Kaikki kirjoittajan LAMKpub artikkelit

Lohkoketjuteknologia, finanssialan uusi aikakausi?

Älykäs liiketoiminta, LAMK Pro

Lohkoketjuteknologia ja hajautetut tilikirjat ovat viime aikoina herättäneet paljon kiinnostusta ja niiden hyödyntämismahdollisuuksista on keskusteltu paljon eri aloilla. Monet ovat verranneet lohkoketjuteknologian merkitystä internettiin. Yrityksiä puoleensa lohkoketjuteknologiassa vetää erityisesti sen hajautettu, muuntumaton ja läpinäkyvä tietokantamalli sekä älykkäiden sopimusten tuomat mahdollisuudet. Tämä näkyy pankkien ja teknologiayritysten miljardi-investointeina lohkoketjuteknologian tutkimus- ja kehitystyöhön.

Kirjoittajat: Pyry Pikkupeura ja Leea Kouhia

Lohkoketjun ominaisuudet

Lohkoketju on tietokantatyyppi, jolla on useita merkittäviä normaaleista datarakenteista poikkeavia ominaisuuksia. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa uudenlaisen tiedon säilyttämisen ja jakamisen, jossa nimensä mukaisesti tieto on säilötty lohkoihin, jotka muodostavat ketjun. Lohkoketjuilla voidaan toteuttaa turvallinen ja laajasti hajautettu tietokanta. Ne mahdollistavat myös suurien tietomäärien säilyttämisen ja varastoinnin ilman keskitettyjä palvelimia. Keskeisin ominaisuus lohkoketjulla on se, että tietoja ei voi takautuvasti muokata tai poistaa. Lohkoketjun voi ajatella palapelinä, jossa pienikin lohkon sisällä olevan tiedon muutos muuttaa palan muodon. Kun yhden palan muuttaa, niin seuraavat palat eivät enää olekaan yhteensopiva. Lohkoketjuissa hyödynnetty kryptografia ja konsensus mekanismit tekevät palapelin uudelleenrakentamisesta käytännössä mahdottoman tehtävän.

Lohkoketjuteknologian perusperiaatteet ovat seuraavat:

  • Hajautettu tilikirja Lohkoketju on kuin hajautettu tilikirja, jossa tieto päivitetään samanaikaisesti kaikkiin verkossa oleviin tilikirjoihin. Tämän mahdollistaa kaikille pääsyn identtiseen tietoon.
  • Konsensus Ennen tiedon lisäämistä lohkoketjuun käy se läpi konsensus -prosessin, jossa sen paikkaansa pitävyys varmistetaan. Tämä mahdollistaa luottamuksen tiedon oikeellisuuteen, vaikka keskushallinto puuttuu.
  • Muuntumattomuus Vain vahvistettu tieto lisätään lohkoketjuun. Lohkoketjuun kerran tallennettua tietoa on ilman oikeuksia mahdoton muuttaa. Myös oikeutetuista muutoksista jää jälki.
  • Älykkäät sopimukset Lohkoketjuteknologia mahdollistaa itsensä toteuttavien digitaalisten sopimusten luomisen. Älykäs sopimus pitää sisällään ennalta määrätyt toimet, jotka se suorittaa automaattisesti edellytysten täyttyessä. (Swan 2015, 24-28)

Koko talous perustuu valtavaan määrään erilaisia sopimuksia, joista monet ovat vielä kirjallisia ja niiden toteutumista täytyy valvoa. Lohkoketjuteknologia ja älykkäät sopimukset mahdollistavat sopimusten automatisoinnin ja voivat siten mullistaa talouden toiminnan.

Lohkoketjuteknologia finanssialalla

Monet pankkien selvitysjärjestelmistä olivat ensimmäisiä maailmanlaajuisia viestintäjärjestelmiä, joita käytetään maksuliikenteen, arvopapereiden sekä muiden talouden transaktioiden määrittämiseen. Verrattuna teknologian ja internetin nopeaan kehitykseen, perinteiset selvitysjärjestelmät ovat kehittyneet suhteellisen vähän. (Pikkupeura 2019.)

Lohkoketjuteknologian hyödyntämistä finanssialalla tutkittiin Pyry Pikkupeuran (2019) opinnäytetyössä Lohkoketjuteknologian hyödyntäminen finanssialalla. Opinnäytetyössä suoritettiin laadullinen tutkimus, jossa haastateltiin finanssialalla lohkoketjuteknologian parissa työskenteleviä asiantuntijoita. Tutkimustuloksista selvisi, että lohkoketjuteknologiaa voidaan hyödyntää usealla finanssialan eri osa-alueella ja se voi viedä alan kokonaan uudelle aikakaudelle. Merkittävimmät hyödyt finanssialalle koituvat erilaisten prosessien automatisoinnin ja kustannussäästöjen kautta.  Merkittävää on myös se, että lohkoketjuun tallennettu tieto voi olla sekä aineellista että aineetonta pääomaa. Tämä mahdollistaa uusien digitaalisten omaisuusluokkien syntymisen, mikä puolestaan voi laajentaa finanssialan toimintaa.

Osa-alueita, missä lohkoketjuteknologiaa voidaan finanssialalla hyödyntää, ovat muun muassa arvopaperi- ja johdannaiskauppa, maksuliikenne sekä vakuutusliiketoiminta. Vaikka perinteinen arvopaperikauppa on pitkälti automatisoitua, niin siihen kuuluu ostajan ja myyjän lisäksi useita välikäsiä, minkä takia tällä hetkellä kaupan selvitysprosessi vie kaksi pankkipäivää. Nasdaq, Australian Securities Exchange ja monet muut toimijat ovat kehittäneet lohkoketjuteknologiaan pohjautuvia kaupankäyntialustoja, joiden on määrä tulla markkinoille lähivuosina. Uusien järjestelmien on määrä toteuttaa kaupat reaaliajassa. (Pikkupeura 2019.) Myös Euroopan keskuspankki uskoo lohkoketjuteknologian olevan ratkaisu sen vetämälle TARGET2-Securities hankkeelle, jonka tavoitteena on kehittää yksi yhteinen laitealusta arvopaperien jälkikauppaan ja poistaa kansalliset rajat EU:n alueelta (European Central Bank 2017).

Maksuliikenteen puolella suurpankit kuten Goldman Sachs, J.P. Morgan ja Morgan Stanley ovat implementoineet lohkoketjuteknologiaa osaksi omia sisäisiä maksuliikennejärjestelmiä, joilla ne parantavat rahan likviditeettiä, tehokkuutta ja vähentävät riskiä (CLS Group 2018; J.P. Morgan 2019). Vakuutusliiketoiminnan puolella lohkoketjuteknologialla on puolestaan mahdollista esimerkiksi automatisoida entistä enemmän vakuutuskorvauspäätöksiä ja pienentää vakuutuspetosten määrää (Pikkupeura 2019).

Lohkoketjuteknologian tulevaisuus?

