiöihin, kuten maahanmuuttoon tai ilmastonmuutoksen torjumiseen, työtehtäviin ei ole helppoja eikä nopeita ratkaisuja. Yhteen kietoutuneiden ilmiöiden ja monimutkaisten asiantuntijatyön ongelmien ratkaiseminen edellyttäisi aikaa ajattelulle, dialogille ja verkostoitumiselle, mutta aikaa ei useinkaan ole suunniteltu tällaiselle. Huolelliselta valmistelultakin odotetaan tehokasta ajankäyttöä ja monien isojenkin asiakokonaisuuksien valmistelutyössä on julkisesti lausuttuna kiire. Ajankäyttö dialogiin ja verkostoitumiseen komplisoi asioita. Aikaa ei myöskään ole noin vain mahdollista ottaa, koska kalenterit ovat keskinäisriippuvaisia ja tehokkuuden tärkeimpänä mittarina pidetään nopeutta.

Asiantuntijatyön paradoksaaliset asetelmat

Tutkimuksemme (Niemi & Kräkin, 2019) tuloksista hahmottuu asiantuntijatyön paradoksivyyhti, joka kuvastaa asiantuntijatyön luonnetta ja asioiden kompleksisuudesta kumpuavia ristiriitoja. Yksittäisen paradoksit ovat sinänsä haastavia, mutta haaste moninkertaistuu, kun eri paradoksit ovat läsnä samaan aikaan. Näitä yhteenkietoutuneita paradokseja ovat yhteistyön, ajankäytön, johtamisen, hallinnan, suunnittelun ja päätöksenteon paradoksit.

Yhteistyön tekeminen on yksi esimerkki paradoksaalisuudesta. Yhteistyö ja luottamukselliset suhteet ovat toisaalta tarpeen työn monimuotoisten ongelmien ratkaisemiseksi ja auttavat asiantuntijoita tekemään työtä luovemmin sekä laadukkaammin. Toisaalta yhteistyö ja suurempi määrä näkökulmia monimutkaistaa asioita, vie aikaa ja vaikeuttaa päätöksentekoa. Asiantuntijoiden tuleekin tasapainoilla tilannekohtaisesti, hakeutuako yhteistyöhön vai ei.

Työssä on myös yksinäisyyden puoli. Näitä voivat olla tilanteet, joissa esimiehen taholta tulee tukea vain yksinkertaisten ongelmien ratkaisuun ja toisaalta aikapaineen ajamana asiantuntija päätyy sulkeutumaan verkostoiltaan ja “lapioimaan” yksin selviytyäkseen liian suuresta työmäärästään.

Asiantuntija – asiansa tuntija vai kysyjä?

Näyttää siltä, että sekä asiantuntija- että esimiestyössä kannattaisi tunnistaa ja tunnustaa se, ettei kaikkea voi hallita ja toisaalta myös käydä enemmän yhteistä keskustelua siitä, mitä etenemisvaihtoja on. Asiantuntija voi jatkossakin olla asiansa osaaja, mutta samalla perinteisen asiantuntijuuteen liittyvän substanssiosaamisen rinnalle nousee kompleksisessa ympäristössä toimimisen osaaminen, jonka kehittäminen on mahdollista. Asiantuntijatyössä on paljon elementtejä, joita on vaikea tunnistaa. Asiantuntijan perinteisessä roolissa tätä ymmärtämättömyyttä on myös vaikea tunnustaa. Kun asiantuntija yhdessä ja yksin rohkaistuu kokeilemaan erilaisia selviytymiskeinoja osana omaa työtään, luottamus asioiden luonteesta johtuvan epävarmuuden käsittelyyn ja asioiden edistämiseen lisääntyy. Tämä helpottaa asiantuntijaa omassa työssään ja korostaa osana asiantuntija-käsitettä yleisosaamisen merkitystä perinteisen kapea-alaisen erikoisosaamisen ohessa.

Yhtenä johtopäätöksenä toteammekin, että asiantuntijoiden ja esimiesten työssä kannattaa lisätä kompleksisuustietoisuutta, joka auttaa asiantuntijoita ja esimiehiä tunnistamaan ongelmien luonnetta ja valitsemaan oikeat etenemistavat. Myös yhteiskunnassa olisi yleisesti hyvä tunnistaa ja tunnustaa, ettei monimutkaisiin ongelmiin ole yksiselitteisiä ratkaisuja, edes asiantuntijoilla.

