Aihearkisto: Hyvinvointi ja uudistava kasvu

Havaintoja henkilöstön osallisuudesta julkisorganisaatioiden strategiaprosesseihin

Joitain vuosia sitten toteutetussa koulutusorganisaation johtamisen kehittämishankkeessa havaittiin, että henkilöstön osallistaminen strategiatyöhön lisäsi sitoutumista ja työtyytyväisyyttä, ja tuotti myös taloudellista arvoa. Sairaanhoitajaopinnoissa tarjoutui mahdollisuus havainnoida henkilöstön osallisuutta terveydenhuollon strategiatyöhön. Artikkelissa verrataan näitä havaintoja koulutusorganisaatiosta saatuihin kokemuksiin.

Kirjoittajat: Maria Suoraniemi ja Päivikki Lahtinen

Tiedonhankinta terveydenhuollon organisaatiossa

Henkilöstön osallisuutta terveydenhuollon organisaation strategiatyöhön havainnoitiin sairaanhoitajaharjoittelijan roolissa kahdessa julkisen sektorin erikoissairaanhoidon yksikössä (PHKS/ Dialyysiosasto ja PHKS/Silmäklinikka), jotka ovat osa suurta hyvinvointikuntayhtymää. Havainnointi tapahtui tutustumalla yksiköiden perehdytys- ja strategiamateriaaleihin ja keskustelemalla osastonhoitajien ja sairaanhoitajien kanssa. Henkilöstön osallisuutta havainnoitiin kolmella eri osa-alueella: osallistuminen organisaation arvojen määrittelyyn, strategian suunnitteluun ja strategian toimeenpanoon.

Johtamisen teorioista nousi edellä mainituissa yksiköissä esille erityisesti jatkuvan kehittämisen toimintastrategia lean. Lean -toimintastrategiaa on viime vuosina alettu soveltaa laajasti suomalaisessa terveydenhuollossa (Mäkijärvi 2013). Lean voidaan määritellä joukoksi periaatteita ja työkaluja, joiden avulla asiakkaalle tuotetaan suurin mahdollinen lisäarvo vähimmillä mahdollisilla resursseilla, hyödyntäen työntekijöiden osaaminen täysimääräisesti (Modig & Åhlström 2013). Lean -toimintastrategian mukaisesti terveydenhuollon toiminnan päätavoite on potilaan tarpeiden tyydyttäminen, ja hoitotyö nähdään prosessina, jossa kaiken tulee tapahtua oikealle potilaalle, oikeaan aikaan, laadukaasti ja kannattavasti, turhaa työtä välttäen (Modig & Åhlström 2013).

Vertailukohteena koulutusorganisaation johtaminen

Vertailukohdaksi otettiin johtamisen kehittämishankkeen tulokset vapaan sivistystyön koulutusorganisaatiossa 2010-luvun vaihteessa (Mattila & Suoraniemi 2009 & 2012). Kehittämishankkeen teoriatausta pohjautui arvojohtamisen (mm. Lehtonen 2009 ja Kauppinen 2002), muutosjohtamisen (mm. Juuti & Virtanen 2009), strategiajohtamisen (mm. Kaplan & Norton 1996, Virtanen & Kauppinen 2008) ja strategiaviestinnän (mm. Hämäläinen & Maula 2004, Åberg 2002) teorioihin.

Kehittämishankkeen lähtökohtina olivat henkilöstön asiantuntemuksen hyödyntäminen strategiaprosessin eri vaiheissa, työn prosessilähtöinen tarkastelu, jatkuva parantaminen ja strategiaviestinnän lomittaminen osaksi organisaatioviestintää. Hankkeessa havaittiin, että henkilöstön osallistuminen strategiatyöhön tuotti sekä aineettomia että aineellisia tuloksia. Sitoutuminen, kokonaisuuksien hahmottaminen ja työtyytyväisyys lisääntyivät. Taloudellinen kannattavuus parani, kun työtä alettiin tarkastella prosesseina ja henkilöstön asiantuntemus otettiin käyttöön prosessien jatkuvassa parantamisessa. Osallisuus toi myös lisää vastuuta, minkä osa henkilöstöstä koki epätoivottavana. Avainhenkilöiksi osallistavien työtapojen jalkauttamisessa osoittautuivat koulutusalatiimien vetäjät. (Mattila & Suoraniemi 2009 & 2012.)

Havaintoja henkilöstön osallisuudesta terveydenhuollon organisaatiossa

Terveydenhuollon organisaation arvot oli määritelty ensin yhtymätasolla ja edelleen tarkennettu yksikkötasolle yksiköissä käytyjen arvokeskustelujen kautta. Henkilöstö vaikutti tuntevan arvot hyvin. Arvot olivat näkyvillä erilaisissa formaateissa, kuten verkkosivuilla, kahvihuoneen seinällä ja perehdytysmateriaaleissa. Henkilöstö myös keskusteli arvoista epävirallisissa yhteyksissä, kuten kahvitauoilla. Sen sijaan virallisilla foorumeilla (viikkopalaverit, kuukausipalaverit, strategiakokoukset, asiakas- ja sidosryhmäkohtaamiset) sairaanhoitajat eivät kovin usein osallistuneet arvokeskusteluun. Tämä vaikutelma voi kuitenkin olla puutteellinen sen vuoksi, että opiskelijan roolissa ei ollut mahdollista osallistua kaikkiin edellä mainittuihin foorumeihin.

Terveydenhuollon organisaation visio- ja strategiatyö oli toteutettu johtotasolla, kuullen henkilöstön edustajia prosessin kuluessa. Yksittäinen hoitaja ei kokenut olevansa mukana strategisessa suunnittelussa, eikä välttämättä ollut edes tutustunut organisaatiotason strategisiin linjauksiin.

Yksikkötasolla keskeisenä strategian toimeenpanon välineenä oli lean -toimintastrategia. Osastonhoitajilla oli avainrooli lean-menetelmien jalkauttamisessa. Esimerkiksi Silmäklinikalla oli muodostettu sairaanhoitajatiimejä, jotka suunnittelivat prosesseista aiempaa asiakaslähtöisempiä, hakien samalla resurssitehokkuutta. Myös Dialyysiosastolla hoitohenkilöstö oli laatinut hoitopolkujen prosessikuvaukset, jotka olivat julkisesti esillä osaston käytävillä. Molemmissa yksiköissä koettiin, että henkilöstön osallistuminen prosessien suunnitteluun oli lisännyt sekä asiakaslähtöisyyttä että hoitohenkilökunnan työtyytyväisyyttä ja kokonaisuuksien hallintaa. Muutosvastarinta nähtiin aiempaa vähäisempänä ja sitoutuminen muutoksiin hyvänä, koska muutokset perustuivat henkilöstön asiantuntijuuteen.

Pohdinta

Vertailukohteena olleessa koulutusorganisaatiossa työntekijöitä oli viitisenkymmentä, havainnoinnin kohteena olleessa terveydenhuollon organisaatiossa tuhansia. Henkilöstön osallistamisen menetelmät ovat väistämättä erilaisia näin eri kokoisissa organisaatioissa. Pienessä organisaatiossa koko henkilöstö oli mahdollista osallistaa kaikissa strategiatyön vaiheissa arvokeskustelusta visiointiin ja strategian suunnittelusta toimeenpanoon. Suuressa organisaatiossa osallistuminen organisaation strategiseen suunnitteluun oli enemmän edustuksellista ja strateginen johtaminen saattoi jäädä yksittäiselle työntekijälle etäiseksi. Henkilöstö koki, että strategiset linjaukset tulevat ylhäältä annettuina. Havainnot Silmäklinikalta ja Dialyysiosastolta kuitenkin osoittivat, että lean-menetelmä strategian toimeenpanon välineenä tuo parhaimmillaan osallistumisen ja vaikuttamisen kokemuksia koko henkilöstölle.

Lähijohtamisella havaittiin olevan suuri merkitys osallisuuden toteutumisessa molemmissa organisaatioissa. Osallistavaan työtapaan perehtyneet ja sitoutuneet lähiesimiehet (tiimien vetäjät, osastonhoitajat) rakensivat osallistumisen kulttuuria ja mahdollistivat henkilöstönsä osallistumisen yhteiseen keskusteluun ja suunnitteluun.

Koulutusorganisaation kehittämishankkeesta on kulunut lähes kymmenen vuotta. Oli kiinnostavaa havaita, että silloin pinnalla ollut arvojohtaminen on vaimentunut organisaatiopuheessa. Nyt sen sijaan ”leanataan”. Lean -toimintastrategiaan näyttäisi olevan sisäänrakennettuna useimmat niistä periaatteista, mitä koulutusorganisaation kehittämishankkeessa tavoiteltiin, ja jotka silloin poimittiin useista eri johtamisteorioista. Näitä leanin periaatteita ovat muun muassa asiakaslähtöisyys, jatkuva parantaminen, arvoperustaisuus, henkilöstön osaamisen täysimääräinen hyödyntäminen, resurssitehokkuus ja prosessiajattelu.

Lähteet

Hämäläinen, V. & Maula, H 2004. Strategiaviestintä. Helsinki: Infor.

Juuti, P. & Virtanen, P. 2009. Organisaatiomuutos. Keuruu: Otava.

Kaplan, R. S. & Norton, D.P. 1996. Balanced Scorecard. Translating Strategy into Action. Boston Massachusetts: Harvard Business School Press.

Kauppinen, T. 2002. Arvojohtaminen: tie taiturimaiseen tavoitteiden jalkauttamiseen, inhimillisen energian johtamiseen ja organisoituun rakastumiseen. Helsinki: Otava.

Lehtonen, T. 2009. Arvot ja arvojohtaminen. Filosofisia huomautuksia. Hallinnon tutkimus 4/2009: 3-15.

Mattila, L. & Suoraniemi, M. 2009. Puhumalla paras strategia – Sisäisten konsulttien strategiaseikkailu Lahden kansanopistossa. Opinnäytetyö. Työyhteisön ja henkilöstön osaamisen kehittämisen PD-koulutusohjelma. Opinnäytetyö (25 op). Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Mattila, L. & Suoraniemi, M. 2012. Puhumalla paras strategia. Julkaisussa: Keskinen, S., Salo, P. & Saloheimo, L. (toim.) 2012.  Vapaus ja vastuu. Vapaan sivistystyön kehittämisen edellytykset. Sivistystä kaikille -julkaisusarja. Vantaa: Kansanvalistusseura.

Modig, N. & Åhlström, P. 2013. Tätä on lean. Ratkaisu tehokkuusparadoksiin. Tukholma: Rheologica Publishing.