Konkreettisia käytännön lohkoketjusovelluksia ei vielä markkinoilla ole montaa ja teknologian lupaukset ovat pitkälti lunastamatta. Suomessa vuoden 2018 joulukuussa kuitenkin tehtiin ensimmäiset sähköiset asuntokaupat lohkoketjuteknologian avulla. Tulevaisuudessa voikin odottaa asuntokauppojen onnistuvan suoraan kotisohvalta. Sähköinen asunto-osakerekisteri helpottaa asuntokaupan tekoa merkittävästi, mutta se myös parantaa tietojen ja omistajamerkintöjen saatavuutta sekä luotettavuutta.

Lohkoketjuteknologia on verrattain uusi teknologia ja uusiin teknologioihin on tapana kohdistua suuret odotukset, jotka eivät välttämättä toteudu sellaisenaan. Nykyisten järjestelmien kehittyminen on myös mahdollista, jolloin lohkoketjuteknologian tuoma lisäarvo jää vähäiseksi. Esimerkiksi lähiaikoina EU:n alueella käyttöön tuleva SEPA pikasiirto -palvelu mahdollistaa tilisiirrot reaaliajassa. Nähtäväksi siis jää, kuinka lohkoketjuteknologian implementoi osaksi nykyisiä järjestelmiä onnistuu tulevaisuudessa ja miten hyvin se pystyy vastaamaan sille asetettuihin odotuksiin.

Lähteet

CLS Group. 2018. CLS’s DLT payment netting service goes live with Goldman Sachs and Morgan Stanley. [Viitattu 30.5.2019]. Saatavissa: https://www.cls-group.com/news/cls-s-dlt-payment-netting-service-goes-live-with-goldman-sachs-and-morgan-stanley/

European Central Bank. 2017. The potential impact of DLTs on securities post-trading harmonisation and on the wider EU financial market integration. [Viitattu 30.5.2019]. Saatavissa: https://www.ecb.europa.eu/paym/intro/governance/shared/pdf/201709_dlt_impact_on_harmonisation_and_integration.pdf

J.P. Morgan. 2019. J.P. Morgan creates a digital coin for payments. [Viitattu 30.5.2019]. Saatavissa: https://www.jpmorgan.com/global/news/digital-coin-payments

Pikkupeura, P. 2019. Lohkoketjuteknologian hyödyntäminen finanssialalla. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, liiketalouden ja matkailun ala. Lahti. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013542

Swan, M. 2015. Blockchain: Blueprint for a new economy. Kalifornia: O’Reilly Media, Inc.

Kirjoittajat

Pyry Pikkupeura on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulussa liiketaloutta ja työskentelee finanssialalla.

Leea Kouhia toimii Lahden ammattikorkeakoulussa Liiketalouden ja matkailun alalla vastuuopettajana.https://pxhere.com/en/photo/1553955

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/1553955 (CC0)

Julkaistu 7.6.2019

Viittausohje

Pikkupeura, P. & Kouhia, L. 2019. Lohkoketjuteknologia, finanssialan uusi aikakausi? LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/06/07/lohkoketjuteknologia,-finanssialan-uusi-aikakausi?/

Osallisuutta ja hyvää vointia ammatillisella ohjauksella – yläkoululaisten kokemuksia ohjauksesta

Hyvinvointi ja uudistava kasvu, LAMK RDI Journal

Tässä artikkelissa kuvataan yläkoulussa saatua ohjausta oppilaiden näkökulmasta. Tieto on kerätty Osallisuutta Ohjauksen keinoin-projektissa 1.2.-31.10.2014. Tuloksissa korostuvat oppilasta osallistava, moniammatillinen, oppilaan ja tämän perheen hyvää vointia tukeva ohjaus.

Kirjoittajat: Erja Katajamäki ja Anne Vuori

Johdanto

Suomalaisen koulutusjärjestelmän tavoitteena on turvata jokaiselle peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka. Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan 4,8 prosenttia peruskoulun päättäneistä jäi ilman tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa vuonna 2016. Kymmenes luokka ja valmistavat ja valmentavat koulutukset ovat osalle väyliä jatko-opintoihin, mutta osa toisen asteen koulutuksen peruskoulun päätösvuonna aloittaneista on seuraavana vuonna jo keskeyttänyt aloittamansa koulutuksen. (Suomen virallinen tilasto 2017.)

Nuorten ohjauksen tarve korostuu yläkoulussa, jolloin he alkavat tehdä elämäänsä suuntaavia valintoja. Opettajan on syytä kiinnittää huomio hiljaisiin oppilaisiin ja tukea kaikkien toimintakykyä. Opinto-ohjaajan taas on hyvä panostaa oppilaan itsetunnon kehittämiseen, suunnitelmallisuuteen ja koulun työelämäyhteistyöhön koko yläkoulun ajan. (Niemi 2016.) Lukuisissa kehittämishankkeissa on käynyt ilmi, että nuorten auttamisessa ongelmia tuottavat hallinnonalojen puutteellinen yhteistyö, palvelujen saavutettavuus sekä käytössä olevien menetelmien kapea-alaisuus (Aho ym. 2012).

Tämä artikkeli liittyy Osallisuutta ohjauksen keinoin -projektiin (Ojala ym. 2015), jota ovat olleet toteuttamassa Lahden ammattikorkeakoulun terveydenhoitaja- ja sosionomiopiskelijat ja opettajat. Projektin tavoitteena oli vahvistaa sellaisia yläkoululaisten tukitoimia, joilla mahdollistetaan nuorten osallisuus ja ohjautuminen yläkoulusta itselle sopivaan jatkokoulutukseen. Artikkelissa korostetaan projektissa esiin tullut, toteutumatta jäänyt ja edelleen ajankohtainen (Halme ym. 2018, Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019)  tarve yhteisen moniammatillisen näkökulman löytämiseen oppilaslähtöisessä ohjauksessa. Tuloksissa kuvataan yläkoululaisten kokemuksia heidän saamastaan ja toivomastaan ohjauksesta. Aineisto perustuu peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten kokemuksiin ohjauksesta. Teoreettisina tarkastelukulmina ovat osallistava, moniammatillinen ohjaus ja hyvän voinnin tukeminen. Oppilas nähdään aktiivisena oman tulevaisuutensa rakentajana ja osana perhettään. Nämä tarkastelukulmat auttavat hahmottamaan yläkoululaisten moniulotteista arkea sekä yksilön että kouluyhteisön näkökulmista. Keskeiset käsitteet ovat yläkoululaisten osallisuus, hyvän voinnin tukeminen ja moniammatillinen ohjaus.

Yläkoululaisten osallisuuden ohjaus hyvän voinnin tukemisessa

Osallisuus on moniulotteista. Se on kuulumisen ja mukana olemisen tunne sekä eritasoista ja -sisältöistä toimintaa. Parhaimmillaan osallisuus on omasta sitoutumisesta lähtevää toimintaa ja vaikuttamista elämän kulkuun sekä vastuun ottamista valinnoistaan. Olennaista on mahdollisuus osallistua päätöksentekoprosessiin. (Särkelä-Kukko 2014; Rouvinen-Wilenius 2014.)

