Mielenterveystyössä osallisuutta estävien tekijöiden huomioiminen on erityisen tärkeää. Syrjäytymisen riskitekijät ja muutostarpeet tulee tunnistaa. Mielipiteet osallistumisesta vaikuttavat laajemmin kokemukseen osallisuudesta.
Kirjoittajat: Erika Lindroos, Emma Pelto ja Kati Ojala
Oman
elämänsä toimijoina
Osallisuus kuvaa ihmisen ja yhteisöjen sekä ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Osallisuus on kuulumista sellaiseen kokonaisuuteen, jossa pystyy liittymään erilaisiin hyvinvoinnin lähteisiin ja elämän merkityksellisyyttä lisääviin vuorovaikutussuhteisiin. Osallisuus on vaikuttamista oman elämänsä kulkuun, mahdollisuuksiin, toimintoihin, palveluihin ja joihinkin yhteisiin asioihin. (Isola ym. 2017.) Suomen hallitus ja Euroopan Unioni ovat nostaneet osallisuuden edistämisen keskeiseksi keinoksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi. Edistämällä osallisuutta voidaan vähentää eriarvoisuutta. (THL 2018.)
Mielenterveystyössä osallisuudella tarkoitetaan aktiivista
roolia omaan hoitoon liittyvissä asioissa ja päätöksissä. Jokainen tuntee oman
elämänsä parhaiten itse ja tietää, mitkä asiat edistävät tai heikentävät omaa
hyvinvointia ja toipumista. Osallistuminen ja osallisuus edellyttävät jonkin
verran elämänhallintaa ja kykyä selviytyä arkipäivän pulmatilanteista. (Hätönen
ym. 2014, 31.) Asiakkaan osallisuus mielenterveystyössä on tunnustettu arvo ja
tavoite, mutta tutkimusten mukaan sen käytännön toteutumisessa on puutteita.
(kts. Laitila 2010.) Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuuksiin
vaikuttavat tapa, jolla mielenterveystyö ja –palvelut järjestetään, käsitykset
asiakkaasta ja hänen roolistaan sekä mielenterveyskuntoutujalle tarjotut mahdollisuudet
osallistua (Laitila & Pietilä 2012, 12).
Lindroos & Pelto (2019) tarkastelivat
opinnäytetyössään Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön (nyk. Mente
palvelut) Viherlaakson palveluasumisessa asuvien
mielenterveyskuntoutujien osallisuutta. Opinnäytetyössä selvitettiin
osallisuuden muodostumista, osallisuutta vahvistavia sekä osallisuutta estäviä
tekijöitä. Työn tavoitteena oli saada tietoa mielenterveyskuntoutujien
kokemasta osallisuudesta hyödynnettäväksi kuntoutustyöskentelyssä. Haastattelut
toteutettiin yksilöhaastatteluina haastateltavien aktiivisemman ja avoimemman
osallistumisen mahdollistamiseksi. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysia
käyttäen.
Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että mielenterveyskuntoutujien
osallisuus muodostuu päättämisestä ja vaikuttamisesta omaan elämään sekä
yhteisöllisyydestä ja osallistumisesta toimintaan. Osallisuutta vahvistaviksi
tekijöiksi nousivat ammattitaitoiset työntekijät sekä osallisuus omaan elämään.
Vertaisuus ja jakaminen toteutuvat Viherlaaksossa hyvin. Tarjottuihin ryhmiin
ja yhteiseen tekemiseen osallistutaan omien voimavarojen ja jaksamisen
mukaisesti. Moni vastaaja näki myös merkityksellisenä osallistumisen oman
kuntoutusohjelman laadintaan. (Lindroos & Pelto 2019.)
Kuvio 1. Osallisuutta estävät
tekijät (Lindroos & Pelto 2019, 30)
Syrjäytymisen riskitekijöitä ovat toimintakyky,
leimautumisen kokemukset ja vähävaraisuus. Haastateltavat kertoivat psyykkisen
ja fyysisen voinnin olevan hyvin usein esteenä siihen, etteivät voi osallistua
tarjolla olevaan toimintaan haluamallaan tavalla. Mielenterveysongelmaisten
äänen koettiin jäävän kuulumattomiin ja haastatteluissa tuli esiin toive, että
muut ihmiset pitäisivät heitä ihan tavallisina ihmisinä ja suhtautuisivat
heihin avoimesti.
Muiden pitäisi tietää, että me ollaan ihan tavallisia ihmisiä, mielenterveyspotilaiden ääni jää kuulumattomiin, olisi tärkeää, että useammin kuultaisiin meidänkin ääntä eikä vaan niitten, jotka on hoitajina, ohjaajina ja lääkäreinä.
Erityisen tärkeänä koettiin, että ammattilaisten sijaan
mielenterveyskuntoutujia itseään kuultaisi enemmän heitä koskevissa asioissa.
Yhdeksi isoksi osallisuutta estäväksi tekijäksi haastatellut nimesivät rahan;
lääkekulut ja matkakustannukset koettiin kalliina suhteissa pieniin
eläkkeisiin. Rahat eivät haastateltujen mukaan riitä ja tämä koettiin
merkittävänä osallistumisen esteenä.
Muutosta toivottiin sopivaa tekemistä ja itsenäisyyttä
lisäämällä. Osallistumattomuuden syinä mainittiin, että ryhmät eivät ole omien
kiinnostusten kohteiden mukaisia. Mielenterveyskuntoutujat toivoivat
tulevaisuudelta muuttoa omaan kotiin ja nykyistä itsenäisempää elämää.
Vastauksista nousi esiin myös kritiikki henkilökunnan päätäntävaltaan liittyen
– vaikka moni koki tulevansa kuulluksi ja pääsevänsä vaikuttamaan moniin itseä
koskeviin asioihin, viimeinen sana oli kuitenkin henkilökunnalla.
Itsenäisempi elämä, että itsenäisemmiksi muuttuisi tietyt asiat, kuten raha-asiat.
Osallistumisella
laajempi yhteys osallisuuden kokemukseen
Laitilan (2010, 87-88) mukaan palvelujen käyttäjät pitävät
osallistumista palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen tärkeänä, mutta
kokevat, etteivät saa ääntään kuuluviin. Mielenterveysongelmista kärsivät eivät
aina jaksa tai halua osallistua vaikkapa verkostotapaamisiin. Stigma ja häpeä
vaikuttavat osallistumishalukkuuteen. Osa palvelun käyttäjistä ei näe
osallistumista tärkeänä, vaan luottaa ammattihenkilöiden apuun.
Kokemus itsestä mitättömänä ja taakkana heijastavat myös
yhteiskunnan vaatimuksia, joihin mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat
eivät usein sairausvaiheessa yllä. Kokemus itsestä taakkana ja näkymättömänä
saavat pohtimaan myös ihmisten suhtautumista mielenterveysongelmiin ja niitä
sairastaviin yhteiskunnassamme. Näkymättömyyden kokemuksessa ihminen ohitetaan
ihmisenä ja omine tarpeineen. Hän myös liukuu kauemmas siitä ihmisestä, kuka on
tottunut olemaan ja kuka voisi olla ilman sairautta. Sairastuminen ja sen
aikaiset kokemukset muovaavat leimattua identiteettiä, jota toiseuden
kokemukset vahvistavat. (Koivula 2018, 67-68.)
Kun palveluasumisessa asuva mielenterveyskuntoutuja tuo
esille oman mielipiteensä siitä, että tarjolla olevat aktiviteetit eivät kohtaa
oman mielenkiinnon tai toimintakyvyn kanssa, tulisi huomioida mielipide
tarkasti toimintaa suunniteltaessa. Tarvittaessa osallistumisen kynnystä tulee
madaltaa sekä edistää omaehtoista osallistumista. (Särkelä 2009, 62).
Osallistumisella on laajempi yhteys osallisuuden kokemukseen itsestä tärkeänä
yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä.
Lähteet
Hätönen H., Kurki M., Larri T. & Vuorilehto, M. 2014. Uudistuva mielenterveystyö. Helsinki: Fioca.