Mäkijärvi, M. 2013. LEAN-menetelmä suomalaisessa terveydenhuollossa – kokemuksia ja haasteita HUS:ssa. Sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto. [Viitattu 6.6.2019]. Saatavissa: https://www.hus.fi/hus-tietoa/materiaalipankki/esitysmateriaalit/Yleinen%20piilokirjasto%20yksittisille%20tiedostoille/Lean-menetelma_suomalaisessa_terveydenhuollossa.pdf

Virtanen, P. & Kauppinen, I. 2008. Henkilöstövoimavarajohtamisen strategisten päämäärien välittyminen organisaatiossa. Hallinnon tutkimus 2/2008: 38-51.

Åberg, L. 2002. Viestinnän strategiat. Helsinki: Infor.

Kirjoittajat

Maria Suoraniemi on valmistumassa sairaanhoitajaksi LAMKin Nursing-koulutusohjelmasta.

Päivikki Lahtinen on LAMKin lehtori.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/917205

Julkaistu 15.8.2019

Viittausohje

Suoraniemi, M. & Lahtinen, P. 2019. Havaintoja henkilöstön osallisuudesta julkisorganisaatioiden strategiaprosesseihin. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/08/15/havaintoja-henkiloston-osallisuudesta-julkisorganisaatioiden-strategiaprosesseihin/

Henkilökohtainen budjetti mahdollistaa sosiaalihuollon asiakkaille yksilölliset, omaan elämäntilanteeseen sopivat palveluratkaisut

Henkilökohtainen budjetti on toimintamalli, joka lisää asiakkaan valinnanmahdollisuuksia ja päätösvaltaa suhteessa omiin sosiaalipalveluihin. Toimintamalli on Suomessa kokeiluasteella ja sen laajamittaisempaa käyttöönottoa suunnitellaan osana valmisteilla olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja siihen liittyvää valinnanvapauslakia. Tähän mennessä toteutuneiden henkilökohtaisen budjetin kokeilujen kautta on osoitettu, että toimintamalli lisää asiakkaiden osallisuutta ja muokkaa palveluiden suunnittelua aikaisempaa tarvelähtöisemmäksi.

Kirjoittajat: Freya Hägglund ja Jaana Mantela

Kohti parempia sosiaalipalveluita valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä lisäämällä

Sosiaali- ja terveydenhuollon valinannanvapauden lisääminen on ollut vahvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa viimeisten vuosien aikana. Valinnanvapauden tematiikka on ollut keskeisessä osassa Juha Sipilän hallituksen valmistelemassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden valinnanmahdollisuuksien kehittäminen on laajemminkin Euroopan maissa nähtävissä oleva ilmiö (Junnila, Hietapakka & Whellams 2016, 226). Valinnanvapaus on noussut yhdeksi 2010-luvun sosiaalipolitiikan keskeiseksi käsitteeksi osallisuuden, yksilöllisyyden, asiakaskeskeisyyden ja käyttäjälähtöisyyden rinnalle. Universaalista, tasa-arvoisesta palvelujärjestelmästä halutaan siirtyä yksilöllisyyttä, valinnanvapautta ja kansalaisten omaa toimijuutta korostavaan palvelujärjestelmään. (Palola 2011, 283, 305.)

Palveluiden henkilökohtaistaminen liittyy valinnanvapauden ja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseen pyrkivään sosiaalihuollon uudistamistrendiin (Kirjavainen 2016, 75-76). Valinnanvapautta ja palveluiden henkilökohtaistamista perustellaan palvelunkäyttäjän päätösvallan ja tätä kautta osallisuuden lisääntymisellä, sekä mahdollisuudella järjestää palvelut yksilöllisesti, palvelunkäyttäjän henkilökohtaiset tarpeet ja näkemykset huomioiden. Tässä ajattelussa palvelunkäyttäjän rooli aktiivisena toimijana korostuu. (Rajavaara 2014, 142; Palola 2011, 286-287, 304-307.) Aktiivisen toimijuuden korostuminen suosii paljon voimavaroja omaavia henkilöitä, riskinä on, että tämänkaltainen kehitys lisää palvelunkäyttäjien eriarvoistumista (Lehtonen ym. 2018; Palola 2011, 287). Henkilökohtaistamisen riskeistä huolimatta ei ole tarkoituksenmukaista pyrkiä tarjoamaan palveluita kaikille samalla muotilla. Palveluiden henkilökohtaistaminen vastaa individualistisen yhteiskunnan tarpeisiin. Se mahdollistaa erilaisten elämäntilanteiden ja palveluntarpeiden huomioimisen. (Rajavaara 2014, 160.)

Henkilökohtainen budjetti osaksi suomalaista palvelujärjestelmää

Henkilökohtainen budjetti on tapa järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jossa keskiössä on palvelunkäyttäjän mahdollisuus määritellä minkälaiset palvelut ja tukitoimet auttaisivat häntä parhaiten. (Rajalahti & Duffy 2018, 5.) Toimintamallissa asiakas saa tietyn rahasumman käytettäväkseen omiin sosiaali- ja terveyspalveluihinsa. Tällä rahalla hän voi järjestää tarvitsemansa palvelut yksilöllisesti ja joustavasti omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti. (Rajalahti & Duffy 2018, 5; Patronen ym. 2012, 9).

Henkilökohtainen budjetti on ollut käytössä eri puolilla maailmaa 1990-luvulta lähtien (Arksey & Baxter 2012, 148; Lehto 2010). Suomessa on 2010-luvulla toteutettu tai on parhaillaan menossa useita kokeiluja, joissa on kehitetty suomalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään soveltuvaa henkilökohtaisen budjetin mallia. Valmisteilla olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslain luonnoksessa säädetään henkilökohtaisen budjetin ottamisesta yhdeksi palveluiden järjestämisen vaihtoehdoksi vanhus- ja vammaispalveluiden asiakkaille tai muille jatkuvaa ja laaja-alaista tuen tarvetta omaaville asiakasryhmille (Hallituksen esitys 16/2018 vp, 99, 251).

Henkilökohtainen budjetti monipuolistaa palveluita, kehittämistarpeita nousee esiin liittyen soveltamisohjeisiin ja sähköisiin työkaluihin

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä on mukana Uudenmaan alueellisessa valinnanvapauskokeilussa. Keski-Uudenmaan kokeilussa henkilökohtaista budjettia on kokeiltu eri asiakasryhmillä (Keski-Uudenmaan sote 2017).  Sosiaalialan YAMK opinnäytetyössä Freya Hägglund (2019) tutki henkilökohtaisen budjetin kokeilua lapsiperheiden kotipalveluissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää palvelunkäyttäjien ja työntekijöiden kokemuksia toimintamallista sekä nostaa esiin toimintamalliin liittyviä kehittämistarpeita.

Henkilökohtaisen budjetin on todettu monipuolistavan palveluvalikkoa (STM 2019, 12; Arksey & Baxter 2012, 160; Juntunen 2010), tämä edesauttaa sosiaalihuollon asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden huomioimista. Hägglundin opinnäytetyöhön osallistuneiden perhepalveluiden työntekijöiden kokemus on, että henkilökohtainen budjetti lisää ammattilaisten mahdollisuuksia asiakkaiden tilanteiden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen. Asiakkaiden kokemuksissa nousi esiin, että toimintamalli tarjoaa mahdollisuuden valita joustavasti omalle perheelle ja omaan elämäntilanteeseen sopivia palveluita. Tämän opinnäytetyön tulosten perusteella, joita tukevat Eksote -kuntayhtymän kokemukset, lapsiperheiden kotipalveluissa henkilökohtaisen budjetin hyödyiksi nousee erityisesti lastenhoitopalveluiden joustavuuden lisääntyminen ja kotisiivouspalveluiden käytön mahdollistuminen aikaisempaa laajamittaisemmin (Hägglund 2019, 45-46; Hakoma 2018, 44).

Palveluiden järjestäminen henkilökohtaisen budjetin kautta on asiakkaiden näkökulmasta sujuvaa. Sen sijaan ammattilaiset kaipaavat lisää selkeyttä henkilökohtaisen budjetin soveltamisohjeisiin sekä sen määrittelyyn kenelle ja minkälaisiin asiakastilanteisiin henkilökohtainen budjetti soveltuu. Huolta herättää asiakkaiden eriarvoistuminen, sillä ilman riittävää tukea henkilökohtaisen budjetin hyödyt eivät ole heikoimmassa asemassa olevien käytettävissä. (Hägglund 2019, 51; STM 2019, 9,12.) Eriarvoistumisen riskiä voidaan kaventaa kehittämällä palveluohjauksen prosesseja ja lisäämällä ammattilaisten osaamista valinnanvapauden tukemiseen liittyen (STM 2019, 12; Kirjavainen 2016, 78-79; Rajalahti & Duffy 2016,11; Valokivi 2008, 79-80).

Sähköisten työkalujen toimivuus on keskeinen tekijä henkilökohtaisen budjetin käytettävyyden kannalta. Henkilökohtaiseen budjettiin liittyy paljon hallinnollista työtä liittyen palvelutarpeen arviointiin, budjetin laskentaan ja seurantaan. (Rousu 2018, 13.) Sekä työntekijöiden että asiakkaiden käyttämiä sähköisiä työkaluja on tarpeen kehittää. Työntekijöiden näkökulmasta päällekkäistä kirjaamista eri tietojärjestelmiin tulee vähentää (Hägglund 2019, 51). Asiakkaiden osalta kehittämistarpeita ilmenee liittyen oman budjetin seurannan mahdollisuuksiin sekä palveluiden löydettävyyteen ja vertailtavuuteen (Hägglund 2019, 48-50; Pääskylä 2018, 109; Junnila ym. 2016, 118).