Perusopetuslaissa (1998 ja 2013, 47a§) korostetaan oppilaan osallisuuden merkitystä kouluyhteisössä. Haasteena on nuoren roolin vahvistaminen ja sellaisten rakenteiden luominen, joissa on mahdollista olla toimijana eikä vain oppimisen kohteena. (Kiilakoski 2014.) Osallisuutta voi oppia ja sitä tukevien käytäntöjen luomiseen tarvitaan vanhempien lisäksi kaikkia kouluyhteisön toimijoita. Keskeisiä edellytyksiä ovat luottamus, sitoutuminen ja kuulluksi tuleminen. (Rouvinen-Wilenius 2014.) Osallisuus painottaa kasvatuskäytänteiden kehittämistä, nuorten ryhmäsuhteita kannustavia rakenteita sekä välittämiseen ja erilaisuuden kunnioittamiseen rakentuvaa dialogista toimintakulttuuria. (Kiilakoski 2014.)

Osallisuuden vahvistaminen estää syrjäytymistä. Perttula (2015) on kritisoinut syrjäytymiskäsitteen käyttöä nuorten tukitoimien yhteydessä. Usein ajatellaan, että syrjäytymisvaarassa olevan nuoren ongelman ratkaisee opiskelu- tai työpaikka, jolloin yksilö pannaan yksin vastuuseen tilanteestaan. Syrjäytymisen ennaltaehkäisyn ja kouluttautumisen painottamisen sijaan on parempi puhua toimenpiteistä sosiaalisen pahoinvoinnin ehkäisemiseksi siinä ympäristössä, jossa nuoret toimivat. (Perttula 2015.)

Hyvä vointi -käsitettä käytetään hoitotieteessä korostamaan terveyden käsitteen kokonaisvaltaisuutta. Terveys ja hyvä vointi koetaan yksilöllisesti ja niiden merkitys eri elämäntilanteissa vaihtelee. Yleisen hyvän terveyden määrittelyn rinnalla on asiakaslähtöinen, nuoren ja hänen perheensä omia voimavaroja korostava lähestymistapa. Sen lähtökohtana on nuoren näkemys omasta terveydestään ja hyvästä voinnistaan. (Åstedt-Kurki ym. 2004, Häggman-Laitila & Pietilä 2007.) Määrittely on linjassa osallisuuden edellytysten, luottamuksen, sitoutumisen ja kuulluksi tulemisen kanssa. Oppilashuollossa hyvän voinnin tukeminen tarkoittaa hyvän oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä oppilaslähtöisesti kouluyhteisössä (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.)

Perheen hyvä vointi on nuoren hyvän voinnin lähtökohta.  Vuori tutki väitöskirjassaan vähävaraisten perheiden hyvää vointia ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Arjen terveys merkitsi perheille eri elämänalueisiin ulottuvaa hyvää vointia. Tällöin korostettiin henkistä hyvää vointia hyvän voinnin perustana. Tunnusmerkillistä oli me-henki, perheenjäsenten yhteinen kokemus kuulumisesta johonkin, toisen arvostaminen ja kannustaminen sekä hyvästä voinnista huolta pitäminen. Tunteiden ilmaisua pidettiin perheen hyvää vointia tukevana tai murtavana riippuen siitä, millaiseen vuorovaikutukseen perheessä oli totuttu. Perheen sisäinen sopu oli kaikissa perheissä tärkeää. Perheenjäsenet luottivat toistensa apuun arjen ongelmissa ja tukivat toisiaan. Lapsetkin tukivat vanhempiaan, kun nämä väsyivät. Perheen ulkopuolinen tuki koettiin joko hyvää vointia tukevana tai murtavana. Merkityksellistä oli tukijoiden asenne tuen saajiin. Jos perheenjäsenet kokivat, että heitä ei arvostettu, hyväksi tarkoitettu tuki muuttui hyvää vointia murtavaksi. (Vuori 2012.)

Nuorten tukemisessa on hyvä tunnistaa nuorten ja heidän perheidensä selviytymisstrategioita. Joissakin perheissä vanhempien selviytymiskeinot voivat olla nuoren hyvään vointiin kielteisesti vaikuttavia, kuten esimerkiksi alkoholin käyttö ja tupakointi (Garcia 2010.) Tuurin (2008) mukaan äitien vaikutus näkyi erityisesti koulutuksen aloittamisessa ja opiskelun suunnittelussa. Sukupuoleen liittyviä odotuksia on kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti. Tyttöihin ja poikiin kohdistuu erilaisia paineita, joiden tunnistaminen auttaa näkemään, miten ja milloin pahoinvointi uhkaa heitä. Nuoren tukemisessa pyritään avaamaan, laajentamaan ja purkamaan erilaisia sukupuolittuneita malleja ja oletuksia. Sukupuoli on moniulotteinen, eikä ole yhtä ainoaa mallia toteuttaa sukupuolisuuttaan. (Valkendorff 2012.)

Nuori saattaa tarvita sekä erityistä tukea että erityisiä palveluita. Perusopetuslain mukaan erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista, oppimisen tukea, muu tuki taas koulunkäynnin tukea. (Opetushallitus 2014.) Nuori on oikeutettu erityisohjaukseen ja tukeen muun muassa vammaisuuden, sairauden tai kehityksen viivästymisen tai pysähtymisen vuoksi. Koulussa ne näkyvät esimerkiksi levottomuutena, koulukielteisyytenä tai aggressiivisuutena. (Hietala ym. 2010.)

Vertaistuki sekä ryhmään kuuluminen vahvistavat osallisuutta ja samalla tukevat nuoria. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on vankat perinteet vertaisohjauksessa, jota on toteutettu koulujen tukioppilastoimintana 1970-luvulta lähtien. Vertaisohjaus lisää nuorten omaehtoista toimintaa ja yhteisöllisyyttä. Tukea voi antaa sekä saada monella tavalla ja kohtaamisen tavat monipuolistuvat vähitellen. (Nylund & Yeung 2005.) Virtuaalinen maailma lisää nuorten mahdollisuuksia vertaistuen monipuolistamiseen. Verkko-ohjausta, erityisesti vertaisohjausta, hyödynnetään vielä vähän. Nyrhilän (2013) mukaan verkkovertaisohjaus työmenetelmänä sisältää menestystekijöitä, mutta se vaatii kehittämistä ja ohjaajan laaja-alaista osaamista.

Moniammatillisen ohjauksen kehittäminen

Moniammatillisessa yhteistyössä kunkin asiantuntijan osaaminen hyödynnetään onnistuneen ohjaustuloksen aikaansaamiseksi. Yhteistyöllä on mahdollisuus vaikuttaa osallistamalla nuoret oman tulevaisuutensa ja hyvän vointinsa rakentamiseen. (Vrt. Kuronen 2010.) Moniammatillisessa ohjauksessa eri hallinnonalojen asiantuntijat työskentelevät yhdessä niin, että oppilaat kohdataan yksilöinä ja aktiivisina osallisina. Koulun moniammatilliseen yhteisöön kuuluvat opettajat, opinto-ohjaajat, kuraattorit, koulupsykologit ja terveydenhoitajat.

