Alle kolmevuotiaana lapsen kielen kehityksessä on käynnissä nopean kehityksen vaihe. Lapsi kasvaa ilmein ja elein itseään ilmaisevasta vauvasta puhuvaksi kolmevuotiaaksi. Pieni lapsi tarvitsee ympäristönsä tukea kielen kehityksensä etenemiseen. Varhaiskasvatuksen kautta on mahdollisuus vahvistaa lapsen kielen kehitystä toteuttamalla laadukasta vuorovaikutusta sekä muokkaamalla oppimisympäristöjä vastaamaan lapsen ja lapsiryhmän tarpeita.

Kirjoittajat: Jenni Järvinen ja Helena Hatakka

Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt

Varhaiskasvatus perustuu Opetushallituksen laatimiin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2018). Se on lakien ja asetusten rinnalla varhaiskasvatusta ohjaava asiakirja. Kielten rikas maailma on yksi siinä mainituista viidestä oppimisen alueesta. Kielen avulla lapselle mahdollistuu oppiminen, vuorovaikutus toisten lasten ja aikuisten kanssa sekä itseilmaisu. Kielen kehitys on yhteydessä moniin kehityksen osa-alueisiin, kuten ajatteluun, muistiin, älykkyyteen, havaitsemiseen sekä puheeseen. (Nurmilaakso 2010, 31-32; Opetushallitus 2018.)

Suunnitelmallisen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisen edellytyksenä on, että jokaiselle lapselle laaditaan lain edellyttämä varhaiskasvatussuunnitelma yhteistyössä lapsen ja huoltajien kanssa. Yksilölliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan tulee kirjata lapsen vahvuudet, osaaminen, kiinnostuksen kohteet ja yksilölliset tarpeet. (Opetushallitus 2018.)

Pieni lapsi tarvitsee kasvun ja kehityksensä tueksi oppimisympäristön, joka vastaa hänen kehityksensä tarpeisiin. Ympäristön tulee antaa lapselle kielen kehityksen kannalta tärkeitä virikkeitä sekä sosiaalista vuorovaikusta. Varhaiskasvatuksessa kiinnitetään huomiota hyvän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen oppimisympäristön luomiseen. Oppimisympäristöt muokataan vastaamaan lasten yksilöllisiä ja koko ryhmän mielenkiinnon kohteita ja tarpeita. Yhteistyössä lasten kanssa suunniteltujen ja rakennettujen oppimisympäristöjen tulee tukea lasten terveen itsetunnon, oppimisen ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. (Koivunen 2009, 179; Kunnari & Paavola 2012, 57; Opetushallitus 2018.)

Vuorovaikutuksellinen varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksessa kiinnitetään huomiota aikuisen ja lapsen välisen vuorovaikutuksen laatuun. Laadukkaan vuorovaikutustilanteen syntymisessä oleellinen asia on aikuisen ja lapsen välinen katsekontakti. Aikuisen ja lapsen on oltava samalla tasolla vuorovaikutustilanteen onnistumiseksi. Pienen lapsen kanssa käytävässä vuorovaikutuksessa on otettava huomioon lapsen kielen kehityksen vaihe ja vuorovaikutustilanteessa käytettävien sanojen tulee olla lapselle ymmärrettäviä. Hyvä vuorovaikutus vaatii aikuiselta sensitiivistä työotetta, jonka avulla hänellä on valmiudet vastata myös pienen lapsen sanattomiin viesteihin. (Koivunen 2009, 47-48; Opetushallitus 2018.) Aikuisen tapa puhua lapselle on merkityksellistä kielen kehityksen tukemisessa. Pienelle lapselle puhuttaessa lauseiden tulee olla selkeitä ja annettujen ohjeiden lyhyitä. Arjen sanoittaminen ja asioiden nimeäminen rikastuttavat lapsen kieltä, mutta liikaa puhuminen saattaa tuottaa lapselle hankaluutta saada puheesta selvää. (Korpilahti & Pihlaja 2018, 204.)

Suurin osa pienten lasten päiväkodissa vietetystä aamupäivästä kuluu Reunamon ja Salomaan (2014, 26) mukaan vapaaseen leikkiin sisätiloissa. Vapaa leikki antaa lapselle mahdollisuuden tehdä omia valintoja ja muodostaa vertaissuhteita toisiin lapsiin. Leikissä toteutuva vuorovaikutus aikuisen ja toisten lasten kanssa antaa tukea pienen lapsen kielen kehitykselle. Vuorovaikutuksellisen leikki kehittää myös lapsen ajattelua sekä leikkitaitoja. Pienelle lapselle leikillä on yhteys oppimiseen. Leikissä tapahtuu oppimista kiinnostuksen kohteiden, mielenkiinnon sekä myönteisen mielentilan ja asenteen avulla. Toiseksi eniten aikaa pienten lasten aamupäivästä vievät ruokailutilanteet. Ruokailutilanteet ovat kielen kehityksen kannalta merkityksellisiä siinä tapahtuvan yhdessäolon takia. Ruokailun aikana mahdollistuu vuorovaikutuksellinen keskustelu aikuisen ja lapsen välillä. (Järvinen & Mikkola 2015, 48; Opetushallitus 2018; Reunamo & Salomaa 2014, 23-26.)

Yhteenveto

Opinnäytetyöni käsitteli alle kolmevuotiaan lapsen kielen kehityksen tukemista. Toiminnallisen opinnäytetyöni tuotoksena työstin päiväkodin arkeen sopivan Puheen palikat -oppaan, jossa päiväkodin arjen toimintoja tarkastellaan pienen lapsen kielen kehityksen tukemisen näkökulmasta. Opas löytyy tulostettavassa muodossa opinnäytetyöni liitteistä ja se on tarkoitettu varhaiskasvatuksen ammattilaisten käyttöön. (Järvinen 2019.)

Varhaiskasvatuksella on hyvä mahdollisuus tukea pienen lapsen kielen kehitystä kaikissa arkisissa toiminnoissa. Lapsi saa parhaan tuen kielen kehitykseensä, kun varhaiskasvatuksessa kiinnitetään huomiota vuorovaikutuksen laatuun ja kielellisten virikkeiden monipuolisuuteen. Lapsen tarpeisiin ja kehitykseen vastaavat oppimisympäristöt takaavat lapselle hyvän tuen hänen ensimmäisinä elinvuosinaan. Positiivinen ilmapiiri, kehut ja kannustukset auttavat lasta uuden oppimisessa.

Lähteet

Järvinen, J. 2019. Alle kolmevuotiaan lapsen kielen kehityksen tukeminen. Opas päiväkodin arkeen. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 1.10.2019]. Saatavissa: https://www.theseus.fi/handle/10024/261400

Järvinen, K. & Mikkola, P. 2015. Oletko sä meijän kaa? Näkökulmia osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa. Pedatieto Oy.