Lähteet

Artikkeli perustuu 2.11.2018 Työelämän tutkimuspäivillä Tampereella pidettyyn esitykseen Asiantuntijatyön luonne ja aikapaine kompleksisessa työympäristössä (Niemi & Kräkin) sekä artikkeliin Niemi, S. & Kräkin, M. 2019. Asiantuntijatyön paradoksivyyhti. Työn kaaosmaisuuden kokemus ja selviytymiskeinot asiantuntijatyössä. Työelämän tutkimus. Vol. 17 (1), 24-38.

Kirjoittajat

Sari Niemi, YTM, TKI-asiantuntija, Lahden ammattikorkeakoulun Liiketalouden ja matkailun ala

Markus Kräkin, YTM, lehtori, Lahden ammattikorkeakoulun Liiketalouden ja matkailun ala

Julkaistu 24.5.2019

Viittausohje

Niemi, S. & Kräkin, M. 2019. Asiantuntijatyön luonne ja ajankäyttö kompleksisessa työympäristössä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/05/24/asiantuntijatyon-luonne-ja-ajankaytto-kompleksisessa-tyoymparistossa/

Etävastaanotto soveltuu tiheää seurantaa vaativan nuoren potilaan hoitoon

Hyvinvointi ja uudistava kasvu, LAMK Pro

Etävastaanottotoiminnan avulla voidaan tarjota asiakaslähtöisiä ja laadukkaita terveysalan palveluja, jotka edesauttavat potilaiden sitoutumista. Tässä artikkelissa esitellään etävastaanottotoimintaan liittyvää kehittämistä ja käyttökokeilua nuorten erikoissairaanhoidossa.

Kirjoittajat: Jenni Pietilä ja Taina Anttonen

Etäterveyspalvelut – avain hoitotyön kehittämiseen

Sähköinen asiointi on lupaava ratkaisu sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuus- ja saatavuusongelmien korjaamiseksi. (Mäkinen & Jousimaa 2015, 1283.) Kansalaiset odottavat julkisilta palveluilta entistä enemmän. Nuorille julkisten palvelujen digitalisaatio on oletusarvo, ei ainoastaan lisä nykyisiin palveluihin. Suomalaisilla on tutkitusti EU-maiden paras digiosaaminen ja valmiudet julkisten sähköisten palvelujen käyttöön ovat hyvät. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016, 4.) Etäpalvelut mahdollistavat paikasta riippumattomia ja kustannustehokkaita palveluja. Oikein toteutettuna ne ovat asiakaslähtöinen palvelukanava niin kunnille, julkisen hallinnon käyttöön, kuin valtion palveluntuottajille. (Valtiovarainministeriö 2015, 15.)

Sähköisten palveluiden käyttöönotto vaatii hallittua muutosta uusien toimintatapojen valmistelussa. Organisaatioiden tulee varata riittävät resurssit palvelujen kehittämisen lisäksi myös palvelujen käyttöönottoon, markkinointiin, käytettävyyteen ja käytön opastamiseen. (Vidico 2013, 31-32.) Ennen etävastaanottotoiminnan aloittamista tulee suunnittelutyö tehdä huolellisesti. Etävastaanotolle pitää olla selkeä tarve ja vastaanottojen osapuolet sekä yhteistyötahot tulee olla sovittuna. Ihanteellisessa tilanteessa sekä ammattilaiset, että potilaat ovat mukana toiminnan kehittämisessä. Myös henkilöstöresurssit ja kulut tulee arvioida. Näiden lisäksi toimintaa ohjaamaan tarvitaan toimintamalli tai prosessi. (Konttinen & Linervo 2018, 45.)

Kehittämistyön ohella riittävän koulutuksen järjestäminen ammattilaisille on toiminnan onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää (Reponen 2015, 1276). Henkilöstö tulee kouluttaa uusien osaamistarpeiden mukaisesti. Osaamistarpeet tuovat mukanaan usein myös uudentyyppisiä työtehtäviä ja –rooleja. Tämä tarkoittaa muutosta nykyisissä työtehtävissä, prosesseissa ja mahdollisesti organisaatiorakenteissa. (Sähköisten palveluiden kehittäminen: toimintamalli ja käsikirja 2013, 31-32.) Sähköisten terveyspalvelujen osaamista ei tulisi kehittää teknologia edellä, vaan käytettävän teknologian tulee olla tarkoituksenmukaista ja lisäarvoa tuottavaa. Terveysteknologia ja niihin liittyvät järjestelmät asettavat haasteensa, joten täydennyskoulutuksen tarve on jatkuvaa. Kehityksen myötä sairaanhoitajan työnkuvan odotetaan enenevissä määrin muuttuvan kohti potilaan omahoidon tukemista. Uusina rooleina nähdään potilaan kumppanina oleminen, valmentaminen ja mentorointi. (Kouri & Seppänen 2017, 46, 49-50.)