Moniammatillisen ohjauksen onnistuminen vaatii kouluyhteisön jäseniltä kanssakäymisen taitoja. Näitä ovat työelämässä ylipäätään tarvittavat taidot, esimerkiksi ongelmanratkaisutaito, johtamisen ja kehittämisen taidot, projektityöskentelyn ja ryhmässä työskentelyn sekä ohjauksen taidot. Olennaisinta yhteistyössä ovat asenteet ja monipuoliset vuorovaikutustaidot kuten kuunteleminen ja kuuleminen, kyky itsensä ilmaisuun niin suullisesti kuin kirjallisesti sekä kyky tuoda oma osaaminen yhteiseen käyttöön ja hyödyntää toisten osaamista. Kouluyhteisön kannalta kyse on moniulotteisesta vuorovaikutuksesta, jossa jaetaan asioiden merkityksiä ja rakennetaan yhteistä ymmärrystä uuden toiminnan synnyttämiseksi. (Katajamäki 2010, 111–114.)

Arvot, asenteet ja tunteet vaikuttavat yhteistyön onnistumiseen. Oman itsensä ja toisen arvostaminen näkyy sekä puheessa että toiminnassa, mikä välittyy ympäristöön. Myönteiset asenteet ja ennakkoluulottomuus auttavat sitoutumaan yhteiseen toimintaan ja kantamaan vastuuta. Kielteinen suhtautuminen rakentaa stereotypioita toisen asiantuntemuksesta eikä salli omankaan asiantuntemuksen hyödyntämistä. Onnistunut vuorovaikutus edellyttää ryhmän jäsenten avoimuutta, luottamusta toisiinsa ja yhteishenkeä. Avoimuus voidaan ymmärtää tilan antamiseksi toiselle, tilan ottamiseksi itselle. Vuorovaikutus epäonnistuu helposti, mikäli avoimuus ja toiminnan johtaminen ontuvat. (Katajamäki 2012; vrt. Rouvinen-Wilenius 2014.)

Moniammatillinen toiminta konkretisoituu kouluyhteisön arjessa. Toiminnan onnistumisen mahdollisuudet syntyvät yhtäältä yhteisössä olevan osaamisen tunnistamisesta ja toisaalta yhteisön toiminnasta. Lähtökohtana on oman ammatin osaaminen ja sen tunnistaminen, mikä kehittyy aktiivisessa moniammatillisessa vuorovaikutuksessa. Vain yhdessä keskustelemalla ja tekemällä voidaan rakentaa yhteistä ymmärrystä. (Vrt. Katajamäki 2012.)

Aineiston keruu, analysointi ja tulokset

Lahden ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijat keräsivät aineiston Päijät-Hämeen viiden yläkoulun oppilailta v. 2014. He haastattelivat 37 vapaaehtoista kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilasta harjoitellessaan kouluterveydenhuollossa. Tieto kirjattiin teemarungon mukaisesti paperille. Aikaisemmista tutkimuksista nousseet teemat olivat ohjaus, hyvän voinnin tuki ja tulevaisuuden valinnat.

Aineisto analysoitiin abduktiivisella sisällönanalyysillä. Analyysiyksikkönä käytettiin yhtä ajatuskokonaisuutta. Samaa tarkoittavat ilmaukset koottiin samaan alaluokkaan ja kullekin annettiin sisältöä kuvaava nimi. Luokittelua jatkettiin edelleen yläluokkiin ja pääluokkiin hyödyntäen aikaisempaa tietoa osallisuudesta, hyvästä voinnista ja moniammatillisuudesta. Aineiston käsitteellistämisen avulla löydettiin toisiinsa suhteessa olevat kategoriat käsitejärjestelmäksi kuvaamaan tutkittavaa ilmiötä. Analyysin tavoitteena oli tulkita ja ymmärtää yläkoululaisten antamia merkityksiä omille kokemuksille ja toiminnalle. Näin saatava tieteellinen tieto on relativistista, sillä se on sosiaalisesti rakennettua ja ihmisillä on tarve jakaa yhteisesti merkityksiä. (Esim. Denzin & Lincoln 2003, 5; Elo ym. 2014.)  Analyysin tuloksena syntyivät pääluokat kuvaamaan yläkoulun oppilaiden kokemuksia saamastaan ohjauksesta: osallisuuden ilmeneminen, hyvän voinnin tukeminen ja murtuminen sekä moniammatillinen ohjaus. Seuraavassa avataan niiden merkityksiä.                                                                                                                  

Osallisuuden ilmeneminen

Osallisuutta ilmentävät kategoriat kuvaavat yläkoululaisten tulevaisuudenodotuksia, -pelkoja ja mahdollisuuksia omiin valintoihin. Tulevaisuus näyttäytyi yläkoululaisille jännittävänä ja positiivisena, mutta myös epävarmana ja stressaavana. Osa luotti siihen, että he pärjäävät, osalla ei ollut erityisiä odotuksia tulevaisuudestaan.

Tulevaisuuden pelot liittyivät edessä olevaan uuteen elämänvaiheeseen. Nuoret kokivat, että heidän odotetaan olevan itsenäisiä ja ottavan vastuun päätöksistään ja elämästään. Osa toi esiin hyvien kavereiden ja turvallisen luokkayhteisön menettämisen pelon. Epävarmuus tulevaisuudesta ja omasta pärjäämisestään pelotti.  Stressiä aiheutti pelko huonoista numeroista, jotka kaventavat tulevaisuuden valinnan mahdollisuuksia.

Osalla nuorista oli tulevaisuuden suunnitelmia ja he uskoivat valinnan mahdollisuuksiinsa. Vanhempien kannustus koettiin tärkeäksi. Nuoret arvelivat, että on viisasta ”suunnata iloisesti uusiin haasteisiin”. Jotkut taas kokivat edessä olevat valinnat vaikeiksi, elivät enemmän tässä päivässä, eivätkä halunneet tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Valinnanvapaus saattoi merkitä hyvin konkreettisia asioita, kuten sitä, ettei lukiossa tarvitse mennä ulos välitunnilla.

Hyvän voinnin tukeminen ja murtaminen

Yläkoululaisten hyvän voinnin tuki ilmeni tulevaisuuden valintoihin kannustamisena, nuoren kykyihin uskomisena sekä perheeltä ja läheisiltä saatuna tukena.  Joskus kokemus saadusta tuesta kääntyi hyvää vointia murtavaksi.

Tulevaisuuden valintojen lähtökohtia ja kannustimia olivat omat mielenkiinnon kohteet ja harrastukset. Kavereilta saatua tukea pidettiin tärkeänä. Opinto-ohjaajien ja oman opettajan avuliaisuus ja kiinnostus koettiin kannustavana. Oppilaat toivoivat mahdollisuutta kahdenkeskiseen opinto-ohjaajan ohjaukseen ja yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Työelämään ja työpaikkoihin tutustuminen koettiin myönteisenä ja kiinnostavana.  Kannustavaksi tueksi koettiin mahdollisuus päättää itse valinnoistaan ja saada apua silloin kun tarvitsee. Oppilaiden mukaan on tärkeää, että koulussa olo tuntuu hyvältä ja mukavalta, kouluun on helppo tulla ja siellä on käytettävissä mielekkäitä välineitä esim. liikuntavälineet.