Isola, A-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. [Viitattu 3.4.2019]. Saatavissa: https://www.julkari.fi/handle/10024/135356
Koivula H. 2018. Mielenterveys- ja päihdetyön kokemusasiantuntijoiden kuntoutumisnarratiivit. Tutkimus osallisuuden metaforista. Pro gradu -tutkielma. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Tampereen yliopisto. Tampere. [Viitattu 30.1.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201805301856
Laitila, M. 2010. Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa. Väitöskirja. Itä- Suomen yliopisto. Kuopio. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences, no 31. [Viitattu 17.9.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-0224-5
Laitila, M. & Pietilä, A-M. 2012. Asiakkaan osallisuus mielenterveyspalveluissa. Kuulluksi tulemista ja inhimillistä kohtaamista. Teoksessa H. Honkanen, L. Kiviniemi, J. Kylmä (toim.) Piiriltä yliopiston kautta siviiliin. Dosentti Merja Nikkosen juhlakirja. Oulu: Oulun seudun ammattikorkeakoulu. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 9. 9-16. [Viitattu 3.4.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112616526
Lindroos, E., Pelto, E. 2019. ”Me ollaan ihan tavallisia ihmisiä”. Palveluasumisessa asuvien mielenterveyskuntoutujien osallisuus. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu. Lahti. [Viitattu 3.4.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903183352
Särkelä, M. 2009. Miten huono- osainen voi olla osallinen? Tarkastelussa päihteidenkäyttäjien, toimeentulotuen saajien, vankien ja asunnottomien osallisuus ja aktiivinen kansalaisuus. Pro- gradu- tutkielma. Jyväskylän yliopisto. [Viitattu 6.2.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200907071760
Liikkuvat hyvinvointipalvelut ovat tulevaisuutta vieden palveluita sinne missä on ihmisiä. Pääsääntöisesti kysymys on maaseuduista, joissa etäisyydet ovat myös pitkiä. Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiirillä on ollut useita vuosia käytössä Mallu-auto, jossa on saatavilla kaikki tavanomaiset sairaanhoitajan palvelut. Päijät-Hämeessä on ollut joitakin vuosia käytössä samalla konseptilla oleva LINKKU, joka kiertää pääsääntöisesti maaseuduilla. LINKUn pääasiallisina käyttäjinä ovat olleet ikäihmiset, vaikka palveluita ei suoranaisesti ole kohdennettu ainoastaan heille. LINKKU on mahdollisuus turvata ikääntyneiden hyvinvointipalvelut harvaan asutuilla alueille.
Kirjoittaja: Mari
Rask
Liikkuvat
hyvinvointipalvelut Päijät-Hämeessä
Palveluiden karsimisen jättämä aukko havaittiin Päijät-Hämeen maaseutukunnissa muutama vuosi sitten. Sen paikkaamisen tarpeessa aloitettiin 2013 Lahden ammattikorkeakoulussa Älybussi-hanke, jonka tuotoksena syntyi LINKKU palvelubussi. LINKUn rakentaminen sekä toiminnan suunnittelu ja pilotointi tehtiin hankkeessa. Hankkeen loppumisen jälkeen 2015 hankkeessa mukana olleet yhteiskumppanit sitoutuivat jatkamaan toimintaa seuraavaksi viideksi vuodeksi. LINKKU tuo sosiaali- ja terveysalan palveluita, erityisesti ennalta ehkäiseviä hyvinvointipalveluita, lähelle ihmisiä. LINKKU-toiminnan pääpaino on Päijät-Hämeen maakunnissa, joissa peruspalvelut eivät ole enää lähellä asukkaita. LINKUn toiminnasta vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu LAMK ja Koulutuskeskus Salpaus. LAMK toimii LINKUssa tapahtuvan toiminnan koordinaattorina. Sekä LAMK että Salpaus vastaavat omien opiskelijoidensa LINKKU-yhteistyöstä. (LINKKU 2018).
Jo kuluneen neljän toimintakauden aikana tavoitteena on ollut tarjota sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita joustavasti sinne, missä on ihmisiä, mutta palvelut ovat kadonneet tai typistyneet merkittävästi mm. vähäisen asukasluvun vuoksi. LINKKU- paikkakunnilla väestö on verrattain ikääntynyttä, minkä vuoksi peruspalveluiden tuottaminen lähellä olisi erittäin tärkeää. LINKKU palvelee kolmena päivänä viikossa eri paikkakunnilla, jolloin on mahdollista tehdä verenpaineen, verensokerin ja kolestrolin mittauksia. Ennen kaikkea on mahdollisuus ihmisen kohtaamiseen ja keskusteluun, jolla erityisesti on tilausta arjessa. LINKUssa toimii sairaanhoitaja, joka myös ajaa LINKKUa ja ohjaa LINKUssa toimivia opiskelijoita. LINKUn henkilökunta antaa neuvontaa ja ohjausta mahdollisista jatkotoimenpiteistä tai hoitoon ohjauksesta. Kahtena päivänä viikossa LINKUssa toimii Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän suun terveydenhuolto, joka käy tekemässä haja-asutusalueiden alakouluille hammastarkastuksia. Tämä on erittäin hyvänä koettu palvelu, jossa toteutuu sekä hammashuollon, oppilaan ja perheiden että koulun henkilökunnan etu. Oppilaita ei tarvitse kuljettaa massakyydein pitkiä matkoja terveysasemille tarkastukseen, jolloin oppilaat pääsevät takaisin tunnille tarkastuksen jälkeen. Myös hoitohenkilökuntaa helpottaa mahdollisuus hakea oppilaat tarvittaessa tunnilta, jolloin on mahdollista tarkastaa suuri määrä oppilaita saman päivän aikana.
Monipuolinen LINKKU
Vaikka LINKKU on ollut usean vuoden jo toiminnassa, on se silti toiminut hieman säästöliekillä. LINKUn moninaisuutta ja käytettävyyttä ei ole osattu maksimoida ja hyödyntää riittävästi. Syksystä 2018 toiminnan kehittämisessä on kuitenkin tapahtunut harppaus eteenpäin. PHHYKYn lapsi- ja perhepalvelut tuovat arjen tuen palveluita LINKUn mukana Lahteen, Hollolaan, Hartolaan ja Iittiin kalenterin mukaan. Tällöin LINKUssa on tarjolla tietoa ja ohjausta lapsiperhepalveluista sekä ohjelmaa lapsiperheille. LINKKU on alkanut vierailla myös kuntien toripäivissä erilaisin teemoin. Teemakuukausien aikana painotetaan ennaltaehkäisyä ja mukana on eri toimijoita ja yhdistyksiä tuomassa ammattitaitoa ja näkökulmia teeman aiheeseen. Kevään 2019 teemoina ovat
Tipaton tammikuu
Hyvinvoinnin helmikuu
Mielekäs maaliskuu
Sydämellinen huhtikuu
Tapaturmaton toukokuu
LINKKU on ollut
käytössä erilaisissa tapahtumissa, mutta sitä ovat aikaisemmin hyödyntäneet lähinnä
Salpauksen lähihoitajaopiskelijat sekä LAMKin
sairaanhoitajaopiskelijat. LINKKU on ollut mm. Anianpellon markkinoilla
Vääksyssä, Hartolan markkinoilla sekä Lahden joulutorilla tarjoten erilaisia
terveydenhuollonpalveluita sekä neuvontaa ja ohjausta. Tapahtumien
hyödyntämisessä myös muidenkin kuin terveyspalveluiden osalta on edistytty ja
LINKKU on ollut eri toimijoiden käytössä entistä enemmän. Mannerheimin
lastensuojeluliitto hyödynsi LINKKUa
Jukolan viestissä kesäkuussa 2018 rakentaen sinne lapsille satumaailman. Myös PHHYKYn
lapsi- ja perhepalvelut, MLL, Lahden kaupunki ja Lahden seurakunta järjestivät Launeen
perhepuistossa koululaisten hiihtolomalla 2019 lapsille tekemistä ja
ajanvietettä, jossa LINKKU oli mukana yhtenä tapahtumapaikkana.
LINKKU on myös liikkuva oppimisympäristö
Liikkuvien
palveluiden ohella yksi LINKUn
tärkeistä elementeistä on tarjota sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille
mielekäs ja moniammatillinen harjoittelupaikka. Moniammatillinen työskentely on
työmarkkinoilla suuressa roolissa lähes jokaisella alalla. Erityisesti
sosiaali- ja terveysalalla tehdään yhteistyötä asiakkaiden hyväksi yli ammattirajojen.
Liikkuvat työympäristöt ja muuttuvat tilanteet ovat sosiaali- ja terveysalalla
tätä päivää ja on suuri etu, jos tulevat alan ammattilaiset saavat kokemusta
tästä jo opiskeluaikana. Viime syksystä alkaen opiskelijoiden toimintaa LINKUssa
on tehostettu ja LAMKissa
on tätä varten kolmesta opettajasta koostuva kehittämisryhmä. Ryhmän
kokoonpanossa on huomioitu sairaanhoitaja, fysioterapeutti ja sosionomi
näkökulmat.