Koivunen, P-L. 2009. Hyvä päivähoito. Työkaluja sujuvaan arkeen. Jyväskylä: PS-kustannus.

Korpilahti, P. & Pihlaja, P. 2018. Puheen ja kielen kehityksen vaikeudet. Teoksessa Pihlaja, P. & Viitala, R. (toim.) 2018. Varhaiserityiskasvatus. Jyväskylä: PS-kustannus, 133-200.

Kunnari, S. & Paavola, L. 2012. Vuorovaikutus äänteellisen kehityksen tukena. Teoksessa Kunnari, S. & Savinainen- Makkonen, T. (toim.) Pienten sanat. Lasten äänteellinen kehitys. Jyväskylä: PS-kustannus. 57-62.

Opetushallitus. 2018. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. [Viitattu 28.9.2019]. Saatavissa: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Reunamo, J. & Salomaa, P. 2014. Kielellisen kehityksen tukeminen. Teoksessa Reunamo, J. (toim.) Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Kehitystehtäviä ja ratkaisumalleja. Jyväskylä: PS-kustannus. 23-46.

Kirjoittajat

Jenni Järvinen on valmistuva sosionomiopiskelija.

Helena Hatakka toimii yliopettajana sosiaali- ja terveysalalla.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/879465

Julkaistu 24.10.2019

Viittausohje

Hatakka, H. & Järvinen, J. 2019. Varhaiskasvatuksesta tukea pienen lapsen kielen kehitykseen. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/10/24/varhaiskasvatuksesta-tukea-pienen-lapsen-kielen-kehitykseen/

Kansantauteja voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa elintapoihin liittyvillä valinnoilla, joihin myös ruokavalio ja ruokailutottumukset kuuluvat. Vegaaniruokavalio on osoittautunut tehokkaaksi sydän- ja verisuonitauteja hoidettaessa. Sen avulla on pystytty jopa estämään sepelvaltimotaudin eteneminen.

Kirjoittajat: Elina Koskiniemi ja Riitta Airola

Vegaaniruokavalio kansantautien ehkäisyssä

Kansantaudit ovat maailmanlaajuisesti yleisin syy kuolemiin. Vuosittain kansantauteihin menehtyy jopa 36 miljoonaa ihmistä, joista 14 miljoonaa ennenaikaisesti alle 70-vuotiaina. Kansantaudit ovat haitta myös kansantaloudelle aiheuttaen köyhyyttä erityisesti keski- ja pienituloisten keskuudessa. (WHO 2013.)

Koskiniemen (2019) opinnäytetyössä tarkasteltiin vegaaniruokavalion merkitystä kansantautien ehkäisyssä ja hoidossa. Kansantauteja voidaan tunnetusti sekä ennaltaehkäistä että hoitaa elintapoihin liittyvillä valinnoilla, joihin myös ruokavalio ja ruokailutottumukset kuuluvat. Ruokavalion päätehtävänä kansantautien ehkäisyssä on ennaltaehkäistä lihavuutta ja sen mukanaan tuomia riskejä sairastua kansantauteihin. (THL 2019.)

Lihaa kuluttavilla henkilöillä oli jopa kaksinkertainen riski sairastua kakkostyypin diabetekseen verrattuna täysin vegaaniruokavaliota noudattaviin henkilöihin (Barnard, Levin & Trapp 2014). Vegaaniruokavalio oli myös tehokkaampi ruokavaliohoitomuoto kuin esimerkiksi Amerikan diabetesliiton suosittelema ruokavalio: 43% vegaaniruokavaliota noudattavista ja vain 26% Amerikan diabetesliiton suosittelemaa ruokavaliota noudattavista koehenkilöistä onnistuivat vähentämään diabeteslääkitystään ruokavalion ansiosta. (McMacken & Shah 2017.)

Tutkimukset ovat osoittaneet vegaaniruokavalion tehokkuuden myös sydän- ja verisuonitauteja hoidettaessa. Koko elämänsä vegaaniruokavaliota noudattaneilla oli tutkimuksen mukaan 57% vähemmän sydän- ja verisuonitauteja verrattuna lihaa kuluttavaan väestöön. (Appleby & Key 2015.) Lisäksi, esimerkiksi sepelvaltimotaudin eteneminen on onnistututtu pysäyttämään ja jopa kääntämään sairauden eteneminen parantumiseksi vegaaniruokavalion ansiosta. (Esselstyn ym. 2014.)

Vegaaniruokavaliolla on lisäksi tutkitusti vaikutusta myös syöpien hoidossa sekä ehkäisyssä. Vegaaniruokavaliota noudattavilla on esimerkiksi vähemmän kasvutekijöitä elimistössään, jotka edistävät syöpäsolujen lisääntymistä. (Allen ym. 2002.) Vegaaniruokavalioon ei kuulu punainen eikä prosessoitu liha, jotka on WHO:n mukaan julistettu karsinogeenisiksi ihmiselle. (WHO 2015.)

Vegaaniruokavalion koostaminen

Vegaaniruokavalio ei siis sisällä mitään eläinperäisiä tuotteita, toisin sanoen mitään liha- tai eläinperäisiä maitotuotteita, kalaa, kananmunia tai edes hunajaa. Sen sijaan vegaaniruokavalio koostetaan käyttämällä monipuolisesti kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, juureksia, sieniä, siemeniä, soijaa ja tofua sekä kasvipohjaisia maitotuotteita (kuva 1). Vegaaniruokavalio on oikein koostettuna täysipainoinen ruokavalio, vaikka tiettyjen kriittisten ravintoaineiden saannista tulee pitää huolta. Esimerkiksi rauta on kriittinen ravintoaine siksi, että se saattaa imeytyä huonommin kasvikunnan tuotteista verrattuna lihatuotteisiin. Monipuolisella koostamisella tämänkin kriittisen ravintoaineen riittävä saanti voidaan turvata ilman lihatuotteita tai lisäravinteita. Vegaaneille suositellaan kuitenkin käytettäväksi ravintolisänä D- ja B12-vitamiineja sekä jodilisää. (Pelkonen 2017.) Vaikka vegaaniruokavalion oikeaoppinen koostaminen vaatii aluksi hieman perehtymistä, ja sairauksien hoidon yhteydessä sekä pienten lasten kohdalla suositellaan ravitsemusterapeutin konsultointia, se on silti tutkimuksen mukaan helpoin ruokavalio omaksua. Tutkimuksen mukaan helppous perustui siihen, että verrattuna useimpiin muihin ruokavalioihin, vegaaniruokavalioon ei liity ruoka-aineiden rajoituksia, punnitsemista tai esimerkiksi hiilihydraattien laskemista. Se myös koettiin kokonaisvaltaiseksi muutokseksi, jonka ansiosta koehenkilöt saivat sairautensa sekä elämänsä hallintaan. (Esselstyn ym. 2014.)