Lähes kaikki vastanneet olivat saaneet hyvää ohjausta vanhemmilta ja sisaruksilta. Äiti mainittiin erikseen useammin kuin isä. Kavereilta ja poika- tai tyttöystäviltä saatu kannustus valinnoissa tuntui hyvältä. Kaikki eivät saaneet tukea perheeltä tai sitä ei pidetty tärkeänä. Joku taas olisi halunnut enemmän tukea vanhemmiltaan, mutta he kehottivat päättämään itse, mitä kuitenkin pidettiin myös hyvänä.

Hyvää vointia murtavat, pahoinvointia aiheuttavat tekijät olivat varsin yksilöllisiä. Osa oppilaista koki koulun opettajien ja opinto-ohjaajien suhtautuvan omiin valintoihin epäilevästi, ei kannustettu parantamaan numeroita, ei tuettu omia intressejä. Joku koki raskaana sen, että itse piti tehdä valintoja. Yläkoululaisten hyvää vointia nakersivat arvostelu, lyttääminen, painostus, moittiminen, vanhempiin vertaaminen, petetyt lupaukset ja turha kehuminen. Osa koki, ettei heissä ollut mitään hyvää, mikä auttaisi eteenpäin. Myös fyysisesti raskaat, pitkät koulupäivät ja aikainen aamuherääminen verottivat hyvää vointia.

Kotioloista saattoi aiheutua harmia. Oppilaat toivat esiin liian roskaruoan syönnin, kotitöiden tekemisen ja riitelyn äidin kanssa. Kotona saattoi olla myös ongelmia liittyen päihteiden käyttöön tai lastensuojelun tarpeeseen. Myös vanhempien ja isovanhempien epäusko nuoren kykyihin harmitti. Heille sanottiin: ”Ei susta ole siihen hommaan, et jaksa istua koulussa.” tai ”Ei sinusta ole lukioon, kun olet käytännön ihminen.”

Moniammatillinen ohjaus

Moniammatillista ohjausta ilmentävät kategoriat kuvaavat oppilaan vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista moniammatillisesti, eri alojen ohjausta ja kokemuksia tämän hetkisestä ohjauksesta sekä kehittämistoiveita. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisen ohjaus vaihteli eri kouluissa. Useimmiten oppilaita ohjattiin arvioimaan itse omia vahvuuksiaan. Käytössä ei ole ollut testejä ja aikaa arviointiin oli ollut vähän.

Vahvuuksiksi tunnistettiin hyvä koulumenestys, sosiaalisuus, koulukavereiden tunteminen ennestään ja liikunnallisuus. Heikkouksia olivat ujous, pelko työmäärän lisääntymisestä ja uusien oppiaineiden haasteet sekä sairaudet, kuten migreenitaipumus stressitilanteissa.

Eri alojen asiantuntijoiden ohjaus oli koulukohtaista. Opintojenohjaajat tukivat ja ohjasivat monipuolisesti, antoivat päteviä neuvoja ja saivat kiinnostumaan tulevaisuudesta. Ammatinvalintaa suunniteltiin myös luokanopettajan ja muutaman aineopettajan kanssa, Erityisluokan oppilaat saivat tukea ammatinvalintaansa koulukuraattorilta. Kouluyhteisöohjaaja ja terveydenhoitaja olivat saatavilla, mutta heitä ei käytetty.

Opintojen ohjaajan tunneilla tutustuttiin uravaihtoehtoihin, jatko-opiskeluun, ammatteihin, työhön ja palkkoihin. Uravalintaan kaivattiin enemmän erilaista ohjausta. Opintojen ohjaajalta toivottiin enemmän aikaa. Enemmän haluttiin myös tietoa numeroiden painotuksista erialoilla. Opettajilta kaivattiin kannustavaa ja realistista ohjausta. Ohjauksesta toivottiin nykyistä käytännönläheisempää, esimerkiksi eri alojen kokeilemista, ymmärrystä mitä eri ammateissa todellisuudessa tehtiin, selkeitä vaihtoehtoja ja suosituksia, vaikka lopullinen ratkaisu oli oma. Kaikki eivät kokeneet tarvitsevansa ohjausta.

Pohdinta

Tutkimuksen laatu rakentuu eettisten kysymysten ja luotettavuuden tarkastelun kokonaisuudesta (Polit & Beck 2017). Tässä tutkimuksessa noudatettiin hyvää tieteellistä käytäntöä, johon sisältyvät rehellisyys, tarkkuus, huolellisuus, tutkittavien anonymiteetin ja yksityisyyden kunnioitus ja heidän näkemystensä arvostaminen. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012; Kylmä & Juvakka 2012). Alaikäisten tutkimisessa on otettava huomioon, että he saattavat olla aikuisia haavoittuvampia. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012). Tässä tutkimuksessa nuorten uskottiin olevan riittävän kypsiä päättääkseen itse osallistumisestaan. Aihe oli heitä kiinnostava, mutta tunteiden näkökulmasta melko neutraali (Polit & Beck 2017). Lupa tiedon keräämiseen saatiin koulujen rehtoreilta suullisesti minkä jälkeen oppilaita pyydettiin osallistumaan haastatteluun vapaaehtoisesti. Sisällönanalyysin eteneminen kuvataan raportissa (Elo ym.2014).

Tuotettua tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä moniammatillisesti nuorten osallisuutta ja hyvää vointia tukevia menetelmiä, joiden tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten pahoinvointia.   Tulosten mukaan osallisuus näkyi oman tulevaisuuden suunnitteluna vaihtelevine tunteineen. Erot tulivat esiin luottamuksessa omaan pärjäämiseen. Osallisuuteen liittyi nuoren näkökulmasta ristiriitaisuutta: haluttiin tehdä itsenäisiä päätöksiä, mutta vastuun ottaminen pelotti (vrt. Rouvinen-Wilenius 2014). Osallisuuden tukemista kaikin tavoin onkin edelleen syytä tehostaa ( Halme ym. 2018.) Osa katsoi kuitenkin luottavaisesti eteenpäin. Huolta aiheuttavat kuitenkin ne, joilla ei ollut tulevaisuudenodotuksia.

Oppilaanohjauksen voimavarat on hyvä kohdentaa siten, että pelkän koulutusvalinnan tekemisen sijaan oppilaalle syntyisi valmius tehdä valintoja ja toimia suunnitelmallisesti. Niemen (2016) tutkimus peruskoulun päättöluokalta kuvaa hyviä ja heikkoja urapohtijoita. Hyvin koulussa menestyvät olivat parempia urapohtijoita kuin heikosti menestyvät, joskin heikkoja urapohtijoita oli kaikissa arvosanaluokissa. Taitavat urapohtijat olivat itseohjautuvampia ja suunnitelmallisempia kuin heikot urapohtijat. Hyvää urapohdintavalmiutta voitaisiin tukea mm. yhteistoimintaan kannustavalla oppimisympäristöllä. Kaikkien opettajien olisi hyvä tutustua työelämään, tukea oppilaiden itseohjautuvuutta ja tavoitteellista työskentelyä.