LINKKU paikkakunnilla on solmittu yhteistyöverkostoja eri toimijoiden mm. päiväkotien ja palvelutalojen kanssa, jonne opiskelijat ovat sopineet oman harjoittelunsa tavoitteet täyttävää toimintaa. Tämä on tuonut paikkakunnille monipuolisuutta palveluihin ja kaivattua piristystä arkeen. Opiskelijat ja LINKKU on otettu jokaisella paikkakunnalla erittäin hyvin vastaan ja sen saapumista odotetaan pysäkeillä. Asiakkaat ovat kehuneet liikkuvan palvelun konseptia ja sellaiselle on tilausta jatkossakin erityisesti syrjäseuduilla. LINKKU on päässyt hyvään alkuun, mutta sen toiminnassa on vielä kehitettävää. LINKUssa on potentiaalia ja tulevaisuudessa konseptin tarve korostuu, sillä liikkuvuus mahdollistaa monien palveluiden sekä yhteistyömuotojen toteuttamisen ja kehittämisen. Päijät-Hämeessä ollaan siis jo nyt todellisia hyvinvoinnin edelläkävijöitä.
Suomessa on jo tovi puhuttu maaseudun erakoitumisesta. Nuoret muuttavat maalta kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Maaseutu ikääntyy ja tällainen väestön kehitys yhdessä syrjäisen sijainnin lisäksi asettaa haasteita mm. sosiaali- ja terveyspalveluille. Lain mukaan samat palvelut pitäisi kuitenkin pystyä takaamaan kunnan jokaiselle asukkaalle ilman kohtuutonta vaivaa tai matkaa. Tässä on mietittävää, jotta palveluverkko on tulevaisuudessa saatavilla tasapuolisesti jokaiselle asukkaalle alueesta riippumatta.
Kirjoittaja: Mari
Rask
Sosiaali- ja terveyspalvelut
maakunnissa ja syrjäseuduilla
Ympäristöministeriö on tutkinut maassamme olevan vuonna 2030 liki 1,5 miljoona yli 65-vuotiasta asukasta. Ikärakenne muuttuu verrattain nopeasti ja se vaikuttaa asumiseen suoraan niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Erityisesti maaseudulla sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä hyvinvointia tukevien palvelujen haasteena väestön ikääntymisen lisäksi ovat pitkät etäisyydet ja palvelujen heikompi saatavuus. (Ympäristöministeriö 2013.) Näiden seikkojen vuoksi kuntien panostaminen ennalta ehkäiseviin terveyspalveluihin olisi järkevää ja kustannustehokasta. Lehtosen ym. (2017, 33) maaseudun asukkaille teettämän tutkimuksen mukaan ennalta ehkäisevien terveyspalveluiden tarpeessa ovat ensisijaisesti ikääntyvät ihmiset. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet voivat olla fyysisiä tai psyykkisiä, joiden ansiosta toimintakyvyn ylläpitäminen lisää henkilön voimavaroja ja sillä voidaan vaikuttaa terveyden jatkumoon. Vaikka henkilöllä olisikin jo sairauksia tai toimintakykyä laskevia vajeita, voidaan säännöllisillä toimenpiteillä pitää tilanne stabiilina tai jopa parantaa sitä.
Maaseudun olosuhteet
asettavat haasteita kunnille ennalta ehkäisevien sosiaali- ja terveyspalveluiden
tuottamiselle. Palveluiden saavutettavuus ja terveyspalveluiden tuottaminen
kustannustehokkaasti harvaan asutulla maaseudulla ovat kehittämisen kohteena
olevia asioita. Maaseudun harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien vuoksi
kustannustehokkuus ei ole yhtä hyvä kuin kaupungeissa, jonka vuoksi maaseudulla
tarvitaan sovellettuja malleja ennalta ehkäiseville palveluille. (Kauronen
& Lehtonen 2017, 15-16.) Terveydenhuoltolaki (1326/2010) sanelee kuitenkin
terveydenhuoltopalveluiden järjestämistä kunnissa. Lain mukaan kunnan on
järjestettävä palvelut alueellaan yhdenvertaisesti ja lähellä asukkaita paitsi,
jos palveluiden keskittäminen on perusteltua niiden laadun turvaamiseksi.
Palvelun yhdenvertaisen saatavuuden vuoksi kunnissa on kehitetty liikkuvia
terveyspalveluita. Liikkuva palvelu on kunnan tarjoama osittain hajautettu
palvelumuoto, jossa palvelu tuotetaan lähellä asiakkaan kotia. Liikkuvia
palveluita ovat mm. erilaisille auton alustoille tehdyt pienet terveyspisteet
tai hoitajan antama palvelu asiakkaan kotiin. Liikkuvan palvelun tarkoitus on
paikata terveyspalveluiden vajetta siellä, missä palveluja on saatavilla
harvassa. Liikkuva palvelu tavoittaa usean harvaan asutun paikkakunnan pienen
ajan sisällä. Liikkuva palvelu täydentää myös kiinteiden palvelupisteiden
valikoimaa tarjoamalla palveluita ja purkamalla ruuhkaa mm. influenssa
rokotusaikaan.
Liikkuvien
palveluiden tulevaisuus
Nuorten ihmisten
muutto maaseudulle ei ole lähivuosien aikana ennusteiden mukaan lisääntymässä.
Palveluiden ja kouluverkkojen karsiminen on yksi syy nuorien perheiden
pysymiseen kaupungeissa. Myös edelleen maaseudulla asuvien perheiden lapset
saattavat joutua muuttamaan koulutuksen perässä kaupunkiin jo hyvin nuorena.
(Nuotio 2016.) Näiden seikkojen valossa maaseutujen väestö ikääntyy
entisestään. Liikkuvilla palveluilla olisi mahdollisuus turvata maaseutujen
ikääntyneiden ihmisten hyvinvointipalvelut.
Etäpalveluiden käyttö tulevaisuudessa lisääntyy merkittävästi, jolloin kunnat voisivat ottaa etäpalvelut yhdeksi painopistealueekseen, jonka tehokasta käyttöä kehitetään siinä missä kiinteitäkin palveluita. Liikkumistarvetta syntyy jo nyt mm. kotihoidossa, joka voisi olla osa laajempaa liikkuvaa palvelukokonaisuutta. Myös investointien kohdistaminen sähköisiin ja liikkuviin palveluihin olisi järkevää ja liikkuvilla palveluilla olisi mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä pitkässä juoksussa. (Rehunen ym. 2016, 5.)
Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri on ollut edellä kävijä liikkuvien palveluiden tuottamisessa. Heillä on ollut useita vuosia käytössä Mallu-auto, joka on matkailuauton alustalle rakennettu uuden ajan palveluyksikkö. Mallu-autosta saa kaikki tavanomaiset sairaanhoitajan palvelut mm. rokotukset, laboratoriotutkimukset, sairauksien seuranta ja reseptin uusinta. Mallusta saa myös suuhygienistin ja hammashoitajan kaikki palvelut. Ajanvaraus tapahtuu netistä varaamalla tai soittamalla. (EKSOTE 2014.) Mallu-auton toimintaa on kehitetty EKSOTEn toimesta hyvin pitkälle ja se on vakiinnuttanut paikkansa palveluverkossa. Jos ajattelemme Suomen väentiheyttä ja sitä, mihin osaan maata väestö jakaantuu, olisi Pohjois-Suomessa liikkuville palveluille tilausta. Pohjois-Suomen pitkät välimatkat huomioon ottaen liikkuva palvelu olisi varmasti myös kustannustehokasta. Myös Päijät-Hämeen maakunnissa liikkuva palvelu olisi järkevä ja asuinpaikasta huolimatta kaikki asukkaat huomioon ottava konsepti.
Kauronen, M-L. & Lehtonen, O. 2017. Johdatus tutkimushankkeeseen. Teoksessa: Kauronen, M-L. & Lehtonen, O. (toim.) Maaseudun ennaltaehkäisevät terveyspalvelut. Nykytila, saavutettavuus ja palvelujen tuottamisen paikkaperustaisuus. Kouvola: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Xamk kehittää 32, 10-21. [Viitattu 25.3.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-062-3
Lehtonen, O., Kauronen, M-L. & Pekkonen, J. 2017. Terveyden edistämisen resurssit ja ratkaisut. Teoksessa: Kauronen, M-L. & Lehtonen, O. (toim.) Maaseudun ennaltaehkäisevät terveyspalvelut. Nykytila, saavutettavuus ja palvelujen tuottamisen paikkaperustaisuus. Kouvola: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Xamk kehittää 32, 22-42. [Viitattu 25.3.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-062-3
Nuotio, J. 2016. Koulun
perässä muutetaan jo 15-vuotiaana – “Kainuussa ei voi opiskella
merenkulkijaksi”. YLE Uutiset. [Viitattu 27.3.2019.] Saatavissa: https://yle.fi/uutiset/3-8956069
Tässä artikkelissa tarkastellaan
liikuntakäyttäytymisen lisääntymiseen ja muutoksiin yhteydessä olevia yksilö- ja
ympäristötekijöitä. Asioita tarkastellaan sekä aikaisempien tutkimusten että Työkyky-
ja tuottavuusvalmennus (TTV) -projektissa saatujen kokemusten kautta. Artikkelissa
esitettyjä näkökulmia voidaan käyttää yksilön ja työyhteisön
liikuntakäyttäytymisen tukemiseen liittyvissä hankkeissa ja niiden suunnittelussa.