Lähteet

Arksey, H. & Baxter, K. 2012. Exploring the Temporal Aspects of Direct Payments. British Journal of Social Work Vol.42(1), 147–164. [Viitattu 3.3.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1093/bjsw/bcr039

Hakoma, R. 2018. Eksoten kokemuksia henkilökohtaisesta budjetoinnista. Teoksessa: Rousu, S. (toim.). Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi – hankkeen ensimmäisen toiminta- vuoden kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. 43-45. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4

Hallituksen esitys 16/ 2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (valinnanvapauslaki). [Viitattu 17.12.2018]. Saatavissa: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_16+2018.aspx

Hägglund, F. 2019. Henkilökohtainen budjetti lapsiperheiden kotipalveluissa. Kehittämisehdotuksia Keski-Uudenmaan kokeiluun pohjautuen. YAMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903173251

Junnila M., Hietapakka L. & Whellams A. (toim.) 2016. Hallintoalamaisesta aktiiviseksi valitsijaksi. Valinnanvapauden muotoutuminen sote-palveluissa. THL. Raportti 11/2016. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-681-0 

Juntunen, E. (toim.) 2010. Hollannin malli: henkilökohtainen budjetti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Helsinki: Sitra. Sitran selvityksiä 37. Saatavissa: https://www.sitra.fi/julkaisut/hollannin-malli-henkilokohtainen-budjetti-sosiaali-ja-terveyspalveluissa/

Keski-Uudenmaan sote 2017. Henkilökohtaisen budjetin kokeilu. Kokeilun ehdot ja periaatteet. [Viitattu 6.9.2018]. Saatavissa: https://www.hyvinkaa.fi/globalas- sets/ku-sote/seminaariaineisto/ku-sote-valinnanvapauskokeilu_henkilokohtaisen-budjetin- saantokirja.pdf

Kirjavainen, M. 2016. Henkilökohtaistaminen Ison-Britannian aikuisten sosiaalihuollossa vuosina 2007-2014 – Systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Lisensiaatintyö. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta.

Lehto, T. 2010. Henkilökohtainen budjetointi – Esimerkkejä ja kokemuksia maailmalta. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry.

Lehtonen, L., Hiilamo, H., Erhola, M. Arajärvi, P., Huttunen, J., Kananoja A., Kekomäki, M., Pohjala, A., Tainio H., Lillrank, P., Saxell, T., Silander, K. & Vartiainen, P. 2018. Valinnanvapaus SOTE-uudistuksessa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. Vol.55(1), 78-87. [Viitattu 3.3.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.23990/sa.69227

Palola E. 2011. Valinnanvapauden problematiikasta sosiaalipolitiikassa. Teoksessa: Palola, E. & Karjalainen V. Sosiaalipolitiikka. Hukassa vai uuden jäljillä? Helsinki: THL. 283-309. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085374 

Patronen M., Melin T., Tuominen-Thuesen M., Juntunen E., Laaksonen S. & Karikko W. 2012. Henkilökohtainen budjetti. Asiakaslähtoinen toimintamalli omaishoidossa. Helsinki: Sitra. Saatavissa: https://media.sitra.fi/2017/02/23232444/sitra298.pdf

Pääskylä, E. 2018. Henkilökohtaisen budjetoinnin (HB) digialusta voi sovittaa yhteen asiakkaan, palveluntuottajan sekä palvelujen järjestäjän intressit. Teoksessa: Rousu, S. (toim.). Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi – hankkeen ensimmäisen toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu.108-128. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4

Rajalahti, A. & Duffy, S. 2016. Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämistyöstä. Tampere: Kehitysvammaisten palvelusäätiö.

Rajavaara M. 2014. Yksilöllisestä henkilökohtaiseksi? Henkilökohtaistaminen hyvinvointipolitiikan uudistamisideana. Julkaisussa: Haverinen R, Kuronen M & Pösö T (toim.). Suomalaisen sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino. 140-160.

Rousu, S. 2018. Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen ensimmäisen toiminta- vuoden kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4

STM 2019. Henkilökohtaisen budjetin kokeilujen arviointi. Palvelusetelikokeilu. Sosiaali- ja terveysministeriö 1/2019. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/2013549/Hb-arviointiv%C3%A4liraportti_final_1_2018.pdf/8cb35f25-3836-f812-9f47-17213acc3e86/Hb-arviointiv%C3%A4liraportti_final_1_2018.pdf.pdf

Valokivi, H. 2008. Kansalainen asiakkaana. Tutkimus vanhusten ja lainrikkojien osallisuudesta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7181-0

Kirjoittajat

Freya Hägglund on maaliskuussa 2019 valmistuva sosionomi (YAMK) -opiskelija Lahden ammattikorkeakoulusta.

Jaana Mantela toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/828663 (CC0)

Julkaistu 6.6.2019

Viittausohje: Hägglund, F. & Mantalam, J. 2019. Henkilökohtainen budjetti mahdollistaa sosiaaalihuollon asiakkaille yksilölliset, omaan elämäntilanteeseen sopivat palveluratkaisut. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/06/henkilokohtainen-budjetti-mahdollistaa-sosiaaalihuollon-asiakkaille-yksilolliset-omaan-elamantilanteeseen-sopivat-palveluratkaisut/

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on copy.png


Osallisuutta ja hyvää vointia ammatillisella ohjauksella – yläkoululaisten kokemuksia ohjauksesta

Tässä artikkelissa kuvataan yläkoulussa saatua ohjausta oppilaiden näkökulmasta. Tieto on kerätty Osallisuutta Ohjauksen keinoin-projektissa 1.2.-31.10.2014. Tuloksissa korostuvat oppilasta osallistava, moniammatillinen, oppilaan ja tämän perheen hyvää vointia tukeva ohjaus.

Kirjoittajat: Erja Katajamäki ja Anne Vuori

Johdanto

Suomalaisen koulutusjärjestelmän tavoitteena on turvata jokaiselle peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka. Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan 4,8 prosenttia peruskoulun päättäneistä jäi ilman tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa vuonna 2016. Kymmenes luokka ja valmistavat ja valmentavat koulutukset ovat osalle väyliä jatko-opintoihin, mutta osa toisen asteen koulutuksen peruskoulun päätösvuonna aloittaneista on seuraavana vuonna jo keskeyttänyt aloittamansa koulutuksen. (Suomen virallinen tilasto 2017.)

Nuorten ohjauksen tarve korostuu yläkoulussa, jolloin he alkavat tehdä elämäänsä suuntaavia valintoja. Opettajan on syytä kiinnittää huomio hiljaisiin oppilaisiin ja tukea kaikkien toimintakykyä. Opinto-ohjaajan taas on hyvä panostaa oppilaan itsetunnon kehittämiseen, suunnitelmallisuuteen ja koulun työelämäyhteistyöhön koko yläkoulun ajan. (Niemi 2016.) Lukuisissa kehittämishankkeissa on käynyt ilmi, että nuorten auttamisessa ongelmia tuottavat hallinnonalojen puutteellinen yhteistyö, palvelujen saavutettavuus sekä käytössä olevien menetelmien kapea-alaisuus (Aho ym. 2012).

Tämä artikkeli liittyy Osallisuutta ohjauksen keinoin -projektiin (Ojala ym. 2015), jota ovat olleet toteuttamassa Lahden ammattikorkeakoulun terveydenhoitaja- ja sosionomiopiskelijat ja opettajat. Projektin tavoitteena oli vahvistaa sellaisia yläkoululaisten tukitoimia, joilla mahdollistetaan nuorten osallisuus ja ohjautuminen yläkoulusta itselle sopivaan jatkokoulutukseen. Artikkelissa korostetaan projektissa esiin tullut, toteutumatta jäänyt ja edelleen ajankohtainen (Halme ym. 2018, Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019)  tarve yhteisen moniammatillisen näkökulman löytämiseen oppilaslähtöisessä ohjauksessa. Tuloksissa kuvataan yläkoululaisten kokemuksia heidän saamastaan ja toivomastaan ohjauksesta. Aineisto perustuu peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten kokemuksiin ohjauksesta. Teoreettisina tarkastelukulmina ovat osallistava, moniammatillinen ohjaus ja hyvän voinnin tukeminen. Oppilas nähdään aktiivisena oman tulevaisuutensa rakentajana ja osana perhettään. Nämä tarkastelukulmat auttavat hahmottamaan yläkoululaisten moniulotteista arkea sekä yksilön että kouluyhteisön näkökulmista. Keskeiset käsitteet ovat yläkoululaisten osallisuus, hyvän voinnin tukeminen ja moniammatillinen ohjaus.

Yläkoululaisten osallisuuden ohjaus hyvän voinnin tukemisessa

Osallisuus on moniulotteista. Se on kuulumisen ja mukana olemisen tunne sekä eritasoista ja -sisältöistä toimintaa. Parhaimmillaan osallisuus on omasta sitoutumisesta lähtevää toimintaa ja vaikuttamista elämän kulkuun sekä vastuun ottamista valinnoistaan. Olennaista on mahdollisuus osallistua päätöksentekoprosessiin. (Särkelä-Kukko 2014; Rouvinen-Wilenius 2014.)

Perusopetuslaissa (1998 ja 2013, 47a§) korostetaan oppilaan osallisuuden merkitystä kouluyhteisössä. Haasteena on nuoren roolin vahvistaminen ja sellaisten rakenteiden luominen, joissa on mahdollista olla toimijana eikä vain oppimisen kohteena. (Kiilakoski 2014.) Osallisuutta voi oppia ja sitä tukevien käytäntöjen luomiseen tarvitaan vanhempien lisäksi kaikkia kouluyhteisön toimijoita. Keskeisiä edellytyksiä ovat luottamus, sitoutuminen ja kuulluksi tuleminen. (Rouvinen-Wilenius 2014.) Osallisuus painottaa kasvatuskäytänteiden kehittämistä, nuorten ryhmäsuhteita kannustavia rakenteita sekä välittämiseen ja erilaisuuden kunnioittamiseen rakentuvaa dialogista toimintakulttuuria. (Kiilakoski 2014.)

Osallisuuden vahvistaminen estää syrjäytymistä. Perttula (2015) on kritisoinut syrjäytymiskäsitteen käyttöä nuorten tukitoimien yhteydessä. Usein ajatellaan, että syrjäytymisvaarassa olevan nuoren ongelman ratkaisee opiskelu- tai työpaikka, jolloin yksilö pannaan yksin vastuuseen tilanteestaan. Syrjäytymisen ennaltaehkäisyn ja kouluttautumisen painottamisen sijaan on parempi puhua toimenpiteistä sosiaalisen pahoinvoinnin ehkäisemiseksi siinä ympäristössä, jossa nuoret toimivat. (Perttula 2015.)

Hyvä vointi -käsitettä käytetään hoitotieteessä korostamaan terveyden käsitteen kokonaisvaltaisuutta. Terveys ja hyvä vointi koetaan yksilöllisesti ja niiden merkitys eri elämäntilanteissa vaihtelee. Yleisen hyvän terveyden määrittelyn rinnalla on asiakaslähtöinen, nuoren ja hänen perheensä omia voimavaroja korostava lähestymistapa. Sen lähtökohtana on nuoren näkemys omasta terveydestään ja hyvästä voinnistaan. (Åstedt-Kurki ym. 2004, Häggman-Laitila & Pietilä 2007.) Määrittely on linjassa osallisuuden edellytysten, luottamuksen, sitoutumisen ja kuulluksi tulemisen kanssa. Oppilashuollossa hyvän voinnin tukeminen tarkoittaa hyvän oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä oppilaslähtöisesti kouluyhteisössä (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.)