Yläkoululaisten hyvää vointia edesauttoi kannustavaksi koettu tuki. Tärkeää oli valintoihin kannustaminen, nuoren kykyihin uskominen ja läheisiltä, erityisesti äidiltä saatu tuki ja ohjaus. Hyvää vointia vahvistivat myös harrastukset ja kavereiden tuki. Opinto-ohjaajan ja opettajan tuki koettiin kannustavaksi, kun he osoittivat avuliaisuutta ja kiinnostusta ja huomioivat yksilöllisiä tarpeita. Tärkeäksi valintoihin kannustavaksi tueksi koettiin mahdollisuus päättää itse valinnoistaan. Edellä mainitut asiat nousivat esiin myös Korkeamäen (2013), Käpylän (2013), Routamon (2017) ja Appelqvist-Schmidlechnerin ja kumppaneiden (2019) tutkimuksissa.

Oppilaat kokivat hyvää vointia murtavina tekijöinä opettajien ja vanhempien osoittaman epäluottamuksen omiin kykyihinsä ja aidon kiinnostuksen puutteen. Vallankäyttö ja piittaamattomuus nuoren omista näkemyksistä murtavat nuorten hyvää vointia. Hyvää vointia murtavat tekijät olivat yksilöllisiä ja tuntuivat joskus kasaantuvan joillekin vieden mukanaan uskon tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseen (vrt. Vuori 2012). Nuoren tilannetta pahensivat ongelmat ja tuen puute kotona (myös Koskela ym. 2016 ja Appelqvist-Schmidlechner ym 2019).

Nuoret toivoivat kouluyhteisön moniammatillisen ohjauksen kehittämistä. Käpylän (2013) ja Routamon (2017) mukaan nuoret haluavat yksilöllistä eri alojen ohjausta perinteisen opinto-ohjauksen rinnalle. Ohjauksen monipuolistamiseksi yläkoululaiset ehdottivat eri ammattiryhmien hyödyntämistä enemmän, esimerkkeinä koulukuraattori, sosiaalityöntekijä ja terveydenhoitaja. Tämä haastaa henkilöstön monipuoliset vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot, oman arvomaailman ja osaamisen tunnistamisen, joita on hyvä kehittää arjen toiminnassa (Katajamäki 2010). Paason (2012) mukaan opettajat eivät verkostoidu tukeakseen oppilaidensa elämänhallintaa vaan opettaminen ja ohjaus koetaan yksilölliseksi työksi, jolloin opettajat itse valitsevat henkilökohtaisen tyylinsä hyödyntämättä yhteisöllisyyttä.

Moniammatillinen ohjaus voidaan kokea sirpaleiseksi, jos yhteistyö ei toimi. Artikkelissa kuvatut oppilaiden kokemukset ohjauksestaan tukevat oppilaslähtöisen, hyvää vointia lisäävän ja syrjäytymistä ehkäisevän uudenlaisen yhteistyön kehittämistä yli organisaation rajojen. Uusia toimintamalleja tarvitaan mm. yläasteen, lukion, ammatillisen toiseen asteen ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden voimavarojen hyödyntämiseksi toistensa hyvinvoinnin tukemisessa.

Lähteet

Aho, S., Pitkänen, S. & Vanttaja, M. 2012. Nuorten työmarkkinatukioikeus ja koulutukseen hakeutuminen – Työmarkkinatuen saamisen edellytyksenä olevan kouluttautumisvelvoitteen arviointitutkimus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 3/2012. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.

Appelqvist-Schmidlechner, K., Tamminen, N., & Solin, P. 2019. Nuorten kokema positiivinen mielenterveys perhetaustan mukaan. Tutkimuksesta tiiviisti 19/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-331-1

Denzin, N. K. & Lincoln, Y. S. 2003. Introduction. The discipline and practice of qualitative research. Teoksessa: N.K. Denzin & Y. S. Lincoln (Eds.) The landscape of qualitative research. Theories and issues. Second edition. USA: Sage Publications, 1 – 45.

Elo S., Kääriäinen M., Kanste O., Pölkki T., Utriainen K. & Kyngäs H. 2014. Qualitative Content Analysis: A Focus on Trustworthiness.  SAGE Open. [Viitattu 28.5.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/2158244014522633

Garcia C. 2010. Conceptualization and measurement of coping during adolescence: a review of the literature. Journal of Nursing Scholarship. Vol. 42(2), 166 – 185.

Halme, N., Hedman, L., Ikonen, R. & Rajala, R. 2018. Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Helsinki: Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 15/2018. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-115-7

Hietala, H., Kaltiainen, T., Metsärinne, U. & Vanhala, E. 2010. Nuori ja mieli – koulu  mielenterveyden tukena. Helsinki: Tammi.

Howell, A., Dopko, R., Passmore, H-A. & Buro, K. 2011. Nature connectedness: Associations with well-being and mindfulness. Personality and Individual Differences. Vol. 51(2), 166-171. [Viitattu 13.11.2017]. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.paid.2011.03.037

Häggman-Laitila A. & Pietilä A.-M. 2007. Lapsiperheiden terveyttä edistävä tuki ja sen lähtökohdat: katsaus kehittämiskohteisiin ja jatkotutkimusaiheisiin. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. Vol. 44(1), 47 – 62.

Katajamäki, E. 2010. Moniammatillisuus ja sen oppiminen. Tapaustutkimus ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalta. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos. Acta Universitatis Tamperensis 1537. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8152-9

Katajamäki, E. 2012. Arvot moniammatilliseen toimintaan oppimisessa. Teoksessa: I. Rantanen (toim.). Hoitotyön vuosikirja (25 – 36). Helsinki: Fioca.

Kiilakoski, T. 2014. Osallisuus koulussa. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön tolkku ja merkitys –seminaari. 8.- 9.10.2014, Oulu.

Korkeamäki, R. 2013. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1307. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 137. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9124-5

Koskela, T., Reis T. & Sinkkonen H-M. 2016. Irrallisuudesta osallisuuteen – valmiuksia koulupudokkuuden vähentämiseen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja. Vol. 18 (4), 9 – 23.

Kuronen, I. 2010. Peruskoulusta elämänkouluun. Ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 26. Jyväskylä.

Kylmä, J. & Juvakka, T. 2012. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita.

Käpylä, A. 2013. Työpajanuorten koulukokemuksia peruskouluajalta. Pro gradu-tutkielma. Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta. Rovaniemi. [Viitattu 9.12.2014]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201304171087

Niemi, P. 2016. Ohjaus ja oppilaiden urapohdinta. Turkulaisten peruskoulun päättöluokkalaisten ohjauskokemukset urapohdinnan selittäjinä. Väitöskirja. Turun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Turun yliopiston julkaisuja – Annales Universitatis Turkuensis. Sarja C, osa 423. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6531-1

Nylund, M. & Yeung, A.B. 2005. Vapaaehtoistoiminta – anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino.

Nyrhilä, E. 2013. Vertaisena verkostossa. Ylempi AMK-opinnäytetyö. Tampereen ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma. Tampere.

Ojala, K., Taajamo, T. ja Vuori, A. 2015. Osallisuutta ohjauksen keinoin. Teoksessa: K. Peltonen ja J. Tuominen (toim.). LAMK – Yhdessä hyvinvointia etsimässä. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisusarja, osa 11. 41- 45. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-236-9

Opetushallitus. 2014. Erityinen tuki. [Viitattu16.11.2015]. Saatavissa: http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/tietoa_tuen_jarjestamisesta/erityinen_tuki

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2019. Nuorten palvelut syynissä. OECD:n arviointi nuorten palveluista Suomessa 2018. Arvioinnin tiivistelmä ja suositukset (epävirallinen suomennos). Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:18. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161584/OKM_2019_18_Nuorten%20palvelut%20syynissa.pdf

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013. 30.12.2013. Finlex. [Viitattu 10.10.2017].  Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131287

Paaso, A. 2012. Osaava ammatillinen opettaja 2020. Ammattikasvatuksen aikakauskirja. Vol. 14(3), 46 – 56.