Kirjoittajat: Marja Leena Kukkurainen ja Ilkka Väänänen
Johdanto
Lahden ammattikorkeakoulun
(LAMK) hyvinvointi ja uudistava kasvu –painoala on toteuttanut vuosina 2016 –
2018 yhteistyössä Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän ja Päijät-Hämeen Liikunta
ja Urheilu ry:n kanssa ESR -rahoituksella Työkyky- ja tuottavuusvalmennus (TTV)
hankkeen (Väänänen &
Harmokivi-Saloranta 2017; Väänänen
ym. 2018). Hankkeen tavoitteena oli edistää tuottavuutta ja työhyvinvointia
metallialalla. Yksilötasolla tavoitteena oli työntekijöiden terveyden, fyysisen
toimintakyvyn ja liikunta-aktiivisuuden paraneminen.
Tuottavuuden
ja työkyvyn lisäämisessä on monia mahdollisuuksia, joista
liikunta-aktiivisuuden lisääminen ja fyysisen toimintakyvyn edistäminen ovat
vain yksi osa-alue. Fyysinen
aktiivisuus on kuitenkin tärkeä työkyvyn rakennusaine ja sillä on myönteisiä
vaikutuksia työkykyyn (Arvidson ym. 2013, Rutanen 2017), esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön kuntoon (Sjögren 2006). Lisäksi fyysisellä aktiivisuudella on todettu olevan
yhteyttä moniin terveysmuuttujiin
(Sjögren 2006).
Viime aikoina
tieteellisen mielenkiinnon kohteena on ollut mm. liikkumattomuuden tai istumisen
vähentämisen terveysvaikutukset, joita on saatu aikaan jo pienilläkin
muutoksilla, kuten yhden tunnin istumisen vaihtamisella seisomiseksi työpäivän
aikana (Danquah ym. 2018). Myös liikunta-aktiivisuuden lisäämisen
mahdollisuudet työpaikalla ovat olleet mielenkiinnon kohteena. Yksiselitteistä vastausta
siihen, onko työpaikalla vai vapaa-ajalla toteutetulla liikunnalla suurempi
vaikutus työkykyyn ei ole olemassa. Vapaa-ajalla tapahtuvan liikunnan on
todettu lisäävän työkykyä metallialalla (Tuomi ym. 2004), mutta toisaalta
Jakobsen ym. (2015) mukaan työpaikalla tapahtuvan harjoittelun vaikutukset ovat
tehokkaampia kuin kotiharjoittelulla saavutetut vaikutukset terveydenhoitoalalla
työskentelevillä. Työntekijät, joilla
on mahdollisuus harjoittaa liikuntaa työssä ovat tuottavampia ja tehokkaampia kuin
ne, jotka eivät pysty harjoittamaan sitä työssään (BBC 2019).
Fyysisen
aktiivisuuden ja liikkumisen vaikutuksia tulee tarkastella yksilötasolla kokonaisuutena
sekä työ– että vapaa-ajalla eikä kiinnittää huomiota vain istumiseen tai työn
rasittavuuteen (Straker ym. 2018). Fyysisen aktiivisuuden
”kokonaisannos” muodostuu fyysisen kuormituksen tiheyden, keston, tehon ja
muodon perusteella (Bouchard & Shephard 1994, 77).
Liikunnan
ymmärtämistä yksilön arjessa kokonaisvaltaisesti sekä työn että vapaa-ajan näkökulmasta
(Straker ym. 2018) tukee myös Hallman ym. (2017) tutkimustulokset. He
havaitsivat vapaa-ajan liikunnalla olevan hyödyllisiä
vaikutuksia yön aikaiseen tilanteeseen. Sen sijaan, jos liikunta oli runsasta sekä
työssä että vapaa-ajalla, eivät tulokset olleet yhtä rohkaisevia. Straker ym.
(2018) tuo esiin tuloksiin liittyviä varauksia, sillä tutkimuksessa oli mukana yleisiä
aktiviteetteja, kuten dynaamista liikuntaa (kävely, juoksu ja pyöräily) eikä siinä
esimerkiksi tutkittu muita oletettavasti tärkeitä sydänverenkiertoon liittyviä
tekijöitä liikuntakäyttäytymisessä, kuten istuminen ja seisominen, vaan ne jätettiin
huomioimatta.
Tässä artikkelissa hahmotetaan tekijöitä, jotka voivat selittää liikunta-aktiivisuuteen
ja sen lisäämiseen vaikuttavia yksilö- sekä ympäristötekijöitä. Lisäksi tuodaan
esiin, millaisilla interventioilla on voitu osoittaa olevan myönteisiä
vaikutuksia. Artikkelissa tarkastellaan seuraavia kolmea kysymystä sekä
yleisellä tasolla että erityisesti kone- ja metalliteollisuudessa:
Millaisia
yksilölähtöisiä tekijöitä liittyy terveyskäyttäytymistä ja työkykyä tukevaan
liikunta-aktiivisuuteen?
Millaiset
työhön ja työympäristöön liittyvät tekijät tukevat tai ehkäisevät
liikunta-aktiivisuutta?
Millaisia
työkyvyn ja liikunta-aktiivisuuden muutoksia havaittiin TTV-hankkeessa?
Liikunta-aktiivisuuteen tai muihin terveysmuuttujiin liittyvät
interventiot, joiden oletetaan olevan yhteydessä työkykyyn, tapahtuvat aina
yksilön valmiuksien ja mahdollisuuksien ehdoilla. Interventioiden
mahdollisuudet tuottaa tuloksia ovat yksilötekijöiden lisäksi aina riippuvaisia
siitä kontekstista, jossa yksilö kulloinkin toimii joko työssä tai
vapaa-ajalla.
Liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevat tekijät
Yksilölähtöiset tekijät
Liikuntakäyttäytymistä
yksilötasolla selittävät geneettiset ja fysiologiset tekijät, sekä erilaiset
kokemukselliset ja motivaatioon liittyvät tekijät, jotka vaikuttavat
esimerkiksi erilaisten interventioiden onnistumiseen (Bryan ym. 2011). Myös
demografisten tekijöiden, kuten sukupuolen ja iän on todettu olevan yhteydessä
yksilötason liikuntakäyttäytymiseen esimerkiksi miesten ollessa aktiivisempia
kuin naiset (Kern ym. 2010, Smith ym. 2016). Myös työpaikkaan ja tehtävään
liittyvät tekijät ovat yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen (Smith ym. 2016).
Heidän katsauksensa mukaan kokoaikainen työsuhde on positiivisesti ja toisaalta
ruumiillisen työn tekeminen negatiivisesti yhteydessä työpaikalla
liikkumiskäyttäytymiseen.
Persoonallisuuden piirteiden yhteys liikunta-aktiivisuuteen
Persoonallisuuden
piirteet ovat kohtuullisen pysyviä ominaisuuksia ja taipumuksia. Fyysistä aktiivisuutta
ja liikuntaa selittävien tekijöiden osalta on tärkeä tietää, miten pysyviä
ihmisen persoonallisuuteen ja taipumuksiin liittyvät piirteet ovat, ja jos ne
selittävät muutosta, voidaanko niihin vaikuttaa. Tietyt pysyvänä pidettävät persoonallisuuden
piirteet, kuten ekstraversio,
tunnollisuus ja avoimuus, sekä vähäisempi neuroottisuus, ovat yhteydessä
suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen (Sutin ym. 2016, Wilson & Dishman
2015). Myös Allen ja Laborde (2014) tuovat esiin katsauksessaan,
että persoonallisuuden piirteet ovat yhteydessä vapaa-ajan vähäiseen
liikkumisen määrään, sekä iän myötä voimaan ja liikkuvuuteen että epäterveeseen
riippuvuuteen harjoittelusta.
Terveellisten
elämäntapojen ja liikunta-aktiivisuuden kehittymisestä pitkällä aikavälillä on
raportoitu Kern ym. (2010) tutkimuksessa. Tutkimuksessa korostetaan, että on
tärkeä ottaa huomioon liikunta-aktiivisuuden tarkastelussa myös yksilön
persoonallisuus pitkällä aikavälillä eikä keskittyä vain tämän hetken
motivaatioon. Tutkimuksessa voitiin löytää kehityksessä tekijöitä, jotka
ennustavat sitä, miten joillekin kehittyy terve elämäntyyli. Heidän mukaansa
lapsuuden energisyys ja sosiaalisuus sekä aikuisuuden ekstraversio ja
neuroottisuus ennustavat tyypillistä aktiivisuutta.