Perheen hyvä vointi on nuoren hyvän voinnin lähtökohta.  Vuori tutki väitöskirjassaan vähävaraisten perheiden hyvää vointia ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Arjen terveys merkitsi perheille eri elämänalueisiin ulottuvaa hyvää vointia. Tällöin korostettiin henkistä hyvää vointia hyvän voinnin perustana. Tunnusmerkillistä oli me-henki, perheenjäsenten yhteinen kokemus kuulumisesta johonkin, toisen arvostaminen ja kannustaminen sekä hyvästä voinnista huolta pitäminen. Tunteiden ilmaisua pidettiin perheen hyvää vointia tukevana tai murtavana riippuen siitä, millaiseen vuorovaikutukseen perheessä oli totuttu. Perheen sisäinen sopu oli kaikissa perheissä tärkeää. Perheenjäsenet luottivat toistensa apuun arjen ongelmissa ja tukivat toisiaan. Lapsetkin tukivat vanhempiaan, kun nämä väsyivät. Perheen ulkopuolinen tuki koettiin joko hyvää vointia tukevana tai murtavana. Merkityksellistä oli tukijoiden asenne tuen saajiin. Jos perheenjäsenet kokivat, että heitä ei arvostettu, hyväksi tarkoitettu tuki muuttui hyvää vointia murtavaksi. (Vuori 2012.)

Nuorten tukemisessa on hyvä tunnistaa nuorten ja heidän perheidensä selviytymisstrategioita. Joissakin perheissä vanhempien selviytymiskeinot voivat olla nuoren hyvään vointiin kielteisesti vaikuttavia, kuten esimerkiksi alkoholin käyttö ja tupakointi (Garcia 2010.) Tuurin (2008) mukaan äitien vaikutus näkyi erityisesti koulutuksen aloittamisessa ja opiskelun suunnittelussa. Sukupuoleen liittyviä odotuksia on kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti. Tyttöihin ja poikiin kohdistuu erilaisia paineita, joiden tunnistaminen auttaa näkemään, miten ja milloin pahoinvointi uhkaa heitä. Nuoren tukemisessa pyritään avaamaan, laajentamaan ja purkamaan erilaisia sukupuolittuneita malleja ja oletuksia. Sukupuoli on moniulotteinen, eikä ole yhtä ainoaa mallia toteuttaa sukupuolisuuttaan. (Valkendorff 2012.)

Nuori saattaa tarvita sekä erityistä tukea että erityisiä palveluita. Perusopetuslain mukaan erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista, oppimisen tukea, muu tuki taas koulunkäynnin tukea. (Opetushallitus 2014.) Nuori on oikeutettu erityisohjaukseen ja tukeen muun muassa vammaisuuden, sairauden tai kehityksen viivästymisen tai pysähtymisen vuoksi. Koulussa ne näkyvät esimerkiksi levottomuutena, koulukielteisyytenä tai aggressiivisuutena. (Hietala ym. 2010.)

Vertaistuki sekä ryhmään kuuluminen vahvistavat osallisuutta ja samalla tukevat nuoria. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on vankat perinteet vertaisohjauksessa, jota on toteutettu koulujen tukioppilastoimintana 1970-luvulta lähtien. Vertaisohjaus lisää nuorten omaehtoista toimintaa ja yhteisöllisyyttä. Tukea voi antaa sekä saada monella tavalla ja kohtaamisen tavat monipuolistuvat vähitellen. (Nylund & Yeung 2005.) Virtuaalinen maailma lisää nuorten mahdollisuuksia vertaistuen monipuolistamiseen. Verkko-ohjausta, erityisesti vertaisohjausta, hyödynnetään vielä vähän. Nyrhilän (2013) mukaan verkkovertaisohjaus työmenetelmänä sisältää menestystekijöitä, mutta se vaatii kehittämistä ja ohjaajan laaja-alaista osaamista.

Moniammatillisen ohjauksen kehittäminen

Moniammatillisessa yhteistyössä kunkin asiantuntijan osaaminen hyödynnetään onnistuneen ohjaustuloksen aikaansaamiseksi. Yhteistyöllä on mahdollisuus vaikuttaa osallistamalla nuoret oman tulevaisuutensa ja hyvän vointinsa rakentamiseen. (Vrt. Kuronen 2010.) Moniammatillisessa ohjauksessa eri hallinnonalojen asiantuntijat työskentelevät yhdessä niin, että oppilaat kohdataan yksilöinä ja aktiivisina osallisina. Koulun moniammatilliseen yhteisöön kuuluvat opettajat, opinto-ohjaajat, kuraattorit, koulupsykologit ja terveydenhoitajat.

Moniammatillisen ohjauksen onnistuminen vaatii kouluyhteisön jäseniltä kanssakäymisen taitoja. Näitä ovat työelämässä ylipäätään tarvittavat taidot, esimerkiksi ongelmanratkaisutaito, johtamisen ja kehittämisen taidot, projektityöskentelyn ja ryhmässä työskentelyn sekä ohjauksen taidot. Olennaisinta yhteistyössä ovat asenteet ja monipuoliset vuorovaikutustaidot kuten kuunteleminen ja kuuleminen, kyky itsensä ilmaisuun niin suullisesti kuin kirjallisesti sekä kyky tuoda oma osaaminen yhteiseen käyttöön ja hyödyntää toisten osaamista. Kouluyhteisön kannalta kyse on moniulotteisesta vuorovaikutuksesta, jossa jaetaan asioiden merkityksiä ja rakennetaan yhteistä ymmärrystä uuden toiminnan synnyttämiseksi. (Katajamäki 2010, 111–114.)

Arvot, asenteet ja tunteet vaikuttavat yhteistyön onnistumiseen. Oman itsensä ja toisen arvostaminen näkyy sekä puheessa että toiminnassa, mikä välittyy ympäristöön. Myönteiset asenteet ja ennakkoluulottomuus auttavat sitoutumaan yhteiseen toimintaan ja kantamaan vastuuta. Kielteinen suhtautuminen rakentaa stereotypioita toisen asiantuntemuksesta eikä salli omankaan asiantuntemuksen hyödyntämistä. Onnistunut vuorovaikutus edellyttää ryhmän jäsenten avoimuutta, luottamusta toisiinsa ja yhteishenkeä. Avoimuus voidaan ymmärtää tilan antamiseksi toiselle, tilan ottamiseksi itselle. Vuorovaikutus epäonnistuu helposti, mikäli avoimuus ja toiminnan johtaminen ontuvat. (Katajamäki 2012; vrt. Rouvinen-Wilenius 2014.)

Moniammatillinen toiminta konkretisoituu kouluyhteisön arjessa. Toiminnan onnistumisen mahdollisuudet syntyvät yhtäältä yhteisössä olevan osaamisen tunnistamisesta ja toisaalta yhteisön toiminnasta. Lähtökohtana on oman ammatin osaaminen ja sen tunnistaminen, mikä kehittyy aktiivisessa moniammatillisessa vuorovaikutuksessa. Vain yhdessä keskustelemalla ja tekemällä voidaan rakentaa yhteistä ymmärrystä. (Vrt. Katajamäki 2012.)

Aineiston keruu, analysointi ja tulokset

Lahden ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijat keräsivät aineiston Päijät-Hämeen viiden yläkoulun oppilailta v. 2014. He haastattelivat 37 vapaaehtoista kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilasta harjoitellessaan kouluterveydenhuollossa. Tieto kirjattiin teemarungon mukaisesti paperille. Aikaisemmista tutkimuksista nousseet teemat olivat ohjaus, hyvän voinnin tuki ja tulevaisuuden valinnat.

Aineisto analysoitiin abduktiivisella sisällönanalyysillä. Analyysiyksikkönä käytettiin yhtä ajatuskokonaisuutta. Samaa tarkoittavat ilmaukset koottiin samaan alaluokkaan ja kullekin annettiin sisältöä kuvaava nimi. Luokittelua jatkettiin edelleen yläluokkiin ja pääluokkiin hyödyntäen aikaisempaa tietoa osallisuudesta, hyvästä voinnista ja moniammatillisuudesta. Aineiston käsitteellistämisen avulla löydettiin toisiinsa suhteessa olevat kategoriat käsitejärjestelmäksi kuvaamaan tutkittavaa ilmiötä. Analyysin tavoitteena oli tulkita ja ymmärtää yläkoululaisten antamia merkityksiä omille kokemuksille ja toiminnalle. Näin saatava tieteellinen tieto on relativistista, sillä se on sosiaalisesti rakennettua ja ihmisillä on tarve jakaa yhteisesti merkityksiä. (Esim. Denzin & Lincoln 2003, 5; Elo ym. 2014.)  Analyysin tuloksena syntyivät pääluokat kuvaamaan yläkoulun oppilaiden kokemuksia saamastaan ohjauksesta: osallisuuden ilmeneminen, hyvän voinnin tukeminen ja murtuminen sekä moniammatillinen ohjaus. Seuraavassa avataan niiden merkityksiä.                                                                                                                  

Osallisuuden ilmeneminen

Osallisuutta ilmentävät kategoriat kuvaavat yläkoululaisten tulevaisuudenodotuksia, -pelkoja ja mahdollisuuksia omiin valintoihin. Tulevaisuus näyttäytyi yläkoululaisille jännittävänä ja positiivisena, mutta myös epävarmana ja stressaavana. Osa luotti siihen, että he pärjäävät, osalla ei ollut erityisiä odotuksia tulevaisuudestaan.

Tulevaisuuden pelot liittyivät edessä olevaan uuteen elämänvaiheeseen. Nuoret kokivat, että heidän odotetaan olevan itsenäisiä ja ottavan vastuun päätöksistään ja elämästään. Osa toi esiin hyvien kavereiden ja turvallisen luokkayhteisön menettämisen pelon. Epävarmuus tulevaisuudesta ja omasta pärjäämisestään pelotti.  Stressiä aiheutti pelko huonoista numeroista, jotka kaventavat tulevaisuuden valinnan mahdollisuuksia.