Selvityksissä on osoitettu etäpalvelujen tukevan potilaiden terveyttä, vähentävän terveydenhuollon kustannuksia ja parantavan palvelujen saatavuutta. Positiivisista kokemuksista ja teknologian kehityksestä huolimatta etäpalvelujen tehokkuus ja niiden saaminen käytäntöön herättävät myös epäilyä. Eräs epäily on toiminnan sovittaminen nykyiseen työvuorosuunnitteluun. (Flodgren ym. 2015, 6.) Terveydenhuollon etäpalvelujen hyöty on myös ekologinen. Lisäämällä etäpalveluja ja hyödyntämällä nykyistä enemmän terveydenhuollon teknologiaa, voidaan hiilijalanjälkeä vähentää. (Yellowlees ym. 2010, 232.)

Kehittämiskohteena Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vakavasti ylipainoisten nuorten etävastaanottotoiminta

Pietilän (2019) ylemmän AMK-opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää etävastaanottotoiminta erikoissairaanhoidossa vakavasti ylipainoisille 13–16-vuotiaille nuorille. Kehittämishankeen tavoitteena oli luoda vaikuttava ja nuoren sitoutumista edistävä etävastaanottotoiminta perinteisten vastaanottokäytänteiden rinnalle. Moniammatillinen tiimi havaitsi, että vakavasti ylipainoisten nuorten sitoutuminen perinteiseen hoitopolkuun oli vaihtelevaa ja käyntejä peruuntui usein. Kustannukset peruuntumisista alkoivat muodostuvat suuriksi. Etävastaanoton käyttökokeilun avulla haluttiin selvittää, sitoutuvatko vakavasti ylipainoiset nuoret etävastaanottotoimintaan paremmin, kuin perinteisiin vastaanottokäynteihin. Moniammatillinen tiimi loi etävastaanottotoiminnalle hoitopolun yhteisöllisiä ideointimenetelmiä hyödyntäen; luotiin runko hoitopolulle ja suuntaviivat toiminnan sisällölle.

Käyttöönottokokeilu muodostui kehittämishankkeeksi, jonka kesto oli puoli vuotta. Vaikuttavuutta mitattiin ammattilaisille suunnatuilla fokusryhmähaastatteluilla kokeilun aikana ja sen päätyttyä. Haastatteluissa ammattilaiset nostivat esille hyvänä sen, että nuori tavattiin kasvotusten ennen etävastaanottotoiminnan aloittamista ja myös kokeilun tullessa päätökseen. Havaittiin myös, että kuuden kuukauden hoitopolun puolivälissä on suositeltavaa tavata nuori kasvokkain, jolloin kyettiin keskustelemaan myös vanhempien kanssa. Vanhemmilla on osallisuus nuoren elämäntapamuutoksen ylläpitoon.

Käyttöönottokokeilu osoitti etävastaanottotoiminnan vaikuttavaksi, asiakaslähtöiseksi, laadukkaaksi sekä ketteräksi hoitotyön muodoksi, erityisesti soveltuvan vakavasti ylipainoisten nuorten hoitoon. Etävastaanottotoiminta mahdollisti normaalia tiheämmät yhteydet nuoren kanssa sekä edesauttoi hoitopolkuun sitoutumista. Oleellista on, että sekä ammattilaisella, että nuorella on käytössään tarkoituksenmukaiset ja soveltuvat päätelaitteet.

Käyttöönottokokeilun aikana vahvistui myös käsitys siitä, että etävastaanottotoiminta edistää ammattilaisten erityisosaamista ja yksilövastuullista työnkuvaa. Etävastaanotto edellyttääkin muutosta perinteiseen käsitykseen hoitotyöstä. Etävastaanottotoiminnassa työ painottuu enemmän ohjaukseen, valmentamiseen, kannustajana toimimiseen sekä joustavuuteen työajansuunnittelussa.