Kuva 1. Vegaaninen ruokapyramidi (kuva: Vegaaniliitto 2017)

Monipuolisuus ja vaihtelevuus ovat vegaaniruokavalion koostamisessa tärkeitä punaisia lankoja. Vegaaniruokavalion noudattaminen ei tarkoita normaaleista arkiruuista tai herkuista luopumista. Esimerkiksi makaronilaatikon voi valmistaa vegaanisena versiona korvaamalla eläinperäiset tuotteet kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla ja myös vegaaniruokailija voi syödä jäätelöä ja suklaata – vegaanisena versiona! Vegaaniruokailijan lautasmalli (kuva 2) on jaettu kolmeen osaan, joista yksi osa sisältää kasviperäisen proteiinilähteen, yksi osa hiilihydraattilähteen ja yksi osa sekä tuoreita että kypsennettyjä kasviksia. Lisukkeena lautasmalliin kuuluu täysjyväleipä, kasvirasva, salaatinkastike sekä mieluinen juoma ruuan kanssa. Vegaaniruokailijoille suositellaan kuutta täysipainoista ateriaa päivässä säännöllisin väliajoin. (Pelkonen 2017.)

Kuva 2. Vegaaniruokailijan lautasmalli (kuva: Ravitsemusterapeuttien yhdistys)

Vegaaniruokailijoille on olemassa omia ruokasuosituksia sekä lautasmalleja ja ruokapyramideja. Niiden avulla vegaaniruokavalioon on helppo perehtyä ja niiden ansiosta se on myös helpompi omaksua. Nämä ruokasuositukset sekä mallit ovat hyviä työvälineitä terveydenhuollon ammattilaisille kansantautien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon liittyen. Näitä välineitä ei kuitenkaan hyödynnetä riittävästi esimerkiksi terveydenhoitoalan opetuksen yhteydessä. Kansantautien tehokkaalla ennaltaehkäisyllä ja hoidolla voidaan kansanterveyden lisäksi edistää myös kansantaloutta. Vegaaniruokavalio on tutkimusten mukaan oikein ja monipuolisesti koostettuna tehokkaasti terveyttä edistävä ruokavalio (Huttunen 2018).

Lähteet

Allen, N. E., Appleby, N. P., Davey, G. K., Kaaks, R., Rinaldi, S. & Key, T.J. 2002. The associations of diet with serum insulin-like growth factor I and its main binding proteins in 292 women meat-eaters, vegetarians, and vegans. Cancer epidemiology, biomarkers & prevention. Nro 11(11), 1441-1448. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: http://cebp.aacrjournals.org/content/11/11/1441

Appleby, N.P. & Key, T.J. 2015. The long-term health of vegetarians and vegans. Proceedings of the nutrition society. 2016. Vol. 75(3), 287-293. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1017/S0029665115004334

Barnard, N., Levin, S. & Trapp, C. 2014. Meat consumption as a risk factor for type 2 diabetes. Nutrients. Vol. 6(2), 897-910. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.3390/nu6020897

Esselstyn, C.B.Jr., Gendy, G., Doyle, J., Golubic, M. & Roizen, M.F. 2014. A way to reverse CAD? Journal of family practice. Vol. 63(7), 356-364. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: https://link.galegroup.com/apps/doc/A376071870/AONE?u=googlescholar&sid=AONE&xid=ba657403

Huttunen, J. 2018. Terveellinen ruoka. Lääkärikirja Duodecim. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00935#s2

Koskiniemi, E. 2019. Vegaaniruokavalion merkitys kansantautien ehkäisyssä ja hoidossa. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053113858

McMacken, M. & Shah, S. 2017. A plant-based diet for the prevention and treatment of type 2 diabetes. Journal of Geriatric Cardiology. Vol. 14(5), 342-354. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: http://dx.doi.org/10.11909/j.issn.1671-5411.2017.05.009

Pelkonen, L. 2017. Ruokavalion koostaminen. Vegaaniliitto. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/ruokavalion-koostaminen

Ravitsemusterapeuttinen yhdistys ry. Vegaanin lautasmalli. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: https://rty.fi/wp-content/uploads/2013/09/vegaanin-lautasmalliiso.jpg

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2019. Yleistietoa kansantaudeista. [Viitattu 3.6.2019.] Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/yleistietoa-kansantaudeista

Vegaaniliitto. 2017. Vegaaninen ruokapyramidi. [Viitattu 30.9.2019]. Saatavissa: http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/ruokavalion-koostaminen

World Health Organization. 2013. Global action plan for the prevention and control of NCDs 2013-2020. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: http://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/94384/9789241506236_eng.pdf;jsessionid=BE8BFBCFD0994D160CF7F0CFA1A8B077?sequence=1

World Health Organization. 2015. Monographs evaluate consumption of red meat and processed meat. International Agency for Research on Cancer. Press release Nro 240. [Viitattu 28.11.2018]. Saatavissa: https://www.iarc.fr/wp-content/uploads/2018/07/pr240_E.pdf

Kirjoittajat

Elisa Koskiniemi on Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuva sairaanhoitajaopiskelija.

Riitta Airola toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajakoulutuksessa.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/912952 (CC0)

Julkaistu 30.9.2019

Viittausohje

Koskiniemi, E. & Airola, R. 2019. Vegaaniruokavalio – ratkaisu kansantauteihin? LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/30/vegaaniruokavalio-–-ratkaisu-kansantauteihin?/

Digitaaliset laitteet ovat lisänneet lasten ja nuorten sisätiloissa viettämää ruutuaikaa merkittävästi ja ulkona luonnossa liikkuminen sekä leikkiminen on vähentynyt merkittävästi, ja lasten sekä nuorten luontosuhde on heikentynyt. Lastensuojelun avohuollossa luontosuhteen ylläpitämistä sekä kehittämistä voi edesauttaa tarjoamalla alaikäisille asiakkaille luontoympäristöön sijoittuvaa työskentelyä esimerkiksi kotieläinpihatoiminnan avulla.

Kirjoittajat: Markus Maatsalo ja Helena Hatakka

Green Care -toiminta tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä

Luontoympäristössä järjestettävää tavoitteellista toimintaa kutsutaan usein käsitteellä Green Care. Kyseinen toiminta perustuu luonnon tavoitteelliseen hyödyntämiseen asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edesauttamiseksi sekä ylläpitämiseksi. Metsät, puutarhat ja maatilat ovat tyypillisiä Green Care -toimintaan yhdistettäviä ympäristöjä, mutta Green Care -toimintaan sisältyy monia erilaisia luontolähtöisiä menetelmiä, joita on mahdollista toteuttaa myös kaupungissa tai jopa sisätiloissa. (Soini & Vehmasto 2014, 12; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.)