Osalla nuorista oli tulevaisuuden suunnitelmia ja he uskoivat valinnan mahdollisuuksiinsa. Vanhempien kannustus koettiin tärkeäksi. Nuoret arvelivat, että on viisasta ”suunnata iloisesti uusiin haasteisiin”. Jotkut taas kokivat edessä olevat valinnat vaikeiksi, elivät enemmän tässä päivässä, eivätkä halunneet tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Valinnanvapaus saattoi merkitä hyvin konkreettisia asioita, kuten sitä, ettei lukiossa tarvitse mennä ulos välitunnilla.

Hyvän voinnin tukeminen ja murtaminen

Yläkoululaisten hyvän voinnin tuki ilmeni tulevaisuuden valintoihin kannustamisena, nuoren kykyihin uskomisena sekä perheeltä ja läheisiltä saatuna tukena.  Joskus kokemus saadusta tuesta kääntyi hyvää vointia murtavaksi.

Tulevaisuuden valintojen lähtökohtia ja kannustimia olivat omat mielenkiinnon kohteet ja harrastukset. Kavereilta saatua tukea pidettiin tärkeänä. Opinto-ohjaajien ja oman opettajan avuliaisuus ja kiinnostus koettiin kannustavana. Oppilaat toivoivat mahdollisuutta kahdenkeskiseen opinto-ohjaajan ohjaukseen ja yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Työelämään ja työpaikkoihin tutustuminen koettiin myönteisenä ja kiinnostavana.  Kannustavaksi tueksi koettiin mahdollisuus päättää itse valinnoistaan ja saada apua silloin kun tarvitsee. Oppilaiden mukaan on tärkeää, että koulussa olo tuntuu hyvältä ja mukavalta, kouluun on helppo tulla ja siellä on käytettävissä mielekkäitä välineitä esim. liikuntavälineet.

Lähes kaikki vastanneet olivat saaneet hyvää ohjausta vanhemmilta ja sisaruksilta. Äiti mainittiin erikseen useammin kuin isä. Kavereilta ja poika- tai tyttöystäviltä saatu kannustus valinnoissa tuntui hyvältä. Kaikki eivät saaneet tukea perheeltä tai sitä ei pidetty tärkeänä. Joku taas olisi halunnut enemmän tukea vanhemmiltaan, mutta he kehottivat päättämään itse, mitä kuitenkin pidettiin myös hyvänä.

Hyvää vointia murtavat, pahoinvointia aiheuttavat tekijät olivat varsin yksilöllisiä. Osa oppilaista koki koulun opettajien ja opinto-ohjaajien suhtautuvan omiin valintoihin epäilevästi, ei kannustettu parantamaan numeroita, ei tuettu omia intressejä. Joku koki raskaana sen, että itse piti tehdä valintoja. Yläkoululaisten hyvää vointia nakersivat arvostelu, lyttääminen, painostus, moittiminen, vanhempiin vertaaminen, petetyt lupaukset ja turha kehuminen. Osa koki, ettei heissä ollut mitään hyvää, mikä auttaisi eteenpäin. Myös fyysisesti raskaat, pitkät koulupäivät ja aikainen aamuherääminen verottivat hyvää vointia.

Kotioloista saattoi aiheutua harmia. Oppilaat toivat esiin liian roskaruoan syönnin, kotitöiden tekemisen ja riitelyn äidin kanssa. Kotona saattoi olla myös ongelmia liittyen päihteiden käyttöön tai lastensuojelun tarpeeseen. Myös vanhempien ja isovanhempien epäusko nuoren kykyihin harmitti. Heille sanottiin: ”Ei susta ole siihen hommaan, et jaksa istua koulussa.” tai ”Ei sinusta ole lukioon, kun olet käytännön ihminen.”

Moniammatillinen ohjaus

Moniammatillista ohjausta ilmentävät kategoriat kuvaavat oppilaan vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista moniammatillisesti, eri alojen ohjausta ja kokemuksia tämän hetkisestä ohjauksesta sekä kehittämistoiveita. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisen ohjaus vaihteli eri kouluissa. Useimmiten oppilaita ohjattiin arvioimaan itse omia vahvuuksiaan. Käytössä ei ole ollut testejä ja aikaa arviointiin oli ollut vähän.

Vahvuuksiksi tunnistettiin hyvä koulumenestys, sosiaalisuus, koulukavereiden tunteminen ennestään ja liikunnallisuus. Heikkouksia olivat ujous, pelko työmäärän lisääntymisestä ja uusien oppiaineiden haasteet sekä sairaudet, kuten migreenitaipumus stressitilanteissa.

Eri alojen asiantuntijoiden ohjaus oli koulukohtaista. Opintojenohjaajat tukivat ja ohjasivat monipuolisesti, antoivat päteviä neuvoja ja saivat kiinnostumaan tulevaisuudesta. Ammatinvalintaa suunniteltiin myös luokanopettajan ja muutaman aineopettajan kanssa, Erityisluokan oppilaat saivat tukea ammatinvalintaansa koulukuraattorilta. Kouluyhteisöohjaaja ja terveydenhoitaja olivat saatavilla, mutta heitä ei käytetty.

Opintojen ohjaajan tunneilla tutustuttiin uravaihtoehtoihin, jatko-opiskeluun, ammatteihin, työhön ja palkkoihin. Uravalintaan kaivattiin enemmän erilaista ohjausta. Opintojen ohjaajalta toivottiin enemmän aikaa. Enemmän haluttiin myös tietoa numeroiden painotuksista erialoilla. Opettajilta kaivattiin kannustavaa ja realistista ohjausta. Ohjauksesta toivottiin nykyistä käytännönläheisempää, esimerkiksi eri alojen kokeilemista, ymmärrystä mitä eri ammateissa todellisuudessa tehtiin, selkeitä vaihtoehtoja ja suosituksia, vaikka lopullinen ratkaisu oli oma. Kaikki eivät kokeneet tarvitsevansa ohjausta.

Pohdinta

Tutkimuksen laatu rakentuu eettisten kysymysten ja luotettavuuden tarkastelun kokonaisuudesta (Polit & Beck 2017). Tässä tutkimuksessa noudatettiin hyvää tieteellistä käytäntöä, johon sisältyvät rehellisyys, tarkkuus, huolellisuus, tutkittavien anonymiteetin ja yksityisyyden kunnioitus ja heidän näkemystensä arvostaminen. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012; Kylmä & Juvakka 2012). Alaikäisten tutkimisessa on otettava huomioon, että he saattavat olla aikuisia haavoittuvampia. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012). Tässä tutkimuksessa nuorten uskottiin olevan riittävän kypsiä päättääkseen itse osallistumisestaan. Aihe oli heitä kiinnostava, mutta tunteiden näkökulmasta melko neutraali (Polit & Beck 2017). Lupa tiedon keräämiseen saatiin koulujen rehtoreilta suullisesti minkä jälkeen oppilaita pyydettiin osallistumaan haastatteluun vapaaehtoisesti. Sisällönanalyysin eteneminen kuvataan raportissa (Elo ym.2014).

Tuotettua tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä moniammatillisesti nuorten osallisuutta ja hyvää vointia tukevia menetelmiä, joiden tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten pahoinvointia.   Tulosten mukaan osallisuus näkyi oman tulevaisuuden suunnitteluna vaihtelevine tunteineen. Erot tulivat esiin luottamuksessa omaan pärjäämiseen. Osallisuuteen liittyi nuoren näkökulmasta ristiriitaisuutta: haluttiin tehdä itsenäisiä päätöksiä, mutta vastuun ottaminen pelotti (vrt. Rouvinen-Wilenius 2014). Osallisuuden tukemista kaikin tavoin onkin edelleen syytä tehostaa ( Halme ym. 2018.) Osa katsoi kuitenkin luottavaisesti eteenpäin. Huolta aiheuttavat kuitenkin ne, joilla ei ollut tulevaisuudenodotuksia.

Oppilaanohjauksen voimavarat on hyvä kohdentaa siten, että pelkän koulutusvalinnan tekemisen sijaan oppilaalle syntyisi valmius tehdä valintoja ja toimia suunnitelmallisesti. Niemen (2016) tutkimus peruskoulun päättöluokalta kuvaa hyviä ja heikkoja urapohtijoita. Hyvin koulussa menestyvät olivat parempia urapohtijoita kuin heikosti menestyvät, joskin heikkoja urapohtijoita oli kaikissa arvosanaluokissa. Taitavat urapohtijat olivat itseohjautuvampia ja suunnitelmallisempia kuin heikot urapohtijat. Hyvää urapohdintavalmiutta voitaisiin tukea mm. yhteistoimintaan kannustavalla oppimisympäristöllä. Kaikkien opettajien olisi hyvä tutustua työelämään, tukea oppilaiden itseohjautuvuutta ja tavoitteellista työskentelyä.

Yläkoululaisten hyvää vointia edesauttoi kannustavaksi koettu tuki. Tärkeää oli valintoihin kannustaminen, nuoren kykyihin uskominen ja läheisiltä, erityisesti äidiltä saatu tuki ja ohjaus. Hyvää vointia vahvistivat myös harrastukset ja kavereiden tuki. Opinto-ohjaajan ja opettajan tuki koettiin kannustavaksi, kun he osoittivat avuliaisuutta ja kiinnostusta ja huomioivat yksilöllisiä tarpeita. Tärkeäksi valintoihin kannustavaksi tueksi koettiin mahdollisuus päättää itse valinnoistaan. Edellä mainitut asiat nousivat esiin myös Korkeamäen (2013), Käpylän (2013), Routamon (2017) ja Appelqvist-Schmidlechnerin ja kumppaneiden (2019) tutkimuksissa.

Oppilaat kokivat hyvää vointia murtavina tekijöinä opettajien ja vanhempien osoittaman epäluottamuksen omiin kykyihinsä ja aidon kiinnostuksen puutteen. Vallankäyttö ja piittaamattomuus nuoren omista näkemyksistä murtavat nuorten hyvää vointia. Hyvää vointia murtavat tekijät olivat yksilöllisiä ja tuntuivat joskus kasaantuvan joillekin vieden mukanaan uskon tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseen (vrt. Vuori 2012). Nuoren tilannetta pahensivat ongelmat ja tuen puute kotona (myös Koskela ym. 2016 ja Appelqvist-Schmidlechner ym 2019).