Lopuksi

Käyttöönottokokeilu antaa vahvaa viitettä siihen, että etävastaanottotoiminta soveltuu myös laajempaan käyttöön lastentautien erikoissairaanhoidossa. Erityisen hyvin se soveltuu tilapäiseen, tiheämpää seurantaa vaativiin kontrolleihin kuten haavahoitoon ja diabetesvastaanottoon. Kehittyessään etävastaanottotoiminta edellyttää ammattilaisten työajan uudelleen organisointia ja täydennyskoulutusta, jotta uusi työnkuva muotoutuisi tarkoituksenmukaisella tavalla. Kehittämishankkeen arvioinnin perusteella voidaan todeta, että etävastaanottotoiminnasta on hyötyä sekä nuoren perheelle, organisaatiolle, että yhteiskunnalle kustannusten vähenemisen näkökulmasta.

Lähteet

Flodgren, G., Rachas, A., Farmer, AJ., Inzitari, M. & Shepperd S. 2015. Interactive telemedicine: effects on professional practice and health care outcomes (Review). The Cochrane database of systematic reviews. 2015 (9), p. CD002098. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: https://dx.doi.org/10.1002%2F14651858.CD002098.pub2

Konttinen, J. & Linervo, N. 2018. Etävastaanoton kehittäminen Pohjois-Karjalan Vaarakunnissa. YAMK opinnäytetyö. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201804184947

Kouri, P. & Seppänen, J. 2017. eHealth osaamisvaateet terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa. Finnish Journal of eHealth and eWelfare. Vol. 9 (1), 46-50. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.23996/fjhw.60894

Mäkinen, R. & Jousimaa, J. 2015. Sähköisesti vai kasvokkain. Asiakkaalle nopeammat ja sujuvammat palvelut. Duodecim 2015. Vol. 131, 1279-1284.

Pietilä, J. 2019. Etävastaanottotoiminnan kehittäminen osaksi vakavasti ylipainoisten nuorten hoitopolkua. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän lastentautien poliklinikan käyttökokeilun kuvaus. YAMK opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 25.4.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905119221

Reponen, J. 2015. Terveydenhuollon sähköiset palvelut murroksessa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2015. Vol. 131(13), 1275-1276. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo12323.pdf

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. [Viitattu 25.4.2019]. Saatavissa:http:// http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75526/JUL2016-5-hallinnonalan-ditalisaation-linjaukset-2025.pdf?sequence=1

Vidico. 2013. Sähköisten palveluiden kehittäminen: toimintamalli ja käsikirja. Osaaminen näkyväksi digitaalisilla sisällöillä. Hämeenlinna: Innopark Programmes Oy. [Viitattu 25.4.2019). Saatavissa: https://docplayer.fi/147547-Sahkoisten-palvelujen-kehittaminen.html

Valtiovarainministeriö. 2015. Etäpalvelujen käyttöönoton käsikirja. Helsinki: Valtionvarainministeriö. Valtiovarainministeriön julkaisu 44/2015. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: http://vm.fi/documents/10623/360844/Et%C3%A4palvelujen+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6noton+k%C3%A4sikirja/6644b47c-3b1f-4d80-9629-12d0e0a2b394

Yellowlees, P. M., Chorba, K., Burke Parish, M., Wynn-Jones, H. & Nafiz, N. 2010. Telemedicine Can Make Healthcare Greener. Telemedicine and e-Health. Vol 16 (2), 229-232. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1089/tmj.2009.0105

Kirjoittajat

Taina Anttonen, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu

Jenni Pietilä, ylempi AMK-opiskelija, Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio ja liiketoimintaosaaminen –koulutus, Lahden ammattikorkeakoulu

Tämä artikkeli on kirjoitettu osana ylempi AMK-koulutuksen opinnäytetyöprosessia.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/photos/tietokone-liiketoiminta-1149148/ (Pixabay Licence)

Julkaistu 22.5.2019

Viittausohje

Pietilä, J. & Anttonen, T. 2019. Etävastaanotto soveltuu tiheää seurantaa vaativan nuoren potilaan hoitoon. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/05/22/etavastaanotto-soveltuu-tiheaa-seurantaa-vaativan-nuoren-potilaan-hoitoon/