Suomessa luontoon yhdistettävää toimintaa edistää yhdistys nimeltä Green Care Finland ry. Yhdistyksen eettisten ohjeiden eräänä ulottuvuutena on luontosuhteen vaaliminen ja etenkin alaikäisten asiakkaiden kohdalla positiivisen luontosuhteen muodostumisella on todettu olevan selkeä yhteys siihen, miten lapsi käsittelee esimerkiksi stressaavia elämäntilanteita nyt ja myöhemmissä ikävaiheissaan. (Wells & Evans 2003; Green Care Finland 2019a.)

Lasten myönteisen kehityksen edistämisessä luonnon vaikuttavuus on Green Care Finland ry:n (2019b) sekä Juusolan (2016, 73) mukaan hyvin kokonaisvaltaista, sillä luonnonympäristöissä lapsille mahdollistuu niin fyysisten, kuin sosiaalisten ja psyykkistenkin taitojen kehittyminen. Liikunnallisuus eri aistikokemuksineen sekä lapsen omatoimisuus, itsenäisyys, tarkkaavaisuus, vastuullisuus sekä luovuus ovat vain esimerkkejä niistä kaikista ominaisuuksista, joita luonnossa toimiminen mahdollistaa. Lapset yksinkertaisesti nauttivat luonnossa toimimisesta ja kyseinen toiminta mahdollistaa lähes poikkeuksetta tärkeän voimavaran heidän kasvulleen ja kehitykselleen.

Kotieläinpihatoiminta luontosuhteen vahvistajana

Green Care -toiminnan taustalla on ekopsykologiaksi kutsuttu tieteenala, jonka tutkimuskohteena on juuri luontoympäristö ja etenkin sen vaikutukset ihmiseen. Ekopsykologisen näkemyksen mukaan ihminen on osa luontoa ja sen tavoitteena on kyseisen suhteen ylläpitäminen. (Green Care Finland 2019c.)

Opinnäytetyössä suunniteltiin kotieläinpiha osaksi yksityisen sosiaalialan palveluita tuottavan yrityksen toimintaa. Kotieläinpiha luotiin vahvistamaan lasten ja nuorten luontosuhdetta. Green Care -toimintaympäristönä kotieläinpiha mahdollistaa sen, että eläimet, metsä, vesistö, pelto sekä maaseutuympäristö ovat kaikki lähellä ja ne vahvistavat lapsen ja nuoren luontosuhteen muodostumista sekä ylläpitämistä. Green Care toimii perustellusti sateenvarjokäsitteenä kotieläinpihalla toteutettavassa toiminnassa. (Maatsalo 2019.)

Kuva 1. Toimintaa kotieläinpihalla (kuva: Markus Maatsalo)

Pelkkä eläinten läsnäolo kotieläinpihalla lisää asiakkaiden turvallisuuden tunnetta ja vähentää jännitystä, mutta se myös mahdollistaa uudenlaisia virikkeitä oppimiseen. Kotieläinpihan monipuoliset työtehtävät, joita asiakkaat voivat suorittaa tai joissa he voivat avustaa, ovat motivoivia. Eläinten hoito on yksi oleellinen kotieläinpihan tehtävä ja sen sisältämät rutiinit voivat edesauttaa myös lasten ja nuorten vastuullisuuden, oma-aloitteisuuden sekä itsetunnon kehittymisessä. (Luonnonvarakeskus 2013; Green Care Finland 2019d; Green Care Finland 2019e.)

Osallistumalla kotieläinpihan työtehtäviin ja hoitamalla eläimiä asiakas voi saavuttaa hyvän olon tunteita onnistumisen kokemusten kautta. Työskentelyn tavoitteet suunnitellaan jokaisen asiakkaan kohdalla erikseen, huomioiden heidän varsinaiset lastensuojelun asiakkuuden kautta määritellyt tavoitteensa. Yleisenä toiminnan tavoitteena voi kuitenkin pitää asiakkaiden piristämistä sekä luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen luomista. Tavoitteista riippumatta kaikilla asiakkailla on mahdollisuus kehittyä omissa fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa taidoissaan kotieläinpihalla tapahtuvan työskentelyn kautta.

Elämyspedagogiikka ja ympäristökasvatus kotieläinpihan työmenetelminä

Kotieläinpiha toimintaympäristönä mahdollistaa alaikäisille asiakkaille parhaimmillaan merkittäviä henkilökohtaisia kokemuksia. Lapsi tai nuori voi oppia esimerkiksi jotakin täysin uutta ja saada tästä henkistä hyvinvointia sekä voimaantumisen kokemuksia. Kotieläinpihatoiminnan voi tästä syystä yhdistää hyvin elämyspedagogiikan käsitteeseen, sillä eläinten kanssa toimimisen lisäksi esimerkiksi kalastus voi mahdollistaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oppimisen kokemuksia ja pelkkä läheisessä metsässä retkeily tai järvellä soutelu voi rauhoittaa ja edesauttaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittymistä.

Kotieläinpihalle on myös syytä varata erillinen sisätila, missä asiakastyöskentelyä voi toteuttaa epävakaista sääolosuhteista riippumatta. Sisätiloissa voi esimerkiksi askarrella luonnosta saatavilla olevia materiaaleja hyödyntäen. Talvella kotieläinpihatoiminta onkin syytä suunnitella edellä mainitun askartelun ympärille, mutta myös esimerkiksi pilkkiminen, järven jäällä luistelu sekä lumikenkien avulla metsässä käveleminen ovat vaihtoehtoina.

Kotieläinpihalla toteutettavan asiakastyöskentelyn yhteydessä on syytä käsitellä myös niitä elementtejä, mistä eläinten hyvinvointi muodostuu ja miten luontoa kuuluu kunnioittaa. Tämän ympäristökasvatukseksi nimetyn työtavan avulla on mahdollisuus lisätä lasten ja nuorten vastuullisuutta kuluttajina. Eläinten hyvinvoinnin huomioon ottaminen on myös onnistuneen asiakastyön kannalta perusteltua, sillä vain hyvinvoiva eläin voi mahdollistaa turvallisen ilmapiirin muodostumisen Green Care -toiminnan yhteydessä (Green Care Finland 2019e).