Nuoret toivoivat kouluyhteisön moniammatillisen ohjauksen kehittämistä. Käpylän (2013) ja Routamon (2017) mukaan nuoret haluavat yksilöllistä eri alojen ohjausta perinteisen opinto-ohjauksen rinnalle. Ohjauksen monipuolistamiseksi yläkoululaiset ehdottivat eri ammattiryhmien hyödyntämistä enemmän, esimerkkeinä koulukuraattori, sosiaalityöntekijä ja terveydenhoitaja. Tämä haastaa henkilöstön monipuoliset vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot, oman arvomaailman ja osaamisen tunnistamisen, joita on hyvä kehittää arjen toiminnassa (Katajamäki 2010). Paason (2012) mukaan opettajat eivät verkostoidu tukeakseen oppilaidensa elämänhallintaa vaan opettaminen ja ohjaus koetaan yksilölliseksi työksi, jolloin opettajat itse valitsevat henkilökohtaisen tyylinsä hyödyntämättä yhteisöllisyyttä.

Moniammatillinen ohjaus voidaan kokea sirpaleiseksi, jos yhteistyö ei toimi. Artikkelissa kuvatut oppilaiden kokemukset ohjauksestaan tukevat oppilaslähtöisen, hyvää vointia lisäävän ja syrjäytymistä ehkäisevän uudenlaisen yhteistyön kehittämistä yli organisaation rajojen. Uusia toimintamalleja tarvitaan mm. yläasteen, lukion, ammatillisen toiseen asteen ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden voimavarojen hyödyntämiseksi toistensa hyvinvoinnin tukemisessa.

Lähteet

Aho, S., Pitkänen, S. & Vanttaja, M. 2012. Nuorten työmarkkinatukioikeus ja koulutukseen hakeutuminen – Työmarkkinatuen saamisen edellytyksenä olevan kouluttautumisvelvoitteen arviointitutkimus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 3/2012. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.

Appelqvist-Schmidlechner, K., Tamminen, N., & Solin, P. 2019. Nuorten kokema positiivinen mielenterveys perhetaustan mukaan. Tutkimuksesta tiiviisti 19/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-331-1

Denzin, N. K. & Lincoln, Y. S. 2003. Introduction. The discipline and practice of qualitative research. Teoksessa: N.K. Denzin & Y. S. Lincoln (Eds.) The landscape of qualitative research. Theories and issues. Second edition. USA: Sage Publications, 1 – 45.

Elo S., Kääriäinen M., Kanste O., Pölkki T., Utriainen K. & Kyngäs H. 2014. Qualitative Content Analysis: A Focus on Trustworthiness.  SAGE Open. [Viitattu 28.5.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/2158244014522633

Garcia C. 2010. Conceptualization and measurement of coping during adolescence: a review of the literature. Journal of Nursing Scholarship. Vol. 42(2), 166 – 185.

Halme, N., Hedman, L., Ikonen, R. & Rajala, R. 2018. Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Helsinki: Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 15/2018. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-115-7

Hietala, H., Kaltiainen, T., Metsärinne, U. & Vanhala, E. 2010. Nuori ja mieli – koulu  mielenterveyden tukena. Helsinki: Tammi.

Howell, A., Dopko, R., Passmore, H-A. & Buro, K. 2011. Nature connectedness: Associations with well-being and mindfulness. Personality and Individual Differences. Vol. 51(2), 166-171. [Viitattu 13.11.2017]. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.paid.2011.03.037

Häggman-Laitila A. & Pietilä A.-M. 2007. Lapsiperheiden terveyttä edistävä tuki ja sen lähtökohdat: katsaus kehittämiskohteisiin ja jatkotutkimusaiheisiin. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. Vol. 44(1), 47 – 62.

Katajamäki, E. 2010. Moniammatillisuus ja sen oppiminen. Tapaustutkimus ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalta. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos. Acta Universitatis Tamperensis 1537. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8152-9

Katajamäki, E. 2012. Arvot moniammatilliseen toimintaan oppimisessa. Teoksessa: I. Rantanen (toim.). Hoitotyön vuosikirja (25 – 36). Helsinki: Fioca.

Kiilakoski, T. 2014. Osallisuus koulussa. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön tolkku ja merkitys –seminaari. 8.- 9.10.2014, Oulu.

Korkeamäki, R. 2013. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1307. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 137. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9124-5

Koskela, T., Reis T. & Sinkkonen H-M. 2016. Irrallisuudesta osallisuuteen – valmiuksia koulupudokkuuden vähentämiseen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja. Vol. 18 (4), 9 – 23.

Kuronen, I. 2010. Peruskoulusta elämänkouluun. Ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 26. Jyväskylä.

Kylmä, J. & Juvakka, T. 2012. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita.

Käpylä, A. 2013. Työpajanuorten koulukokemuksia peruskouluajalta. Pro gradu-tutkielma. Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta. Rovaniemi. [Viitattu 9.12.2014]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201304171087

Niemi, P. 2016. Ohjaus ja oppilaiden urapohdinta. Turkulaisten peruskoulun päättöluokkalaisten ohjauskokemukset urapohdinnan selittäjinä. Väitöskirja. Turun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Turun yliopiston julkaisuja – Annales Universitatis Turkuensis. Sarja C, osa 423. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6531-1

Nylund, M. & Yeung, A.B. 2005. Vapaaehtoistoiminta – anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino.

Nyrhilä, E. 2013. Vertaisena verkostossa. Ylempi AMK-opinnäytetyö. Tampereen ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma. Tampere.

Ojala, K., Taajamo, T. ja Vuori, A. 2015. Osallisuutta ohjauksen keinoin. Teoksessa: K. Peltonen ja J. Tuominen (toim.). LAMK – Yhdessä hyvinvointia etsimässä. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisusarja, osa 11. 41- 45. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-236-9

Opetushallitus. 2014. Erityinen tuki. [Viitattu16.11.2015]. Saatavissa: http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/tietoa_tuen_jarjestamisesta/erityinen_tuki

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2019. Nuorten palvelut syynissä. OECD:n arviointi nuorten palveluista Suomessa 2018. Arvioinnin tiivistelmä ja suositukset (epävirallinen suomennos). Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:18. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161584/OKM_2019_18_Nuorten%20palvelut%20syynissa.pdf

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013. 30.12.2013. Finlex. [Viitattu 10.10.2017].  Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131287

Paaso, A. 2012. Osaava ammatillinen opettaja 2020. Ammattikasvatuksen aikakauskirja. Vol. 14(3), 46 – 56.

Perttula, R. 2015. Syrjäytymispuhe hallinnan strategiana opiskelijahuollon sosiaalityössä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Perusopetuslaki 21.8.1998 ja 30.12.2013.Finlex. [Viitattu 10.10.2017]. Saatavissa: http:// www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Polit,F. & Beck C.T. 2017. Nursing Research: Generating and Assessing Evidence for Nursing Practice. 10 th Edition. Philadelphia, USA: Wolters Kluwer.

Routamo, S. 2017. Peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheprosessi ja moniammatillinen yhteistyö. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylä. [Viitattu 29.5.2019]. Saatavissa:  http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201704111972

Rouvinen-Wilenius, P. 2014. Kohti osallisuutta – mikä estää, mikä mahdollistaa. Teoksessa: A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.). Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. 51 – 60.

Suomen virallinen tilasto (SVT). 2017. Koulutukseen hakeutuminen. Helsinki: Tilastokeskus. [Viitattu 21.11.2017]. Saatavissa:
http://www.stat.fi/til/khak/2017/khak/2017/khak_2017_2018-12-13_tie_001_fi.html 

Särkelä-Kukko, M. 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Teoksessa: Teoksessa: A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.). Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. 34 – 50.

Tutkimuseettisen neuvottelukunta. 2012. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2012. [Viitattu 27.5.2019] . Saatavissa: https://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf

Tuuri, T. 2008. Nuoren elämänhallinta ja ohjaus opintojen nivelvaiheessa – oppilaiden kokemuksia ova-koulutuksesta. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos. Tampere. [Viitattu 16.6.2014].  Saatavissa:
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17977

Valkendorff, T.  2012. Kaikki käy koulua -hankkeen arviointi. Tyttö- ja poikaryhmät nuorten koulunkäynnin ja elämänhallintataitojen tukena. Helsingin kaupunki: Opetusvirasto, Nuorisoasiainkeskus ja Sosiaalivirasto. [Viitattu 19.5.2014].  Saatavissa: https://www.hel.fi/static/liitteet/nk/Kaikki_Kay_Koulua_arviointi.pdf

Vuori, A. 2012. Vähävaraisten lapsiperheiden hyvä vointi ja sen tukeminen. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1259. Tampere. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8980-8

Åstedt-Kurki P., Lehti, K., Tarkka, M-T. & Paavilainen, E. 2004. Determinants of perceived health in families of patients with heart disease. Journal of Advanced Nursing. Vol 48(2), 115 – 123.

Kirjoittajat

Erja Katajamäki FT, KL, THM, erikoissairaanhoitaja (lasten sairaanhoito), koulutusjohtaja, opetuksen kehittämispäällikkö, Lahden ammattikorkeakoulu 1981 – 2013

Anne Vuori TtT, sh, th, hoitotyön lehtori, koulutusvastaava, Lahden ammattikorkeakoulu 1992-2018

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/626506 (CC0)

Julkaistu 5.6.2019

Viittausohje

Katajamäki, E. & Vuori, A. 2019. Osallisuutta ja hyvää vointia ammatillisella ohjauksella – yläkoululaisten kokemuksia ohjauksesta. LAMK RDI Journal. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/05/osallisuutta-ja-hyvaa-vointia-ammatillisella-ohjauksella—ylakoululaisten-kokemuksia-ohjauksesta/

Palvelumuotoilu yhdistystoiminnan kehittämisessä

Kehittämistyö kuuluu tärkeänä osana sosiaali- ja terveysalan asiantuntijuuteen. Huhtikuussa valmistuneessa opinnäytetyössä kehitettiin palvelumuotoilua hyödyntäen Orimattilan hyväntekeväisyysyhdistyksen ruokajakelua. Palvelumuotoilussa asiakkaan tarpeet ja toiveet ovat keskiössä ja prosessi tukee sosiaali- ja terveysalalla noudatettavia eettisiä periaatteita. Palvelumuotoilu mahdollistaa moniäänisyyden kuulemisen ja koonnin kehittämistyössä käyttäjälähtöisten menetelmien kautta.  