Perttula, R. 2015. Syrjäytymispuhe hallinnan strategiana opiskelijahuollon sosiaalityössä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Perusopetuslaki 21.8.1998 ja 30.12.2013.Finlex. [Viitattu 10.10.2017]. Saatavissa: http:// www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Polit,F. & Beck C.T. 2017. Nursing Research: Generating and Assessing Evidence for Nursing Practice. 10 th Edition. Philadelphia, USA: Wolters Kluwer.

Routamo, S. 2017. Peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheprosessi ja moniammatillinen yhteistyö. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylä. [Viitattu 29.5.2019]. Saatavissa:  http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201704111972

Rouvinen-Wilenius, P. 2014. Kohti osallisuutta – mikä estää, mikä mahdollistaa. Teoksessa: A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.). Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. 51 – 60.

Suomen virallinen tilasto (SVT). 2017. Koulutukseen hakeutuminen. Helsinki: Tilastokeskus. [Viitattu 21.11.2017]. Saatavissa:
http://www.stat.fi/til/khak/2017/khak/2017/khak_2017_2018-12-13_tie_001_fi.html 

Särkelä-Kukko, M. 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Teoksessa: Teoksessa: A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.). Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. 34 – 50.

Tutkimuseettisen neuvottelukunta. 2012. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2012. [Viitattu 27.5.2019] . Saatavissa: https://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf

Tuuri, T. 2008. Nuoren elämänhallinta ja ohjaus opintojen nivelvaiheessa – oppilaiden kokemuksia ova-koulutuksesta. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos. Tampere. [Viitattu 16.6.2014].  Saatavissa:
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17977

Valkendorff, T.  2012. Kaikki käy koulua -hankkeen arviointi. Tyttö- ja poikaryhmät nuorten koulunkäynnin ja elämänhallintataitojen tukena. Helsingin kaupunki: Opetusvirasto, Nuorisoasiainkeskus ja Sosiaalivirasto. [Viitattu 19.5.2014].  Saatavissa: https://www.hel.fi/static/liitteet/nk/Kaikki_Kay_Koulua_arviointi.pdf

Vuori, A. 2012. Vähävaraisten lapsiperheiden hyvä vointi ja sen tukeminen. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1259. Tampere. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8980-8

Åstedt-Kurki P., Lehti, K., Tarkka, M-T. & Paavilainen, E. 2004. Determinants of perceived health in families of patients with heart disease. Journal of Advanced Nursing. Vol 48(2), 115 – 123.

Kirjoittajat

Erja Katajamäki FT, KL, THM, erikoissairaanhoitaja (lasten sairaanhoito), koulutusjohtaja, opetuksen kehittämispäällikkö, Lahden ammattikorkeakoulu 1981 – 2013

Anne Vuori TtT, sh, th, hoitotyön lehtori, koulutusvastaava, Lahden ammattikorkeakoulu 1992-2018

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/626506 (CC0)

Julkaistu 5.6.2019

Viittausohje

Katajamäki, E. & Vuori, A. 2019. Osallisuutta ja hyvää vointia ammatillisella ohjauksella – yläkoululaisten kokemuksia ohjauksesta. LAMK RDI Journal. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/05/osallisuutta-ja-hyvaa-vointia-ammatillisella-ohjauksella—ylakoululaisten-kokemuksia-ohjauksesta/

Valokuvan monimuotoinen kevät : Digitaalisuuden laajentamat ilmaisukeinot valokuvaajien kevään 2019 opinnäytetöissä

LAMK RDI Journal, Muotoilu, Uudistava oppiminen

Useissa LAMK Muotoiluinstituutin valokuvauksen pääaineen kevään 2019 opinnäytetöissä valokuva lähtee liikkeelle, saa rinnalleen muita kuvantamismenetelmiä sekä merkkijärjestelmiä ja jopa abstrahoituu värien ja muotojen kokeelliseksi leikiksi. Tässä tekstissä käymme läpi muutamia näistä valokuvan ulkopuolelle laajenevista teoksista yhdessä niiden tekijöiden kanssa, taustoittaen kuitenkin ensin viime vuosikymmenten digitalisoituvan valokuvauksen muodonmuutosta, sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja sitä miten valokuvataiteilijat ovat tarttuneet näihin mahdollisuuksiin.

Kirjoittajat: Pauliina Pasanen, Eetu-Pekka Heiskanen, Vilma Rimpelä ja Irene Suosalo

Digitalisoituminen mahdollistajana

Kirjassaan Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015 Merja Salo käyttää filosofi ja tieteenfilosofi Bruno Latourin käsitettä affordanssi kuvaamaan digitaalista valokuvausta mahdollistajana (Salo 2015, 20). Salon kirjassa, kuten myös Pekka Makkosen väitöskirjassa Camera Pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta, digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia tarkastellaan lähinnä still-valokuvien tuottamiseen, kuvankäsittelyyn ja nopeaan kuvansiirtoon vaikuttavina asioina (Salo 2015, Makkonen 2010). Salo käy kirjassa läpi valokuvauksen digitalisoitumista eri osa-alueilla; kuvajournalismissa, studiovalokuvauksessa ja valokuvataiteessa.  Valokuvataiteeseen Salo näkee digitalisoitumisella olleen vähäisimmin vaikutusta, monien valokuvataiteilijoiden suosiessa edelleen filmille kuvaamista ja esimerkiksi työprosessin nopeuden olevan merkityksetöntä verrattuna muihin (ammatillisiin) mediatuotantoihin (Salo 2015, 173).  Salo tuo esiin still-kuvan ulkopuolelta, kuinka kameroiden uudet video-ominaisuudet alkoivat olla riittäviä vuosituhannen vaihteessa, jolloin Salon haastatteleman Veli Granön mukaan syntyi oikea taidevideoiden buumi. Vuonna 2008 markkinoille tuli ensimmäinen HD-laatuista videota kuvannut järjestelmäkamera Canon EOS 5D Mark II. (Salo 2015, 178.)

Salo tarjoaa myös kiinnostavan digitaalisen kuvantamisen sukupolvijaon nimenomaan taidekuvan alueella, jossa hänen nimeämänsä ensimmäinen sukupolvi keskittyi Photoshopin mahdollistamiin yhdistelmäkuviin ja toinen sukupolvi toi digitaalisen still-kuvan tai liikkuvan kuvan installaationa galleriatilaan. Merja Salo kirjoittaa, kuinka ”digitalisoituminen avasi valokuvataiteilijoille erittäin laajan uusien ilmaisukeinojen ja -tekniikoiden paletin, joka ulottui yksittäisen valokuvateoksen työstöstä ja kuvien yhdistelystä vuorovaikutteisiin multimediateoksiin” (Salo 2015, 195-196.)