Yhteenveto

Lastensuojelun avohuollon palveluja tuottavien toimijoiden tulisi ottaa luonto ja sen monimuotoiset hyvinvointivaikutukset entistä tarkemmin huomioon palveluitaan suunniteltaessa. Riippumatta siitä onko Green Care -toiminta suunniteltu kotieläinpihalle tai johonkin muuhun luontoympäristöön, niin sen tulisi olla organisoitu siten, että se olisi jatkuvaa, eikä rajoittuisi ympäristötekijöistä aiheutuviin muuttujiin. Luonnon ääressä tapahtuva Green Care -toiminta voi hyvin yksinkertaisesti toteutettunakin kuitenkin jo mahdollistaa osallisuuden, uuden oppimisen sekä onnistumisen kokemuksia lastensuojelun avohuollon asiakkaille ja juuri näitä kokemuksia jokainen lapsi tasapuolisesti tarvitsee.

Lähteet

Green Care Finland. 2019a. Mitä on Green Care? [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/

Green Care Finland. 2019b. Luonto lasten kehityksessä. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/vaikuttavuus/luonnon-terveytta-edistavat-vaikutukset/luonto-lasten-kehityksessa-/

Green Care Finland. 2019c. Menetelmät. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/menetelmat/

Green Care Finland. 2019d. Maatilan käyttö. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/menetelmat/maatilan-kaytto/

Green Care Finland. 2019e. Eläinavusteiset menetelmät. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/menetelmat/elainavusteiset-menetelmat/

Juusola, M. 2016. Nature smart – luonto lasten ja nuorten voimavarana. Teoksessa: Suomi, A., Juusola, M. & Anundi, E. (toim.) Vihreä hoiva ja voima. Helsinki: Voimakirja Oy, 72-83.

Luonnonvarakeskus. 2013. Luonto hyvinvoinnin lähteenä – suomalainen Green Care. Esite.

Maatsalo, M. 2019. Sosiaalipalvelut Kelopuu Oy:n kotieläinpihatoiminta. Palvelukuvaus Green Care -toiminnan kehittämiseksi. AMK- opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 12.9.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019083018067

Soini, K. & Vehmasto, E. 2014. Kohti suomalaista Green Care -toimintatapaa. Teoksessa: Lääperi, R. Mynttinen, R. Pajala, A. Puromäki, H. Soini, K. Sundell, S. Tarkiainen, A. Törn, A. & Vehmasto, E. (toim.) Green Care -toimintatavan suuntaviivat Suomessa. Jokioinen: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 8-29.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2019. Mitä Green Care on. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/tyohon-kuntouttava-green-care-etela-suomessa/mita-green-care-on

Wells, N. & Evans, G. 2003. Nearby nature: A buffer of life stress among rural children. Environment and Behavior. Vol. 35/2003, 311-330.

Kirjoittajat

Markus Maatsalo on Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuva sosionomiopiskelija, joka työskentelee lastensuojelun avohuollossa.

Helena Hatakka toimii yliopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalalla.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/971504 (CC0)

Julkaistu 12.9.2019

Viittausohje

Maatsalo, M. & Hatakka, H. 2019. Kotieläinpiha Green Care -toimintaympäristönä lastensuojelun avohuollossa. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/12/kotielainpiha-green-care–toimintaymparistona-lastensuojelun-avohuollossa/

Tässä artikkelissa kuvaamme artikkelimuotoisen opinnäytetyön mahdollisuuden kehittämistä sairaanhoitajaopiskelijoille Lahden ammattikorkeakoulussa, osana monialaista, valtakunnallista Verkkovirtaa -projektia. Kokeilussa tuotettiin neljä artikkeliopinnäytetyötä, jotka julkaistiin Theseuksessa.

Kirjoittajat: Helena Sillanpää ja Anne Vuori

Opinnäytetyö osana sairaanhoitajakoulutusta

Verkkovirta -projektin tavoitteena oli tunnistaa ja kehittää uusia toimintamalleja ammattikorkeakouluopintojen aikaiseen työn opinnollistamiseen (Moisio & Mäki 2017). Opinnäytetyötä pidetään haastavana erityisesti työssä oppimisen oppimistrategiaa noudattavilla opiskelijoilla (Vanhanen-Nuutinen ym. 2016). Opiskelijoiden erilaisten valmiuksien huomioimisen tarve opinnäytetyöprosessissa vaatii kehittämään monipuolisempia mahdollisuuksia opinnäytetyön tekemiseen. Artikkelimuotoinen opinnäytetyö tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden sitoa opinnäytetyö tiiviimmin omaan työhön ja sen kehittämiseen.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen kuuluu opinnäytetyön tekeminen, minkä aikana opiskelijan on tarkoitus oppia työskentelemään analysoivalla ja näyttöön perustuvalla työotteella. Ammattikorkeakouluasetuksessa määritellään, että ammattikorkeakoulututkintoa suorittava opiskelija osoittaa opinnäytetyössään omaavansa valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä sekä kehittää omaa ammattitaitoaan tutkimus-ja kehittämistoiminnassa (Asetus ammattikorkeakouluista 932/2014, 2015). Liisa Seppänen (2015, 1) toteaa osuvasti kirjoituksessaan, että ” ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tulisi toisaalta olla työelämälähtöinen käytännön kehittämishanke ja toisaalta sen pitäisi myös toimia osoituksena tekijänsä akateemisista valmiuksista ja jatko-opintokelpoisuudesta -olla sekä lintu että kala.” Ammattikorkeakoulut ovat tasapainoilleet asian kanssa olemassaolostaan lähtien. Eri ammattikorkeakouluissa on käytössä erilaisia opinnäytetyön toteutusmuotoja, joissa haetaan yhteyttä työelämän ja haastavan akateemisen kirjoittamisen välillä.  Useimmissa opinnäytetyön voi tehdä toiminnallisena, tutkimuksellisena tai kirjallisuuskatsauksena. Nykyisin myös portfolio-opinnäytetyö ja artikkeliopinnäytetyö ovat useimmissa ammattikorkeakouluissa mahdollisia. 

Vanhanen-Nuutisen ja kumppaneiden (2016) tutkimukseen osallistuneet ammattikorkeakouluopiskelijat (n=928) käyttivät opintoihinsa ja työssä käyntiin yhteensä keskimäärin 52 tuntia viikossa. Tutkijat toteavatkin, että opetuksessa tulee ottaa huomioon entistä paremmin työssä kehittyvä osaaminen. Hankkeemme ajatuksena oli, että opiskelija voi opintojen aikana työstää artikkeleja liittyen oman osaamisensa ja työnsä kehittämiseen. Opinnäytetyön tekeminen on pitkä prosessi, jota on hyvä tarkastella niin työssä oppimisen kuin laajemmin opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta.