Kirjoittajat: Tarja Kempe-Hakkarainen ja Tiina Kuronen 

Käyttäjäkeskeistä kehittämistä yhteissuunnittelun keinoin 

Koko palvelumuotoiluajattelu pohjaa sille, että rakennetaan hyvä ymmärrys asiakkaasta ja palveluntuottajasta. Palvelu on olemassa siksi, että asiakas on olemassa ja hyvä palvelu pystyy vastaamaan asiakkaan tarpeisiin. (Mäkinen 2018, 47.) Käyttäjätiedon vieminen palvelun kehittämiseen onnistuu, kun asiakas otetaan mukaan yhteissuunnitteluun eli asiakas osallistetaan palveluiden muotoiluun. Asiakkaiden osallisuus tulee näkyväksi esimerkiksi palvelukokemuksista kertomisen myötä. (Miettinen 2011, 21–23; Mäkinen 2018, 42.)  

Mattelmäen (2006, 41) mukaan käyttäjäkeskeisen menetelmän mahdollistama henkilökohtainen vuorovaikutus, on paras tapa rakentaa kontaktia ja empaattista ymmärrystä ihmisten kanssa. Ahonen (2017, 37) toteaa, että asiakasymmärrys on asiakkaan tarpeiden, toiveiden ja unelmien ymmärtämistä, jonka avulla palvelulla pystytään luomaan lisäarvoa asiakkaalle. Käyttäjäorientoituja menetelmiä voidaan käyttää esimerkiksi etsittäessä vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta se auttaa myös ymmärtämään mahdollisuuksia monialaisesti (Kälviäinen 2014, 31, 41). 

Palvelumuotoilua yhdistystoiminnassa 

Palvelumuotoilu taipuu moneen käyttöön, myös vapaaehtoistyön kentällä tapahtuvan toiminnan kehittämiseen ja tarkasteluun. Opinnäytetyössä (Kuronen 2019) kehitettiin Orimattilan Hyväntekeväisyysyhdistyksen toimintaa, etupäässä yhdistyksen tarjoamaa ruokajakelua yhteiskehittämisen keinoin. Yhteiskehittäminen on työtapa ja periaate, jota tehdään useimmiten työpajoissa (Tuulaniemi 2011, 118). Opinnäytetyössä työpajat pohjautuivat asiakasymmärrykseen, joka oli saavutettu haastatteluiden, havaintojen ja muotoiluluotaimien avulla.

 Orimattilan Hyväntekeväisyysyhdistyksen ruokajakelussa käy viikoittain noin sata ihmistä hakemassa ruokaa (Kuronen 2019, 37). Ruoka-avun kenttä on sensitiivinen, sillä ruoka-avun hakeminen on monelle viimeinen keino ja paikka saada apua (Ohisalo & Määttä 2014). Palvelumuotoilun menetelmät tarjosivat hyvän aasinsillan lähestyä asiakkaita ja huono-osaisuutta sekä lähteä kehittämään toimintaa tuomalla asiakkaiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden kokemus palvelusta yhteiseen tarkasteluun, sillä käyttäjäkeskeiset menetelmät tukevat ideoiden ilmaisemista (Mattelmäki & Vaajakallio 2011, 79). 

Yhteissuunnittelun valinta Orimattilan Hyväntekeväisyysyhdistyksen toiminnan tarkasteluun ja kehittämiseen mahdollisti osallistavan työotteen. Palvelumuotoilun menetelmien käyttäminen vapaaehtoisuuteen perustuvan työn kehittämisessä antoi mahdollisuuden sivuuttaa liiketoimintaan liittyvät paineet ja keskittyä ruokajakelun asiakkaiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden ymmärtämiseen palveluiden käyttäjinä ja tuottajina.  

Kuva 1. Ideointia asiakkaiden työpajassa (kuva: Tiina Kuronen)

Asiakkaiden työpajassa (kuva 1) paneuduttiin palvelupolun palvelutuokioihin pelillisyyden kautta tavoitteena tuottaa ruokajakeluun liittyen kehitysideoita, joita yhdistys voisi hyödyntää palvelun kehittämisessä (Kuronen 2019, 38). Mäkinen (2018, 25) kuvailee palvelutuokiota vuorovaikutustilanteena, jossa palvelun molemmille osapuolille muodostuu palvelukokemus. Asiakkaiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden työpajojen pohjalta tehtiin kuvakäsikirjoituksia (kuvio 1) havainnollistamaan kehitysideoita (Kuronen 2019, 41). Tuulaniemen (2011, 115) mukaan visuaalisuus kommunikoinnissa on kirjoitettua sanaa vahvempi. Ideoita vietiin myös käytäntöön kokeiluina, kuten ilmoitustaulu, asiakaspalautelaatikko ja ruokareseptejä (Kuronen 2019, 41). 

Kuvio 1. Kuvakäsikirjoitus asiakkaiden työpajassa syntyneen idean pohjalta (kuva: Tiina Kuronen)

Palvelumuotoilu on väylä osallistavaan kehittämiseen 

Palvelumuotoilu on yhteinen kieli, joka mahdollistaa eri osaamisaloja kehittämään yhdessä palveluita. Palvelumuotoilu asettaa reunaehdot, jonka sisällä eri alojen osaajat tuovat prosessiin erilaista osaamista. (Tuulaniemi 2011, 58, 69.) Kolmannen sektorin toimijoiden käytössä olevat resurssit voivat olla hyvinkin niukat, etenkin pienillä toimijoilla, kenellä ei ole kattojärjestöjä tukena (Kuronen 2019, 51.) Palvelumuotoilun avulla voidaan valjastaa jo olemassa olevat resurssit palvelun kehittämiseen tuomalla palvelun eri osapuolien äänet kuuluville yhteissuunnittelun avulla.  

Vapaaehtoistyöntekijät ja asiakkaat tulevat erilaisista lähtökohdista ja tuovat mukanaan paljon tietoa, taitoa ja kokemusta. Tällaisen ”pääoman” tuominen palvelumuotoiluprosessiin onnistuu osallistavan työotteen kautta. (Kuronen 2019, 51.) Palvelumuotoiluprosessissa on tavoitteena sitouttaa kaikki palveluun liittyvät osapuolet siten, että heidän osallisuutensa alkaa heti suunnitteluvaiheessa (Tuulaniemi 2011, 28).  

Opinnäytetyö osoitti, kuinka palvelumuotoilu taipuu myös yhdistystoiminnan kehittämiseen. Työpajoista nousseet kehitysideat ovat päässeet yhdistyksessä ”tuotantoon” pitkin kevättä (Kuronen 2019, 47). Opinnäytetyö ja palvelumuotoilun menetelmät mahdollistivat myös huono-osaisten kokemusten ja ajatusten kuulemisen eli väylän osallisuuden äärelle. 

Lähteet 

Ahonen, T. 2017. Palvelumuotoilu sotessa. Palvelumuotoilun käsikirja sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittämiseen. Nummela: Tarja Ahonen. 

Kuronen, T. 2019. Orimattilan Hyväntekeväisyysyhdistys ry:n toiminnan kehittäminen käyttäjälähtöisesti yhteissuunnittelun keinoin. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 1.5.2019]. Saatavissa:
http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905109211

Kälviäinen, M. 2014. Muotoiluajattelua vai muotoilutoimintaa? Teoksessa Miettinen, S. (toim.) Muotoiluajattelu. Helsinki: Teknologiainfo Teknova, 30–47. 

Mattelmäki, T. Muotoiluluotaimet. 2006. Helsinki: Teknologiainfo Teknova. 

Mattelmäki, T & Vaajakallio, K. 2011. Yhteissuunnitelu ja palveluiden ideointi. Teoksessa Miettinen, S (toim.) Palvelumuotoilu. Uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiainfo Teknova.  

Miettinen, S. 2011. Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista. Teoksessa Miettinen, S. (toim.) Palvelumuotoilu. Uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiainfo Teknova, 20–41. 

Mäkinen, M. 2018. Palvelumuotoiluajattelemalla paremmaksi? Opas järjestö- ja yhdistystoimijoille. Helsinki: Changeagenta. 

Ohisalo, M. & Määttä, A. 2014. Viimeisen luukun jälkeen – ruoka-avussa käyvien paikka julkisessa palvelu- ja tulonsiirtoverkossa. Teoksessa Ohisalo, M. & Saari, J. (toim.) Kuka seisoo leipäjonossa? Ruoka-apu 2010-luvun Suomessa. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 42–58. 

Tuulaniemi, J. 2011. Palvelumuotoilu. Helsinki: Talentum Media. 

Kirjoittajat 

Tarja Kempe-Hakkarainen toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa sosionomikoulutuksessa.

Tiina Kuronen on Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuva sosionomiopiskelija.  

Artikkelikuva: Tiina Kuronen

Julkaistu 5.6.2019

Viittausohje

Kempe-Hakkarainen, T. & Kuronen, T. 2019. Palvelumuotoilu yhdistystoiminnan kehittämisessä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/06/05/palvelumuotoilu-yhdistystoiminnan-kehittamisessa/

Kuinka kuulisimme paremmin pieniä tulevaisuuden vaikuttajia?

Suomalaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä käy kuhina – ja hyvä niin. Jokaisella osallistujalla on omat lähtökohtansa, tarpeensa ja toiveensa toiminnalle. Erilaisiin harrastusryhmiin, sekä vanhempiensa mukana yhdistystoimintaan osallistuu myös paljon lapsia. Heistä jokaisella on oikeutensa osallistua toimintaan, mikä on pitkällä tähtäimellä katsottuna myös yhteiskunnan etu. Mutta minkälainen rooli lapsella on yhdistystoiminnassa? Osaammeko kuulla ja kuunnella osallistuvia lapsia ja heidän tarpeitaan?

Kirjoittajat: Sari Järvinen, Jenni Rajamäki ja Pipsa Murto

Lapset yhdistystoiminnassa

Yhdistystoimintaa pidetään keskeisenä ja myönteisenä osana suomalaista elämää (Rosengren ym. 2018, 9). Suomessa on yli 460 000 aktiivista yhdistystoimintaan osallistujaa (THL 2018a). Sosiaali- ja terveysalan paikallisyhdistyksiä on 8000 ja niiden toimintaa pyöritetään lähes täysin vapaaehtoisvoimin (SOSTE 2019a). Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa on mukana paljon lapsiperheitä.Järjestöissä toimiessaan ihminen synnyttää vuorovaikutuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta sosiaalista pääomaa, ja lisää yhteiskunnallisia vaikuttamismahdollisuuksia myös heille, joiden on vaikea saada oma äänensä kuulluksi. (THL 2018a.)