Terveyskäyttäytymistä
selittävät teoriat ja mallit
Pystyvyyskäsityksen tai minäpystyvyyden (self efficacy) on osoitettu
ennustavan tai selittävän fyysistä aktiivisuutta (Tavares ym. 2009, Young ym.
2014). Pystyvyyskäsityksen lisäksi itsekontrolli (self-control) ja itsesäätely (self-regulation)
on tuotu esiin liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavana tekijänä. Itsesäätely
on tietoisen käyttäytymisen kokonaisuus, johon kuuluu ajatusten, käyttäytymisen
ja tunteiden ohjaaminen tavoitteiden saavuttamiseksi. Itsesäätely -prosessiin
kuuluu myös tavoitteiden asettaminen ja sellaisen käyttäytymisen tunnistaminen,
joka on ristiriidassa tavoitteen saavuttamisen kanssa. Näin ihminen pystyy
vaikuttamaan itsesäätely -systeemin kokonaisuudessa. (de Ridder ym. 2012, Gillebaart 2018)
Itsekontrolliin sen sijaan kuuluu kaikki, mitä ihminen tekee ohjatakseen käyttäytymistään kohti toivottua
tilaa (Gillebaart 2018). Itsesäätelyn kokonaisuuteen kuuluu
standardin tai tavoitetason asettaminen, nykytilan ja tavoitteen välisen eron
tarkkailu ja toiminta tavoitteen suuntaisesti (Carver & Scheier 1982,
Gillebaart 2018 mukaan). Itsesäätelyprosessin
eri vaiheissa on motivaatiolla merkittävä rooli. Voimavarojen ja ponnistelujen
käyttöön vaikuttaa asian palkitsevuus, tärkeys, sitoutuminen ja eri vaihtoehdot
ja toisaalta satsausten seurauksena arviointitulokset siitä, mitä ponnisteluja
tarvittiin, millaista edistymistä ja/tai väsymistä oli seurauksena. (Molden ym.
2018.)
Itsekontrollia on määritelty mm. itsehillintänä, mikä on
kuin lihas, joka väsyy, eikä väsyttyään jaksa seuraavissa tilanteissa toimia. Itsekontrolli
on myös määritelty piirteenä, taipumuksena tai ominaisuutena. Viime aikoina
korostettu nk. vaivatonta itsekontrollia, jossa näkökulma ei ole enää energiaa
vaativissa ponnisteluissa erilaisten kiusausten hillitsemiseksi. Vaivaton
itsekontrolli on automaattista, jolla on merkittävämpi rooli onnistuneessa
käyttäytymisessä kuin tietoisessa ja ponnisteluja vaativassa käyttäytymisen hillinnässä
tai itsekontrollissa. (Gillebaart 2018, Gillebaart & Adriaanse 2018,
Gillebaart & de Ridder 2015)
Gillebaartin (2018) mukaan
itsekontrolli on yhteydessä mm. terveyteen ja hyvinvointiin, onnellisuuteen,
opiskelumenestykseen ja parempiin ihmissuhteisiin. Ihmiset, joilla on vahva itsekontrolli
tekevät haluttuja valintojaan automaattisesti ja ponnistelematta. Tutkimukset
ovat myös osoittaneet, että itsekontrolli -piirre on yhteydessä kykyyn
automatisoida käyttäytymistä ja siten saada aikaan nk. vaivatonta itsekontrollia
kehittyvien tapojen kautta, minkä vuoksi interventioiden aikana tehdyt toistot ovat
merkittäviä muutoksen pysyvyyteen vaikuttavia tekijöitä. (de Ridder ym. 2012, Gillebaart
& Adriaanse 2017, Gillebaart &
de Ridder 2015.)
Itsekontrollia
piirteenä tai taipumuksena voidaan arvioida Likert -asteikollisen mittarin
avulla (Tangney ym. 2004) avulla, joko käyttämällä laajaa (36 kysymystä) tai
myös luotettavaksi todettua suppeaa (13 kysymystä) versiota. Arviointiin
sisältyy esimerkiksi tapoihin, kieltäytymiseen, itsekuriin, asioiden loppuun
saattamiseen, tavoitteelliseen toimintaan ja toiminnan perusteluna olevien
vaihtoehtojen puntarointiin liittyviä osa-alueita.
Työhön ja ympäristöön liittyvät liikuntaa vahvistavat tekijät
Yksilötekijöiden
lisäksi liikunta-aktiivisuuteen vaikuttaa työympäristön monet mahdollistavat ja
estävät tekijät. Watanabe ym. (2018) ovat arvioineet, miten itsesäätely,
työpaikan ympäristötekijät ja fyysisen aktiivisuus ovat yhteydessä keskenään. Arvioinnissaan
he käyttivät Dejoyn ym. (2008) luomaa arviointia ympäristötekijöistä, joiden
avulla voidaan arvioida työympäristön liikunta-aktiivisuuden edistämiseen
liittyviä tekijöitä:
Tiedonjako fyysisestä aktiivisuudesta
Kävelyteiden ja reittien esiintuonti
Rohkaisu portaiden käyttämiseen liikkumisessa
Ilmaiset polkupyörät rakennusten ja alueiden
välillä liikkumiseen
Ilmaiset askelmittarit
Yrityksen sisäinen kuntosali
Liikuntaryhmät
Taloudellinen tuki kuntasaliin tai
liikuntaryhmiin
Aikaa liikunta-aktiviteetteihin työaikana
Työpisteessä olevat harjoitusvälineet
Liikuntaan tarkoitetut alueet
Urheilujoukkueiden tuki ja järjestetyt fyysiset
aktiviteetit
Lehden julkaiseminen tai kolumni
liikunta-aktiiviteetteihin liittyen
Ilmoitustaulut fyysisistä aktiviteeteista
ilmoittamista varten
Fyysistä aktiivisuutta tukevat
toimintalinjaukset
Watanabe ym. (2018) on julkaissut viiden kuukauden
seurantatutkimuksen, jossa on tutkittu työpaikan ympäristön, itsesäätelyn ja
fyysisen liikunnan välistä yhteyttä ja todennut, että ympäristöllä ja
itsesäätelyllä on vaikutusta liikuntaan. Työpaikan kuntosali ja fyysiseen
liikuntaan liittyvät mahdollisuudet sekä kirjoitetut toimintalinjaukset olivat
positiivisesti yhteydessä työssä liikkumiseen. Fyysiseen liikuntaan liittyvä
itsesäätely oli yhteydessä vapaa-ajalla tapahtuvaan fyysiseen aktiivisuuteen,
mutta ei kuitenkaan työssä eikä työmatkoilla tapahtuvaan liikkumiseen. (Watanabe
ym. 2018.)
Työn tekemiseen liittyy myös monia työhön itseensä,
kulttuurisiin ja sosiaalisiin normeihin ja käytäntöihin liittyviä tekijöitä, joilla
on yhteys liikuntakäyttäytymiseen. Esimerkiksi laajassa (14 Euroopan maata,
noin 170 naista ja miestä) seurantatutkimuksessa (Fransson ym. 2012) on
osoitettu, että korkeat työn vaatimukset ja vähäiset mahdollisuudet
kontrolloida työtä vähensivät liikkumisaktiivisuutta vapaa-ajalla.
Pitkäaikaisseurannassa todettiin myös, että liikunta-aktiivisten työntekijöiden
liikkuminen väheni seuranta-aikana, mikäli työn kuormitustekijät olivat
korkeat.
Liikunta-aktiivisuuteen vaikuttamisen mahdollisuudet ja interventiot
Kaikkein
tärkein vaihe ja perusta interventiolle itsesäätelyprosessissa on seurantavaihe,
jossa on erilaisia työkaluja, kuten havainnointi, seuranta ja/tai oman
käyttäytymisen dokumentointi. Eri vaiheiden sisältöjä ja käytettyjä menetelmiä
on kuvattu tarkemmin Tougas ym. (2015) tutkimuksessa. Käyttäytymiseen
liittyvien interventioiden perustaksi tulee tarkkailla nykyisen käyttäytymisen
ja toivotun tilan välistä eroa. Tarkkailuun voi käyttää havainnointia ja oman
käyttäytymisen seurantaa ja dokumentointia. (Tougas ym. 2015.)