Artikkeliopinnäytetyössä käsitellään jotain asiaa tai ilmiötä tutkitusta tai havainnoidusta tiedosta. Erilaisista artikkelityypeistä tässä hankkeessa valittiin yleistajuisempi tekstityyppi, joka välittää eri ammattialojen tietoa laajemmalle lukijakunnalle. Ammatillisissa artikkeleissa voidaan käsitellä esimerkiksi kehittämisprojekteja tai ammatillisten käytänteiden arviointia.

Koska teoreettiset viitekehykset oli esiteltävä hyvin tiiviissä muodossa, lähteisiin nojautuvaa teoreettista näkökulmaa tarvittiin artikkeleissa rajallisemmin kuin monografioissa. Tiedonhaku ja eettiset perusteet vastasivat kuitenkin normaalia opinnäytettä, samoin kielen ja tyylin osalta noudatettiin yleisiä opinnäytteen kriteerejä. Artikkelin kirjoittamisella työelämälähtöisesti tavoiteltiin opiskelijoiden viestintä- ja verkostoitumistaitojen kehittymistä ja työllistymisen edistämistä. 

Ammattikorkeakoulun tavoitteiden mukainen asiantuntijatoiminta ja ammattialalle soveltuva tiedontuotanto sekä soveltava ammatillinen ote sallivat opinnäytetöiden julkaisufoorumiksi myös ei tieteelliset ammatilliset julkaisut ja asiantuntijajulkaisut. Tässä kokeilussa ei vaadittu artikkeleiden julkaisemista vaan artikkelit julkaistiin Theseuksessa opinnäytetyön osana.

Kokeilussa tuotettiin neljä artikkeliopinnäytetyötä joko yksilö – tai ryhmätyönä. Opinnäytetyöt olivat Sairaanhoitajan roolia lapsettomuushoidoissa (Rautiainen, Pellikka ja Penttinen 2017),   Etenevät muistisairaudet : Teknologiset ratkaisut sairastuneen ja hänen läheisensä arjen tukena (Haverinen 2017), Ravitsemus odotusaikana ja lapsen ensimmäisenä vuotena ( Laurell & Kinnunen 2017) ja Parisuhdeväkivalta Suomessa : Miten se ilmenee ja miten voit sairaanhoitajana auttaa (Rantanen ym. 2018)

Kokeilussa mukana ollut opettajatiimi (3) ohjasi opiskelijoita sekä ryhmässä että yksilöllisesti opiskelijoiden ohjaustarpeen mukaan.

Opiskelijoiden kokemukset pilotissa

Opiskelijat kokivat hyvänä, että heillä oli mahdollisuus perehtyä valitsemansa ilmiön tarkasteluun useammasta näkökulmasta ja osittaa opinnäytetyön tekeminen niin, että opinnäytetyö saatiin artikkeli kerrallaan valmiiksi opiskelujen edetessä.

Opiskelijoiden mielestä kehitettävää oli opinnäytetyön ajoituksen suunnittelussa ja ohjauksessa. Opiskelijoille tarjottavien opinnäytetyöhön liittyvien kurssien ajoittuminen ei tukenut pilottiryhmää.  Ryhmäohjaus ja opiskelijoiden ohjaustarve eivät aina kohdanneet, mikä lisäsi yksilöohjauksen tarvetta ja vähensi vertaisohjauksen ja yhteisöllisen oppimisen hyödyntämistä.

Opiskelijoiden mukaan opinnäytetyön tekeminen muun opiskelun ja työssä käynnin rinnalla oli vaativaa ja ne nähtiin erillisinä projekteina eikä toisiaan tukevina prosesseina. Vanhanen-Nuutisen ja kumppaneiden (2016) mukaan työssä opittuja taitoja tulisi hyödyntää myös opinnäytetyön tekemisessä.

Opettajat arvioivat, että opiskelijoiden tiedonhankintataidot kehittyivät, aiheeseen liittyvä oman alan tutkimus tuli tutuksi ja he saivat arvokasta kokemusta kirjoittaa näyttöön perustuen hoitotyön kehittämisestä omalle ammattikunnalleen. Kehitettävää on ohjauksen oikea aikaisessa kohdentumisessa, vertaisohjauksen tehostamisessa ja ohjeiden integroimisessa LAMKn opinnäytetyö-ohjeistukseen ja metodiopetukseen.

Leinosen (2012) mukaan keskeistä ammattikorkeakouluopiskelussa on teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon integroimisen oppiminen, mikä korostuu opinnäytetyössä. Opiskelijan tulee ymmärtää, soveltaa ja tuottaa uutta tietoa yhdessä opiskelijakollegan kanssa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että opiskelijoiden orientaatiot opiskeluun, oppimiseen ja vertaistyöskentelyyn vaihtelevat.

Asiantuntijuuteen oppimisen lähtökohtien ollessa erilaisia opiskelijan oman äänen kuuleminen ja luovuuden salliminen mahdollistavat asiantuntijuuden kehittymisen opinnäytetyöprosessissa. Tärkeää on löytää yhdessä opiskelijoiden kanssa uudenlaisia ratkaisuja opinnäytetyöprosessin kehittämiseen.

Lähteet

Asetus ammattikorkeakouluista 932/2014, 2015. Finlex. [Viitattu 29.5.2019]. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20140932?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=932%2F2014

Haverinen, P. 2017. Etenevät muistisairaudet: Teknologiset ratkaisut sairastuneen ja hänen läheisensä arjen tukena. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 29.5. 2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201803243743

Laurell, J. & Kinnunen, I. 2017. Ravitsemus odotusaikana ja lapsen ensimmäisenä vuotena. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 29.5.2019]. Saatavissa:  http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112918876

Leinonen, R. 2012. Ammattikorkeakoulu-pedagogiikan kehittäminen. Opiskeluorientaatiot ja opinnäytetyön vertaistilanteet opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymisen tukena. Väitöskirja. Oulun yliopisto kasvatustieteiden tiedunta. Oulu. ACTA UNIVERSITATIS OULUENSISE. Scientiae Rerum Socialium 124. [Viitattu 5.6.2012]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:9789514298448

Moisio, A. & Mäki, K. 2017. Kolme kulmaa opinnollistamiseen- opas opinnollistamisen ratkaisuista, työkaluista  ja vinkeistä. Helsinki: Haaga- Helia ammattikorkeakoulu. Haaga-Helian julkaisut 6/2017. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://www.e-julkaisu.fi/haaga-helia/kolme_kulmaa/mobile.html#pid=1

Rautiainen, P., Pellikka, R. & Penttinen, J. 2017. Hoitajan rooli lapsettomuushoidoissa : Psykososiaalinen tuki ja potilaan ohjaaminen. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017121621650