Heinosen ja Kuikan (2013, 198) mukaan toimiva ja hyvä yhteisö mahdollistaa lapsen oikeuden turvalliseen kasvuympäristöön, jossa on yhteiset ja tasa-arvoiset tavoitteet ja oikeudet. Lapsi voi liittyä turvalliseen yhteisöön, kun hän on riittävän tietoinen omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan yhteisön jäsenenä. Kun lapsen oikeuksista ollaan tietoisia, sen hedelmällisempi on maaperä yhteisöllisyyden vahvistumiselle. Tulevaisuudessa arvostettu ja kunnioitettu lapsi välittää näitä periaatteita eteenpäin omissa yhteisöissään.

Järvinen ja Rajamäki (2019, 7, 32, 39, 44) selvittivät opinnäytetyönään jäsenkyselyllä vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen jäsenten ajatuksia ja toiveita toimintaan liittyen. Yhdistystoiminta, jonne lapset vanhempiensa kanssa olivat tervetulleita, osoittautui hyvin aikuislähtöiseksi. Lasten osallisuuteen ja toimijuuteen ei yhdistyksessä oltu osattu aktiivisesti kiinnittää riittävää huomiota. Kuitenkin lasten osallisuus, aloitteellisuus ja aktiivisuus korostuvat nykyisissä kasvatusnäkemyksissä (Turja 2017, 38). Jäsenet kokivat tärkeäksi kehittämiskohteeksi lasten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen yhdistystoiminnassa. Lapsille toivottiin myös järjestettävän enemmän ohjattua toimintaa, lasten ikärakenne huomioiden. Moni järjestö on jo huomioinut tapoja lasten ottamiseksi mukaan toimintaan ja vahvistaa näin lasten vaikutusmahdollisuuksia (Stenvall 2018, 26).

Lasten osallisuus kasvattaa tulevaisuuden vaikuttajia

Osallisuudella tarkoitetaan kokemusta nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta sekä mahdollisuutta vaikuttaa itseä koskeviin asioihin osallistumalla yhteisöissään asioiden suunnitteluun, päätöksentekoon sekä toteutukseen. Osallisuuden tunne syntyy kokemuksista jäsenten välisestä arvostuksesta, tasavertaisuudesta ja luottamuksesta sekä mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa. Kokemus osallisuudesta toimii suojaavana tekijänä syrjäytymistä vastaan. (THL 2018b.)

Stenvallin (2018, 150) mukaan ”lasten osallisuus muodostuu arjen merkityksellisissä tilanteissa, yhteisöissä ja kokemuksissa.” Osallisuus ei aina näyttäydy aktiivisena tekemisenä. Ulkopuolelta on vaikea hahmottaa, kuka on osallinen ja kuka ei. Osallistumismahdollisuuksien määrän lisääminen ei välttämättä vaikuta siihen, syntyykö kokemus osallisuudesta. Merkityksellistä on, että lapsi kokee elämässään olevan asioita, joihin hän voi vaikuttaa. Kokemus itsessään on merkityksellinen, riippumatta yhteydestä, jossa kokemukset syntyvät. Esimerkiksi järjestötoiminnassa tai omissa arkisissa yhteisöissä syntyneet kokemukset ovat yhtä tärkeitä. (Stenvall 2018, 150 – 151.)

Osallisuus liittyy vahvasti yhteisöllisyyteen; jokaisella tulee olla mahdollisuus ilmaista omia mielipiteitään, mutta myös kuunnella toisten mielipiteitä. Nuorimpien lasten osallisuus toteutuu arkipäiväisissä vuorovaikutustilanteissa (Turja 2017, 45 – 46). Aktiivisen osallistumisen ja vaikuttamisen kautta luodaan perusta demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle. Jotta tämä toteutuisi, tulee yksilöllä olla taitoa ja halua osallistua yhteisön toimintaan ja hänen tulee luottaa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. (SOSTE 2019b.)

Kuva 1: Lasten osallisuus syntyy arjen yhteisöissä ja toimii suojaavana tekijänä syrjäytymistä vastaan. (Kuva: Gerd Altmann)

Lapset vahvemmin osallisiksi yhdistystoimintaan

Järvisen ja Rajamäen (2019, 38) jäsenkyselyssä lasten osallisuutta ja toimijuutta käsitellessä nousivat esiin varhaiskasvatuksen periaatteet, joita voisi soveltaa järjestötoiminnassa lasten toiminnan suunnittelun lähtökohtana.Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan varhaiskasvatuksen toiminnassa pyritään edistämään osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Osallisuuden kautta lasten ymmärrys yhteisöstä, oikeuksista, vastuusta ja valintojen seurauksista kehittyy. (Opetushallitus 2018, 26, 30.)

Lapsen kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja tulee tukea, ja kannustaa lasta oma-aloitteisuuteen. Lasten näkemysten ja mielipiteiden arvostaminen edellyttää osallisuutta edistävien toimintatapojen kehittämistä, lapsen ajatusten kuulemista ja hänen aloitteisiinsa vastaamista. Lasten kokemusta osallisuudesta vahvistaa sensitiivinen ja arvostava kohtaaminen sekä myönteinen kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Osallistumisen ja vaikuttamisen kokemusten kautta kehittyvät myös lapsen käsitys itsestään, hänen itseluottamuksensa sekä yhteisöissä tarvittavat sosiaaliset taidot. (Opetushallitus 2018, 26 – 27, 30.)

Lasten osallisuuden lisäämiseksi lasten ja vanhempien yhteisessä toiminnassa kehitettiin lasten toiminnan vuosikello. Vuosikello koostuu varhaiskasvatuksen oppimisen alueiden sekä jäsenten toiveiden mukaisista, lapsille suunnatuista toimintaehdotuksista. Vuosikello ohjaa vahvistamaan lasten osallisuutta toiminnan suunnittelussa, esimerkiksi siihen merkityillä lasten kokouksilla. (Järvinen & Rajamäki 2019, 40.)

Lasten vaikuttamismahdollisuudet kantavat pitkälle

Kun lapsuudessa saa kokemuksia hyväksytyksi tulemisesta ja vaikuttamisesta itselleen tärkeisiin asioihin, samoja kokemuksia on mahdollista tunnistaa myös uusissa yhteisöissä. Osallistuminen arkisissa yhteisöissä riittää lapsuudessa, mutta saattaa tulevaisuudessa johtaa yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumiseen laajemmin. Kun lapsi osoittaa kiinnostusta toimia ja osallistua, tulee hänen toimijuutensa mahdollistaa. (Stenvall 2018, 152 – 153.) Lapsen asenteet yhteiskunnallista osallistumista kohtaan syntyvät hänen oman kokemusmaailmansa vaikuttamismahdollisuuksien kautta. Kun lapsen osallisuus mahdollistetaan, saa hän varhaislapsuudessaan onnistuneita ja myönteisiä vaikuttamisen kokemuksia.

Lapsi voi saada yhteiskunnallista osallisuutta vahvistavia kokemuksia useilla elämän eri osa-alueilla (Stenvall 2018, 141). Lasten rooli yhdistystoiminnassa voi kuitenkin jäädä pieneksi, etenkin jos yhdistyksen toiminta ei ole varsinaisesti suunnattu lapsille, vaan se on aikuislähtöistä. Vanhempien mukana yhdistystoimintaan osallistuville lapsille kyseessä voi kuitenkin olla merkittävä yhteisö, eikä lapsia tulisi unohtaa yhdistyksen toiminnan suunnittelussa. Lapset oppivat osallistumalla osana yhteiskuntaa ja rakentavat omaan tulevaisuuteensa myös ylisukupolvista hyvinvointia. On tärkeää mahdollistaa lapsille kokemuksia nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta yhdistystoiminnassa. Lasten saamat osallisuuden kokemukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Lähteet

Altmann, G. 2019. Pixabay. [Viitattu 9.5.2019]. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/photos/osallisuuden-ryhmä-puu-lapset-4025631/

Heinonen, H. & Kuikka, M. 2013. Lapsen oikeuksien toteutuminen nyky-yhteiskunnassa. Teoksessa: Marjanen, P., Marttila, M. & Varsa, M. (toim.) Pienten piirissä. Yhteisöllisyyden merkitys lasten hyvinvoinnille. Jyväskylä: PS-kustannus, 197-227.

Järvinen, S. & Rajamäki, J. 2019. Jäsenkysely Lahden Seudun Yhden Vanhemman Perheet Ry:lle – Yhdistyksen toiminnan kehittäminen ja lasten osallisuuden lisääminen Olohuone-toiminnassa. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 9.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052812878

LSYVP. 2018. Toimintakertomus. Lahden Seudun Yhden Vanhemman Perheet Ry.

Opetushallitus 2018. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Helsinki: Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2018:3a. [Viitattu 7.5.2019]. Saatavissa: https://www.oph.fi/download/195244_Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet19.12.2018.pdf

Rosengren, P., Törrönen, A. & Iso-Markku, P. 2018. Yhdistystoiminnan avaimet. [Viitattu
8.5.2019]. Saatavissa: https://www.ksl.fi/wpcontent/uploads/2018/06/Yhdistystoiminnanavaimet_verkkoversio_FINAL.pdf

SOSTE. 2019a. Sosiaali- ja terveysjärjestöt Suomessa. [Viitattu 7.5.2019]. Saatavissa: https://www.soste.fi/sote-jarjestot/sosiaali-ja-terveysjarjestot-suomessa/

SOSTE. 2019b. Osallisuus on tunne siitä, että kuuluu johonkin. [Viitattu 8.5.2019]. Saatavissa: https://www.soste.fi/kansalaisyhteiskunta/osallisuus-on-tunne-siita-etta-kuuluu-johonkin/

Stenvall, E. 2018. Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus. Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu. Tampere: Tampere University Press. Acta Universitatis Tamperensis 2407. [Viitattu 8.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0820-9

THL. 2018a. Järjestöt kunnassa. [Viitattu 8.5.2019]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/hyvinvointijohtaminen/hyvinvointijohtaminen-kunnassa/jarjestot-kunnassa

THL. 2018b. Osallisuus. [Viitattu 9.5.2019]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus

Turja, L. 2017. Lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa: Hujala, E. & Turja, L. (toim.) Varhaiskasvatuksen käsikirja. 4. Uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 38-55.

Kirjoittajat

Pipsa Murto, päätoiminen tuntiopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu
Jenni Rajamäki, valmistuva Sosionomi AMK
Sari Järvinen, 4. vuoden sosionomiopiskelija

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/813508 (CC0)

Julkaistu 4.6.2019

Viittausohje

Järvinen, S., Murto, P. & Rajamäki, J. Kuinka kuulisimme paremmin pieniä tulevaisuuden vaikuttajia? LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/04/kuinka-kuulisimme-paremmin-pienia-tulevaisuuden-vaikuttajia?/