Inzlicht ym. (2014) mukaan itsekontrollia
voidaan parantaa eri vaiheissa seuraavasti:
Tavoitteiden määrittelyvaihe
aseta konkreettisia, mitattavia, omien arvojen mukaisia ja itselle merkityksellisiä tavoitteita
Seuranta- ja tarkkailuvaihe
kiinnitä huomiota käyttäytymisen ja tavoitteiden välillä oleviin ristiriitoihin
kiinnitä huomiota tilanteisiin, joissa on alttius erilaisiin houkutuksiin toimia tavoitteiden vastaisesti
suunnittele ennalta, miten toimia tavoitteiden mukaisesti – milloin, missä ja miten
Terveyskäyttäytymiseen ja työkykyyn liittyvät interventiot ja niiden vaikutus
Intervention
arviointia auttaa, mikäli jo suunnitteluvaiheessa tiedetään, millaisin keinoin
on mahdollista saavuttaa haluttuja tuloksia ja miten pitkäkestoinen interventio
tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Itsesäätelyn kannalta on oleellista
arvioida lähtötilanne myös yksilötasolla, jotta muutostarve ja tavoite voidaan
määritellä.
Fyysisen
aktiivisuuden arviointia on pidetty hyödyllisenä ennustavana tekijänä (Arvidson
ym. 2013). Mikäli halutaan saada itsekontrolliin liittyvä käyttäytyminen automaattiseksi (ks. de Ridder
ym. 2012) tarvitaan myös pidempikestoisia interventioita.
Työterveyslaitoksen julkaiseman
kirjallisuuskatsauksen (Laitinen ym. 2018) mukaan laadukkaita tutkimuksia
työpaikoilla tapahtuvan terveyden edistämiseksi on vähän ja niistä vain osa on
ollut vaikuttavia työkyvyn osalta. Lisäksi käytetyt mittarit ovat olleet
vaihtelevia, eikä niitä osassa tutkimuksista ole lainkaan käytetty. Laitisen
ym. (2018) katsauksen mukaan alustavissa tutkimustuloksissa on erilaisin
harjoittein osoitettu myönteisiä tuloksia raskaassa työssä työkyvyn ja
työsuoritteiden paranemisen, sairauspoissaolojen vähenemisen ja
työkyvyttömyyden riskin vähenemisen osalta.
Työkyky ja liikunta-aktiivisuus TTV-hankkeessa
TTV-hankkeessa oli tavoitteena työntekijöiden terveyden,
fyysisen toimintakyvyn ja liikunta-aktiivisuuden paraneminen yksilötasolla sekä
itsensä johtamisen taitojen vahvistuminen. Yhteisötasolla tavoitteena oli
työkykyä tukevien käytäntöjen ja toimintatapojen vahvistaminen. Organisaatiotasolla
oli tavoitteena ymmärtää tietojen ja taitojen merkitys työkykyjohtamisessa ja
rakentaa yhteistä tietoisuutta organisaation tavoitteista ja käytännöistä
henkilöstön työkyvyn tukemisessa.
Hankkeessa huomioitiin miesvaltaisen (87,8 % miehiä) kone-
ja metallituoteteollisuuden ikärakenne (keski-ikä 42,2 v) ja siihen liittyvät terveyden
ja työkyvyn haasteet (matala fyysinen kunto, korkea työn fyysinen
kuormittavuus, epäterveelliset elintavat). Hankkeen taustaviitekehyksenä oli
Ilmarisen työkykytalomalli (Lundell ym. 2011). Keskeiset menetelmät
tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeessa olivat työkyvyn yksilötason arvioinnit
ja niihin liittyvät yksilö- ja ryhmäpalauteet sekä työkyvyn osallistavat
ryhmävalmennussessiot.
Valmennus toteutettiin ryhmätapaamisina, jolloin käsitys
myös yhteisön yhdessä muodostetusta näkemyksestä tuli jaettua. Lisäksi
hankkeessa tehtiin yrityskohtaiset työpistekartoitukset. Valmennuksen
yhteydessä arvioitiin myös omaa liikunta-aktiivisuutta tukevia
ympäristötekijöitä. Lisäksi tunnistettiin työssä olevia mahdollisuuksia sekä
esteitä luovia tekijöitä. Arviointituloksia hyödynnettiin työhön ja
työympäristöön liittyvien muutostarpeiden ja toimenpiteiden suunnittelussa ja
toteuttamisessa. Ympäristössä tehtävien muutosten kautta nähtiin mahdollisena
saavuttaa myös yksilötason tavoitteita ja siten parantaa hankkeen vaikuttavuutta.
Valmennustapaamiset toteutettiin alkuvaiheessa noin 4
viikon välein ja myöhemmin kahden viikon välein. Viimeisen mikroyrityksen
kanssa valmennukset pidettiin viikoittain, minkä ansiosta interventio oli
huomattavasti intensiivisempi kuin harvakseltaan toteutettuna. Työkykyosion
ajallinen kesto oli kaikkien valmennukseen osallistuneiden yritysten kanssa
tunnin pituinen. Valmennukseen osallistuneiden kohdalla saatiin vajaalla puolella myönteisiä
muutoksia terveyteen ja työkykyyn yhteydessä olevissa muuttujissa.
Liikuntakäyttäytymisen myönteiset muutokset olivat pienempiä. Yrityksissä
käynnistyi myös sisäisiä liikkumista tukevaan toimintaan liittyviä
kehittämisprosesseja, kuten kuntosalin kunnostushanke ja erilaisten
liikuntalajien kokeilu. Parhaimmat vaikutukset saavutettiin hankkeen
loppuvaiheen yrityksissä valmennusmallin kehittyessä kokeilupilottien myötä.
Liikunta-aktiivisuuteen liittyvien yhteisöllisten
hankkeiden, kuten TTV, yhteydessä on tärkeää ottaa huomioon sekä yksilö- että
ympäristötekijät itsekontrolliin liittyvän käyttäytymisen saamiseksi
automaattiseksi (ks. de Ridder ym. 2012) ja tällöin intervention keston tulisi
olla riittävän pitkä. Yli kaksivuotisen TTV-hankkeen edetessä lisäsimme
yrityskohtaisen valmennusintervention kestoa pilotti pilotilta päätyen
viimeistä edeltävän yrityksen kanssa noin puolen vuoden pituiseen
toimintamalliin. Työhyvinvointiin liittyvissä yhteisöllisissä
kehittämishankkeissa ei ole mahdollisuutta eikä yleensä riittävää
asiantuntemusta arvioida ja ottaa huomioon personallisuustekijöitä, mutta
tietoisuus niiden mahdollisista vaikutuksista auttoi ymmärtämään ja saattoi
selittää myös TTV-hankkeessa fyysisten muuttujien osalta saatuja tuloksia ja
toimenpiteiden vaikuttavuutta.
Yksilön itsesäätelymekanismin kannalta tulee kuitenkin
olla tavoitteena luoda interventio itsesäätelyä tukevaksi ja sitä ohjaavaksi
esimerkiksi seuraavilla TTV-hankkeessa käytetyillä keinoilla:
liikunta-aktiivisuuden arvioinnilla
tavoitetason asettamisella konkreettiseksi, mitattavaksi, omien arvojen mukaiseksi ja itselle merkitykselliseksi
seurannalla sekä tavoitteiden ja käyttäytymisen välisen ristiriidan tunnistamiskeinoilla
toivotun käyttäytymisen suunnittelulla: milloin, missä ja miten toivottu käyttäytyminen toteutuu
Aikaisemmin Inzlicht ym. (2014) mukaan kuvattujen itsesäätelyä ja itsekontrollia tukevien keinojen, kuten tietoinen läsnäolo ja haasteellisten tilanteiden ennakointi, tulisi rakentaa jo projektisuunnitelmaan. Myös toistot tavan ja vaivattoman kontrollin aikaan saamiseksi ovat tärkeitä pitkäaikaisvaikutusten saavuttamiseksi, joten intervention intensiteetti ja kesto muutosprosessissa tulee olla riittävä, jotta toistojen kautta uusi käyttäytyminen muodostuu tavaksi.
Lähteet
Allen, M. & Laborde, S. 2014. The Role of Personality in Sport and Physical Activity. Current Directions in Psychological Science 23(6), 460. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177%2F0963721414550705
Arvidson, E., Börjesson, M., Ahlborg Jr, G.,
Lindegård, A. & Jonsdottir, I. H. 2013. The level of leisure time physical activity is associated with work
ability-a cross sectional and prospective study of health care workers. BMC Public Health, Vol 13(1),
1-6.
Bouchard, C. & Shephard, R. J.
1994. Physical activity, fitness and health: The model and key concepts. Teoksessa:
Physical activity, fitness and health. (toim.) Bouchard, C., Shephard, R.J.
& Stephens, T. International Proceedings and Consensus Statement. Human
Kinetics, Champaign, Illinois. 77-78.
Bryan A. D., Nilsson, R., Tompkins, S. A., Magnan, R. E., Marcus, B. H.