Rantanen, I., Peltola, E. & Vanhanen, S. 2018. Parisuhdeväkivalta Suomessa : Miten se ilmenee ja miten voit sairaanhoitajana auttaa. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 27.5.2019 ]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018053011283

Seppänen, L. 2015. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö – lintu vai kala? Kielikello. 1/2015. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: https://www.kielikello.fi/-/ammattikorkeakoulun-opinnaytetyo-lintu-vai-kala-

Vanhanen-Nuutinen, L., Mäki, K. & Kolila, H. 2016. Työn ja opintojen yhdistäminen – opintojen aikainen työssäkäynti ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemana. Ammattikasvatuksen aikakauskirja. Vol. 18(2), 9-26. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: https://akakk.fi/wp-content/uploads/Aikak_2016_2_lehti.pdf

Kirjoittajat

Helena Sillanpää, Erikoissairaanhoitaja, Työnohjaaja, TtM, Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala

Anne Vuori, Terveydenhoitaja,  TtT

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/871986 (CC0)

Julkaistu 12.9.2019

Viittausohje

Sillanpää, H. & Vuori, A. 2019. Artikkeliopinnäytetyökokeilu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalla. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/12/artikkeliopinnaytetyokokeilu-lahden-ammattikorkeakoulun-sosiaali–ja-terveysalalla/

Kotisynnytykset ovat nousseet trendiksi viime vuosina. Vuonna 2014 kotisynnytyksiä ilmoitettiin 29, kun vuonna 2017 luku oli jo 59. Edelleen suurin osa synnytyksistä tapahtuu kuitenkin sairaaloissa. Kotona synnyttämisessä on hyötyjäkin, kuten infektioiden vähäisyys, äidin itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja äidin vähäisempi stressi. Synnytyksissä tapahtuvia komplikaatioita on silti vaikea ennustaa ja komplikaation ilmetessä on usein jo kiire. Vakavat komplikaatiot voivat aiheuttaa lapsen vammautumisen tai jopa lapsen, äidin tai molempien menehtymisen.

Kirjoittajat: Sanna Kuosa, Sini Kovasiipi ja Riitta Airola

Kotisynnytys mielenkiinnon kohteena

Suomessa kotisynnytys on ollut puheenaiheena vuosia ja se kiinnostaa monia. Päätös synnyttää kotona liittyy haluun hallita synnytysprosessia ja synnytyksen aikana tehtäviä päätöksiä. (Uutispalvelu Duodecim 2005.) 

Suomessa perheen valitessa kotisynnytyksen tulee heidän itse järjestää tarvittava välineistö kotiinsa sekä avustava lääkäri tai kätilö, sillä kotisynnytys ei Suomessa kuulu viralliseen terveydenhuoltojärjestelmään. Kotisynnytyksistä on kuitenkin viralliset suositukset. Suositusten mukaan naisen, joka suunnittelee kotisynnytystä, tulisi olla terve ja aiemmin ilman ongelmia synnyttänyt. (Jouhki ym. 2017.) 

Synnytyksistä suurin osa, vuonna 2017 99,5%, tapahtui sairaaloissa. Kotisynnytykset ovat kuitenkin yleistyneet.  Vuonna 2014 suunniteltuja kotisynnytyksiä oli 29, kun vuonna 2017 niitä oli jo 59. (THL 2017.)

Kotona synnyttämisen etuja ovat mm. synnytystoimenpiteiden sekä vakavien infektioiden vähäisyys. Kotisynnytyksen hyötyinä koetaan kotiympäristö, perheen läsnäolo ja itsemääräämisoikeus. (Jouhki ym. 2017) Nämä tekijät ovat tutkitusti todistettu nopeuttavan synnytystä sekä vähentävän kipulääkityksen tarvetta, tällöin myös komplikaatioiden riski pienenee (Pallasmaa & Gissler 2016, 1862). 

Synnytykseen liittyy silti aina riski komplikaatioista. Synnyttäjän on hyvä tietää sekä komplikaatioihin altistavista riskitekijöistä ja komplikaatioista että sairaalan keinoista hoitaa ja ehkäistä yleisimpiä komplikaatioita.

Artikkelin pohjana toimii Lahden ammattikorkeakoulussa toteutettu opinnäytetyö, joka koski synnytyskomplikaatioita sekä niiden hoitoa liittyen synnytyspaikkaan. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksessa tuotiin esiin yleisimmät synnytyskomplikaatiot, niiden hoito sekä niihin altistavat riskitekijät. (Kuosa & Kovasiipi 2019)

Synnytyskomplikaatioille altistavat tekijät

Synnytys voi olla matalanriskin synnytys, jolloin synnytys etenee normaalisti ja raskaus on täysiaikainen.  Raskaus voi kuitenkin muuttua riskiraskaudeksi niin äidin, istukan kuin sikiönkin johdosta (Tekay ym. 2017). Tällöin riski synnytyskomplikaatioille kasvaa eikä kotisynnytystä enää suositella.

Riskiraskaudentekijöitä ovat tietyt äidin olemassa oleva sairaudet sekä äidin paino, ikä ja päihteiden käyttö (VSSHP 2017.) Sikiöön liittyviä tekijöitä ovat kehityshäiriöt, infektiot tai sikiön asettuminen perätilaan. Myös sikiön poikkeuksellinen koko altistaa sikiön synnytyksen aikaiselle hapenpuutteelle. (Timonen & Erkkola 2004.) Riskitekijöistä äidin korkea ikä sekä ylipaino ovat olleet selkeässä kasvussa. Nämä muutokset liittyvät vahvasti yhteiskunnan muutoksiin.

Yleisimmät synnytyskomplikaatiot ja niiden hoidon haasteet

Yleisimpiä synnytyksessä tapahtuvia komplikaatioita ovat synnytysrepeämät, joista ensimmäisen ja toisen asteen repeämät ovat melko yleisiä ja näihin liittyviä infektioita esiintyy harvoin. Kolmannen ja neljännen asteen repeämät ovat vakavampia ja ne altistavat infektioille. Suomessa vakavampia repeämiä esiintyy noin 1,1% synnyttäjistä, kun taas muissa Pohjoismaissa esiintyvyys on noin 7-16% synnytyksistä. (Pallasmaa ym. 2016.) Synnytysrepeämässä haitta kohdistuu äidin terveyteen ja hyvinvointiin eikä lapsen turvallisuus ole uhattuna välittömästi.