& Hutchinson, K. E. 2011. The Big Picture of Individual differences in
Physical Activity Behavior Change: A Transdisciplinary Approach. Psychol
Sport Exerc. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: doi:10.1016/j.psychsport.2010.05.002
Danquah, I. H., Pedersen, E. S. L., Petersen, C.B., Aadahl, M., Holtermann, A., Tolstrup, J. S. 2018. Estimated impact of replacing sitting with standing at work on indicators of body composition: Cross-sectional and longitudinal findings using isotemporal substitution analysis on data from the Take a Stand! study. PLoS ONE 13(6): e0198000. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1371/journal.pone.0198000
Dejoy, D. M., Wilson, M. G., Goetzel,
R. Z., Ozminkowski, R. J., Wang, S., Baker, K. M., Bowen, H. M. & Tully, K.
J. 2008. Development of the Environmental Assessment Tool (EAT) to measure
organizational physical and social support for worksite obesity prevention
programs. Journal of occupational
and environmental medicine. 50(2), 126-37.
Fransson, E. I., Heikkilä, K., Nyberg, S. T., Zins, M., Westerlund, H., Westerholm, P., Väänänen, A., Virtanen, M., Vahtera, J., Theorell, T., Suominen, S., Singh-Manoux, A, Siegrist, J., Sabia, S., Rugulies, R., Pentti, J., Oksanen, T., Nordin, M., Nielsen, M. L., Marmot, M. G., Magnusson Hanson, L.L., Madsen, I.E., Lunau, T., Leineweber, C., Kumari, M., Kouvonen, A., Koskinen, A., Koskenvuo, M., Knutsson, A., Kittel, F., Jöckel, K. H., Joensuu, M., Houtman, I. L., Hooftman, W.E., Goldberg, M., Geuskens, G.A., Ferrie, J. E., Erbel, R., Dragano, N., De Bacquer, D., Clays, E., Casini, A., Burr, H., Borritz, M., Bonenfant, S., Bjorner, J. B., Alfredsson, L., Hamer, M., Batty, G. D. &, Kivimäki M. 2012. Job Strain as a Risk Factor for Leisure-Time Physical Inactivity: An Individual-Participant Meta-Analysis of Up to 170,000 Men and Women. American Journal of Epidemiology. 176(12), 1078-1089.
Gillebaart, M., &
Adriaanse, M. A. 2017. Self-control Predicts
Exercise Behavior by Force of Habit, a Conceptual Replication of Adriaanse et
al. 2014. Frontiers in psychology, 8, 190. [Viitattu
27.2.2019]. Saatavissa: doi:10.3389/fpsyg.2017.00190
Gillebaart, M. & de Ridder D. 2015. Effortless Self‐Control: A Novel Perspective on Response Conflict Strategies in Trait Self‐Control, Social and Personality Psychology Compass. 9, 88–99. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: doi: 10.1111/spc3.12160
Hallman, D. M., Jørgensen, M. B., Holtermann, A. 2017. On the health paradox of occupational and leisure-time physical activity using objective measurements: Effects on autonomic imbalance. PLoS ONE 12(5): e0177042. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1371/journal.pone.0177042
Inzlicht, M., Legault, L., & Teper, R. 2014. Exploring the Mechanisms of Self-Control Improvement. Current Directions in Psychological Science. 23(4), 302-307. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0963721414534256
Jakobsen, M. D.,
Sundstrup, E., Brandt, M., Jay, K., Aagaard, P., & Andersen, L. L. 2015. Physical exercise at the workplace prevents
deterioration of work ability among healthcare workers: cluster randomized
controlled trial. BMC public
health. 15, 1174. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa:
doi:10.1186/s12889-015-2448-0
Kern, M.L., Reynolds, C. S. & Firedman, H. S. 2010. Predictors of Physical Activity Patterns Across Adulthood: A Growth Curve Analysis. Personality and Social Psychology Bulletin 36(8), 1058.1072. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0146167210374834
Lundell, S., Tuominen, E., Hussi, T., Klemola, S., Lehto, E.,
Mäkinen, E., Oldenbourg, R., Saarelma-Thiel, T. & Ilmarinen, J. 2011.
Ikävoimaa työhön. Helsinki: Työterveyslaitos.
Molden, D. C., Hui, M.H. & Scholer A. A. 2018. What limits self-control? Teoksessa de Ridder, D., Adriaanse, M. &
Fujita K. (toim.) The Routledge International Handbook of Self-Control in
Health and Well-Being. Routledge. Taylor & Francis Group, 129-142.
de Ridder, D. T. D., Lensvelt-Mulders, G., Finkenauer, C., Stock F. M. & Baumeister, R. F. 2012. Taking Stock of Self-Control: A Meta-Analysis of How Trait Self-Control Relates to a Wide Range of Behaviors. Personality and Social Psychology Review. 16(1), 76–99. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: doi: 10.1177/1088868311418749
Rutanen, R. 2017. Physical Exercise, Work Ability and Quality of Life in Middle-aged Women Short- and long-term effects of a randomized controlled intervention. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1782. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0441-6
Sjögren, T. 2006. Effectiveness of a workplace physical exercise intervention on the functioning, work ability, and subjective well-being of office workers: a cluster randomised controlled cross-over trial with a one-year follow-up. University of Jyväskylä. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:951-39-2659-1
Smith, L., McCourt, Sawyer, A. ym. 2016. A review of occupational physical activity and sedentary behaviour correlates. Occupational Medicine. 66(3), 185–92. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1093/occmed/kqv164
Straker, L., Mathiassen, S. E. &
Holtermann, A. 2018. The ‘Goldilocks Principle’:
designing physical activity at work to be ‘just right’ for promoting health. British
Journal of Sports Medicine. 52 (13), 818-819.
Sutin, A. R., Stephan, Y., Luchetti, M., Artese, A.,
Oshio, A. & Teracciano, A. 2016. The Five-Factor Model of
Personality and Physical Inactivity: A Meta-Analysis of 16 Samples. Journal of Research
in Personality. 63, 22–28. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa:
doi:10.1016/j.jrp.2016.05.00
Tangney, J. P., Baumeister, R. F. & Boone, A. L. 2004. High self-control predicts good adjustment, less pathology, better grades, and interpersonal success. Journal of Personality. 72, 271-322. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: doi: 10.1111/j.0022-3506.2004.00263.x
Tavares, L. S., Plotnikoff, R. C. & Loucaides, C. 2009. Social-cognitive theories for predicting physical activity behaviours of employed women with and without young children. Psychology, Health & Medicine.14(2), 129-142. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1080/13548500802270356
Tougas, M. E., Hayden, J. A.,
McGrath, P. J., Huguet, A., & Rozario, S. 2015. A Systematic Review
Exploring the Social Cognitive Theory of Self-Regulation as a Framework for
Chronic Health Condition Interventions. PloS
one, 10(8),
e0134977. [Viitattu
27.2.2019]. Saatavissa: doi:10.1371/journal.pone.0134977
Tuomi, K., Vanhala, S., Nykyri, E, &
Janhonen, M. 2004. Organizational
practices, work demands and the well-being of employees: a follow-up study in
the metal industry and retail traid. Occupational Medicine. 54(2), 115-121.
Väänänen, I. & Harmokivi-Saloranta, P. 2017. Working capacity and productivity training. Teoksessa Well-being and Regenerative Growth Annual Review 2017. Peltonen, K. (toim.) The Publication Series of Lahti University of Applied Sciences, 35, 110-114. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-280-2
Väänänen, I., Harmokivi-Saloranta, P., Kukkurainen, M. L., Mikkola, A., Romo A. & Varajärvi, S. 2018. Työkykyä ja tuottavuutta metallialalle. Teoksessa: Hyvinvointi ja uudistava kasvu: painoalan kokoomajulkaisu 2018. Peltonen, K. & Kouvo, H. (toim.) Lahden ammattikorkeakoulun julkaisusarja, Lahden ammattikorkeakoulu. Grano Oy, Lahti. 42, 111-116. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-292-5
Watanabe, K., Kawakami,
N., Otsuka, Y. & Inoue, S. 2018. Associations
among workplace environment, self-regulation, and domain-specific physical
activities among white-collar workers: a multilevel longitudinal study. The international journal of behavioral
nutrition and physical activity. 15(1), 47. [Viitattu
27.2.2019]. Saatavissa: doi:10.1186/s12966-018-0681-5
Wilson, K. E. & Dishman,
R. K. 2015. Personality and physical activity: A systematic review and
meta-analysis. Personality and Individual differences. 72, 230-242. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa:
doi.org/10.1016/j.paid.2014.08.023
Young, M. D., Plotnikoff, R. C. & Collins, C. E., Callister, R. & Morgan, P. J. 2014. Social cognitive theory and physical activity: a systematic review and meta-analysis. Obesity Reviews, 15(12), 983-985. [Viitattu 27.2.2019]. Saatavissa: doi: 10.1111/obr.12225
Kirjoittaja
TtT, esh Marja
Leena Kukkurainen toimi LAMKissa tuntiopettajana ja TTV -hankkeessa
asiantuntijana
FT, LitL Ilkka
Väänänen toimii LAMKissa erikoistutkijana ja projektipäällikkönä
Elämme aikaa, jossa hektinen ja pirstaleinen arki vievät voimia vanhemmilta, ja perheen yhteinen aika, jossa ollaan oikeasti läsnä, vähenee. Yhä useampi lapsi joutuu taistelemaan vanhemman huomiosta älylaitteen kanssa. Myös lasten sosiaalisten taitojen oppiminen sekä tunnetaitojen kehitys luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa vähenee ja häiriökäyttäytyminen lisääntyy. Päiväkotien ja koulujen merkitys tunnetaitojen opettamisessa korostuu, kun häiriöitä halutaan ennaltaehkäistä.
Kirjoittajat:
Tarja Kempe-Hakkarainen, Julia Mäkelä ja Anu Sipiläinen
Tunnekasvatus osana varhaiskasvatusta
Lapsille on tarjottava varhaiskasvatuksessa mahdollisuuksia kehittää tunne- ja vuorovaikutustaitojaan sekä edistettävä heidän ilmaisutaitoaan. Lasten kanssa harjoitellaan hyviä tapoja ja ystävällistä käytöstä sekä toisen asemaan asettumista. Lapsen sosiaaliset taidot vahvistuvat, kun hän oppii tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja sen avulla ratkaisemaan myös ristiriitatilanteita rakentavammin. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 23.)
Mäkelän ja Sipiläisen (2019, 38) toiminnallisen
tunnekasvatusmateriaalin kehittämisen aikana kaveritaidot nousivat tärkeäksi
teemaksi osana tunnekasvatusta. Kasvattajat nostivat aiheen yhdeksi päiväkodin
arjen tärkeimmistä ilmiöistä. Sosiaalisia taitoja harjoitellessa on keskeistä,
että harjoitellaan tunnistamaan sekä omia että kaverin tunteita. Tunnetaitojen
harjoittelussa tärkeäksi asiaksi nousee myös kasvattajan läsnäolon ja
kiireettömän vuorovaikutuksen merkitys, sekä kaveritaitoihin vahvasti liittyvä
lapsen kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Tunnekasvatusmateriaalin punaisena
lankana kulkee läsnäoloharjoitukset, joita toteutetaan leikinomaisten
hengitysharjoitusten avulla. Kasvattajat pitivät harjoituksia tärkeinä ja
helposti toteutettavina, jolloin ne muodostuvat luontevaksi osaksi päiväkodin
arkea.
Tunnekasvatusmateriaalin kehittämisen myötä
havaittiin, kuinka tärkeää on antaa lapsille aikaa asioiden pohtimiseen.
Läsnäolo ja kiireetön vuorovaikutus selkeästi edesauttoivat lapsia oivalluksiin
ja luovaan ongelmanratkaisuun. Kun pienelle lapselle annetaan mahdollisuus,
niin hän kykenee käsittelemään ja kuvaamaan tunteitaan hämmästyttävän hyvin.
(Mäkelä & Sipiläinen, 2019, 38.)
Varhaiskasvatuksen arjessa on tärkeää, että kasvattajat kykenevät sensitiiviseen vuorovaikutukseen lasten kanssa (Karila 2016, 5; Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 38). Puolimatka (2011, 313) toteaa, että kasvattaja tukee parhaiten lasta tunne-elämän kehityksessä silloin, kun kasvattajan omat tunnetaitovalmiudet ovat kehittyneet ja hän on kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Tunnemyrskyn kohdatessa kasvattajan on tärkeä oppia pysähtymään ja ottamaan itsehillintätaidot käyttöön. Lapselle on myös hyvä sanoittaa tunteitaan rehellisesti, sillä lapsi peilaa aikuisen käyttäytymismalleja ja oppii samalla tunteiden ilmaisua, ja niiden puheeksi ottoa. (Kerola ym. 2013.)
Tunnetaitojen osa-alueet
Jotta voi ymmärtää toisten tunteita, on tärkeää ensin tunnistaa ja ymmärtää omat tunteensa (Goleman 2014, 12, 69). Kuviossa 1. esitetään tunnetaitojen osa-alueet, joita ovat kyky tunnistaa ja tiedostaa tunteita sekä itsessä että muissa, tunteiden nimeäminen ja sanoittaminen sekä niiden ilmaiseminen ja sääteleminen. Nämä kaikki ovat taitoja, joita tarvitaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Myös itsehillintä ja omien tarpeiden kuuntelu kuuluvat keskeisiin tunnetaitoihin, joiden avulla säädellään käyttäytymistä sekä mielihaluja ja pidetään huolta omasta hyvinvoinnista. (Suomen Mielenterveysseura 2017.)
Kuvio 1. Tunne-taitojen osa-alueet (Kuvio: Anu Sipiläinen, kuvan lähde: Pixabay)
Keskeistä
aidon vuorovaikutuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen kehittymisessä on myös
lapsen kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja muodostaa mielikuvia siitä, miltä
toisesta tuntuu. Tätä varhaisissa ihmissuhteissa kehittyvää myötäelämisen kykyä
kutsutaan empatiaksi. (Keltikangas-Järvinen 2010, 134; Sjöroos 2010, 23.)
Tunnekasvatuksella vahvuutta elämänhallintaan
Tunnetaitojen
hallinta on hyvän itsetuntemuksen perusta. Tunteet, jotka horjuttavat
itsetuntoa, yrittävät kertoa jotakin. Tunnetaitojen avulla on helpompi löytää
ikävien tuntemusten taustalla olevat solmut. Tunnistamalla ja tiedostamalla
solmut, niitä voidaan alkaa työstää ja ne poistuvat nopeammin. Myös kohtaamalla
omat tunteensa, ne ikävätkin, tunteet pienenevät ja itsetunto vahvistuu.
(Cacciatore ym. 2008, 31, 33; Huilla & Isokoski 2013, 101.) Tunnetaitoja
opettamalla autetaan lapsen minäkuvan ja itsetunnon vahvistumista sekä
sosiaalisten taitojen ja empatiakyvyn kehittymistä. (Huilla & Isokoski
2013, 99.)
Tunnetaitojen
merkitys elämänhallinnan kannalta on tunnistettu ja niiden opettaminen on
otettu osaksi sekä opetussuunnitelmaa (Opetushallitus 2013) että
varhaiskasvatussuunnitelmaa (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016). Onkin
toivottavaa, että kasvattajille annetaan jatkossa myös riittävästi aikaa ja
mahdollisuuksia perehtyä tarjolla oleviin tunnekasvatuksen materiaalein. Näin
toimintakulttuuri pääsee juurtumaan kohtaamisiin varhaiskasvatuksen arjessa ja
ympäristön tarjoamat mallit ohjaavat lapsen käytöstä kasvun kannalta
positiivisempaan suuntaan.
Tunnekasvatus tulisi kuitenkin ottaa valtakunnallisesti kiinteäksi
osaksi päiväkoteja ja kouluja niin, että siitä tulisi luonnollinen osa arkea,
ei ainoastaan yksi opetettava kokonaisuus. Hyvien tunnetaitojen myötä lapsen
kyky pärjätä sosiaalisissa tilanteissa kasvaa ja ongelmanratkaisutaidot
paranevat.
Lähteet:
Cacciatore, R., Korteniemi-Poikela, E. & Huovinen, M.
2008. Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Juva: WS Bookwell.
Goleman,
D. 2014. Aivot ja tunneäly. Uusimmat oivallukset. Parainen: Samsaraa
Tasapaino-oppaat.
Huilla, M. & Isokoski, S. 2013. Lapsen tunnetaitojen ja
itsetunnon vahvistaminen esi- ja alkuopetuksessa. Pro gradu –tutkielma. Jyväskylän
yliopisto, Opettajankoulutuslaitos. Jyväskylä. [viitattu 20.6.2018].
Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/42716
Keltikangas-Järvinen, L. 2010. Sosiaalisuus ja sosiaaliset
taidot. Helsinki: Werner Söderström.
Kerola, K., Kujanpää, S. & Kallio, A. 2013. Tunteesta
tunteeseen. Ihmismielen tarinat kuvin ja sanoin. 2. Tunteita voi säädellä. Helsinki:
Opetushallitus. [viitattu 11.11.2018]. Saatavissa: https://www.edu.fi/tunteesta_tunteeseen/tunteita_voi_saadella
Mäkelä, J. & Sipiläinen, A. 2019. ”Tunteita tulee ja tunteita menee”. Tunnekasvatusmateriaali Lahden Montessori-leikkikoululle. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu. [Viitattu 16.1.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201901271611