Synnytyksen aikaisessa verenvuodossa, eli obstetrisessa verenvuodossa, sekä äidin että sikiön terveys ovat uhattuina. Synnytyksen yhteydessä verenvuoto on normaalia, mikäli se on alatiesynnytyksessä enintään 500ml ja keisarileikkauksessa 1000ml. Tilanteeseen, jossa nämä määrät ylittyvät ja massiivinen hoito on aloitettava, voidaan synnytyksessä joutua 15 minuutin kuluessa synnytyksestä. (Ahonen ym. 2008) Obstetrisen vuodon riskitekijät liittyvät istukan kiinnittymiseen, kohtuun sekä synnytyksen etenemiseen. (Ahonen ym. 2008.) Obstetrista verenvuotoa on vaikea ennustaa, ja sitä esiintyy myös aikaisemmin täysin terveillä synnyttäjillä. (Jahkola ym. 2012)

Vuodon hoidossa oleellisena osana on verivolyymin korvaus ja fibrinolyysin esto. Tätä hoidetaan verivalmistein, lääkkein sekä esimerkiksi tamponaation avulla. Kotisynnytyksessä haasteena on välineistön puute ja hoitomuotojen toteuttaminen aseptisesti. (Ahonen & Stefanovic 2013, 346.)

Synnytysverenvuodon yhteydessä voi myös ilmetä disseminoitunut intravaskulaarinen koagulaatio (DIC) eli yleistynyt suonensisäinen hyytyminen. Tällöin hyytymistekijöitä ei enää riitä hyydyttämään synnytysverenvuotoa. Hyytymistekijävajetta tulee korvata jääplasmalla ja tarvittaessa antaa K-vitamiinia. (Luukkainen & Rautiainen 2019.)

Komplikaationa voi esiintyä myös asfyksiaa, joka tarkoittaa sikiön hengitys- ja happivajausta (Duodecim sanakirja). Tämä voi johtaa sikiön neurologiseen vaurioitumiseen. Riskitekijöitä asfyksiaan ovat ensisynnyttäjyys, äidin sairaudet, päihteidenkäyttö, raskauden aikainen verenvuoto ja lapsettomuushoidot. Hätätilanteita, joissa asfyksia voi ilmetä nopeasti ovat istukan ennenaikainen irtoaminen, kohdun repeäminen ja napanuorakomplikaatiot. (Timonen & Erkkola 2004.)

Sairaalassa sikiön tilannetta seurataan monitoroinnin kautta ja löydetään sikiöt, jotka ovat vaarassa joutua asfyksiaan. Tarvittaessa hapenpuutteen vuoksi synnytys suoritetaan imukuppiavusteisesti tai keisarileikkauksena. (Pallasmaa ym. 2016.) Asfyksian vaikea havaitseminen mahdollistaa sen huomaamatta jäämisen kotisynnytyksessä.

Yhteenveto

Tulosten perusteella voidaan todeta, että synnytys kotona ja sairaalassa on yhtä turvallista niin kauan kuin kaikki menee suunnitelmien mukaan. Komplikaatiot ovat kuitenkin usein täysin yllättäviä, etenkin voimakasta verenvuotoa ja sikiön hapenpuutetta on vaikea ennustaa. Vakavan komplikaation ilmetessä on sairaalahoito välttämätön vaativine toimenpiteineen, lääkehoitoineen ja leikkaussaliolosuhteineen. Näitä on mahdoton hoitaa kotona.  

Lähteet

Ahonen, J. Sainio & S. Pakarinen, P. 2008. Synnytykseen liittyvä massiivinen verenvuoto. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. Vol. 124(1), 41-49. [Viitattu 18.3.2019]. Saatavissa: https://www-duodecimlehti-fi.aineistot.lamk.fi/lehti/2008/1/duo96964

Ahonen, J. & Stefanovic, V. 2013. Obstetrisen verenvuodon hoito. Finnanest. Vol. 46 (4), 346-353. [Viitattu 18.3.2019]. Saatavissa: www.finnanest.fi/files/ahonen_stefanovic_obstetrisen_verenvuodon_hoito.pdf

Jahkola, M., Lång, E. & Tuominen, T. 2012.  Synnytysverenvuodot TAYS:ssa vuosina 2003, 2006 ja 2009. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Lääketieteen yksikkö. Tampere. [Viitattu 28.3.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23235

Jouhki, M-R., Suominen, T. & Åstedt -Kurki, P. 2017. Kotisynnytys Suomessa. Kätilölehti. 4/2017, 24-25.

Kuosa, S. & Kovasiipi, S. 2019. Synnytyskomplikaatiot kotisynnytyksen riskinä. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 28.6.2019]. Saatavissa:  http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905159999

Luukkainen, P. & Rautiainen, P. 2019. Disseminoitunut intravaskulaarinen koagulaatio (DIC- oireyhtymä). Vastasyntyneiden akuuttihoito. Terveysportti. [Viitattu 6.4.2019]. Saatavissa: https://www-terveysportti-fi.aineistot.lamk.fi/dtk/aho/koti?p_haku=Disseminoitunut%20intravaskulaarinen%20koagulaatio

Pallasmaa, N. & Gissler, M. 2016. Synnytysten trendejä Suomessa. Suomen lääkärilehti. Vol. 7 (25-32), 1860-1866. [Viitattu 5.3.2019]. Saatavissa: https://www-laakarilehti-fi.aineistot.lamk.fi/tieteessa/katsausartikkeli/synnytysten-trendeja-suomessa/

Tekay, A. Nuutila, M. & Heinonen, S. 2017. Voidaanko synnytysturvallisuutta parantaa? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. Vol. 133(3), 235-236.

THL. 2017. Perinataalitilastot 2017.  Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset vuosina 2007-2017. [Viitattu 3.4.2019]. Saatavissa:  https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet/perinataalitilasto-synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet

Timonen S. & Erkkola, R. 2004. Sikiön asfyksia synnytyksen aikana. Lääketieteellinen Aika- kauskirja Duodecim. Vol. 120 (20), 2415-2422.

Uutispalvelu Duodecim. 2005. Kotisynnytys voi peitota sairaalaolot. Duodecim Terveyskirjasto. [Viitattu 6.4.2019]. Saatavissa: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=uut&p_artikkeli=uut07247

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiiri. 2017. Riskiraskaudet. [Viitattu 24.1.2019]. Saatavissa: www.vsshp.fi/fi/hoito-ja-tutkimukset/Sivut/riskiraskaudet.aspx

Kirjoittajat 

Sanna Kuosa ja Sini Kovasiipi ovat Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuvia sairaanhoitajaopiskelijoita. 

Riitta Airola toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajakoulutuksessa.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/875437 (CC0)

Julkaistu 27.8.2019

Viittausohje

Kuosa, S., Kovasiipi, S. & Airola, R. 2019. Synnytyskomplikaatiot kotisynnytyksen riskinä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/08/27/synnytyskomplikaatiot-kotisynnytyksen-riskina/