Jos kuitenkin ajattelee suomalaista valokuvataidetta viime vuosikymmeninä, niin hyvin suurelta osin valokuvataiteilijat pitäytyvät myös digitaalisuuden tuomin välinein perinteisen kaksiulotteisen still-valokuvan parissa. Suomalaisen valokuvataiteen paljon julkisuudessa olleita ilmiöitä on jo Taideteollisessa korkeakoulussa alkanut Helsinki School taiteen vientihanke, joka jatkuu Aalto yliopistossa edelleen Timothy Persons´n gallerian kautta. Kaupallinen galleria myy parhaiten yksittäisiä valokuvateoksia, kun taas installaatioiden ja videoteosten myynti yksityisille keräilijöille on luonnollisesti hankalampaa. Valokuvakentällä on aiheellisesti esitetty kriittinen kysymys koskien sitä, ohjaako tämä jo opiskeluaikainen kaupallinen hanke nuoria tekijöitä tietynlaiseen konservatiiviseen suuntaan mm. välineiden ja ilmaisukeinojen valinnassa. Tähän keskusteluun liittyvä julkaisu Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen ilmestyi Päivi Rajakarin toimittamana jo vuonna 2012.  Sittemmin keskustelu on jo laantunutkin ja tietenkin perinteisen still-kuvan vahva jatkumo todistaa, ettei kaksiulotteisen kuvan kerronnan mahdollisuuksia olla ”käytetty loppuun”, vaan se on edelleen tekijöitä kiinnostava väline. Tämän artikkelimme tarkoitus on kuitenkin tuoda esiin niitä valokuvan ulkopuolelle kurkottavia mahdollisuuksia, joita erityisesti tämän kevään Muotoiluinstituutista valmistuvat valokuvaajat ovat ottaneet teoksissaan käyttöön valokuvan rinnalle tai sen korvaten.

Valokuvaajan laajentuneet osaamistarpeet koulutuksessa

Digitalisoitumisen myötä ammattilaisten käyttämät järjestelmäkamerat ovat siis kehittyneet myös liikkuvan kuvan tekemiseen soveltuviksi laitteiksi ja samaan aikaan valokuvaajat ovat alkaneet tuottaa esimerkiksi journalistisessa työssä still-kuvien lisäksi videokuvaa digitaalisille alustoille. Luonnollisesti myös Muotoiluinstituutin valokuvaajien koulutuksessa olemme lisänneet valokuvaajien opintojen liikkuvan kuvan sisältöjä; erityisesti videokuvaus kuuluu opintoihin, mutta myös 3D animaation opiskelu on mahdollista. Kameralaitteiden tarjoamat mahdollisuudet ja digitaaliset alustat, joita koulutus ottaa osaksi opetettavia sisältöjä, mediakentän murros ja taiteen rajojen liudentuminen kuvataiteen sisällä voivatkin muuttaa valmistuvan valokuvaajan ammatillista osaamista ja identiteettiä liikkuvammaksi ja monimuotoisemmaksi. Tämän tekstin käsittelemät opinnäytetyöt ovat vapaasti tehtyjä taiteellisia teoksia, joita mahdollinen tilaaja ei ole pyrkinyt määrittelemään. Töiden kirjallinen osa taustoittaa ja purkaa kuvallisen työskentelyn esiin tuomia havaintoja työprosessista.  Paitsi että teokset laajenevat still-kuvan sijaan tai lisäksi käyttämään muita kuvallisia keinoja, mm. videokuvaa ja vaikkapa tieteen kuvantamisen metodeja, ne koostuvat nyt aiempia vuosia enemmän myös äänestä; esimerkkiteoksissa puheesta, ääneen luetuista runoista tai musiikista. Näyttelyinstallaatioissa monet kuvan tekemisen rinnakkaiset muodot saattavat yhdistyä tuottamaan niin informaatiota kuin poeettista kuvallista kerrontaa saman teoksen sisällä, johon vielä äänimaailma tuo oman kerroksensa. Näin syntyvät teokset vaativat monenlaisia taitoja ja valokuvaajien osaamiseen kohdistuvat vaatimukset ovatkin huomattavasti laajentuneet digitalisoitumisen aikana. Tämä tarjoaa koulutukselle jatkuvan haasteen, johon palaamme vielä tekstin lopuksi.

Kevään opinnäytetöissä kuvan rinnalle toivat äänen tässä luvussa esiteltävien töiden lisäksi Valtteri Heinonen (2019) tutkien musiikillisen äänen ja still-kuvan vuorovaikutusta katsomiskokemuksessa, sekä Rasmus Mäkelä (2019), joka antoi algoritmin valita kuvauspaikat lapsuuden kotipaikkakunnalla, tehden näissä maisemissa hitaita videokuvateoksia. Teoksissa ympäristön äänet, kuva ja tekstit tuottavat meditatiivisen tunnelman, mutta myös konkreettisen kertomuksen suomalaisen taajaman elämästä ikään kuin sen takapuolelta katsoen. Ihminen on läsnä kuvissa jatkuvana liikenteen huminana, josta teoksen nimi Hum.

Vilma Rimpelän teoksen voi katsoa laajentavan kuvajournalistista aiheen käsittelyä, vaikka näyttelyssä esitettynä se saakin taideteoksen muodon. Eetu-Pekka Heiskanen kehittää uudenlaista videorunouden ilmaisutapaa ja Irene Suosalo toteutti näyttävän videoteoksen roomalaiseen galleriaan skannografiasta lähtevin keinoin. Seuraavassa opiskelijoista Vilma Rimpelä, Eetu-Pekka Heiskanen ja Irene Suosalo kertovat opinnäytetöinä toteutetuista teoksistaan.

Vilma Rimpelä: Human 2.0

Human 2.0 on valokuvataiteellinen kokonaisuus, joka käsittelee biohakkerointia ilmiönä Suomessa. Työni on sukellus futuristiseen ja teknologiaviritteiseen biohakkerien maailmaan, pyrkien herättämään ajatuksia siitä, minne olemme menossa hyvinvointiteknologian näkökulmasta.

Tavoitteenani oli tehdä selkeä kokonaisuus, joka herättäisi mielenkiinnon myös esimerkiksi teknisillä ratkaisuillaan. Myös tiedon välittäminen oli yksi tavoitteista, kun kyseessä oli tavallaan kuvajournalistinen hanke, sillä työskentelytapani oli journalistinen: haastattelin ihmisiä, tutustuin aiheen taustoihin ja pyrin välittämään kokemani valokuvan muodossa katsojalle.

Aihetta oli käsitelty maailmalla (mm. kuvasarjat Futurists (David Vintiner ja Gem Fletcher) ja Grinders (Hannes Wiedemann) ja oman kuvasarjani suhteen mietin mitä haluaisin katsojana nähdä enemmän. Jäin miettimään ihmisiä ilmiöiden takana ja heidän lähtökohtiaan ja ajatuksiaan. Videomuotokuva tuntui sopivalta metodilta tuoda kuvan rinnalle kertojaääni avaamaan kuvaamieni henkilöiden ajatuksia. Halusin myös tuoda muotokuvien rinnalle tieteellistä näkökulmaa ja näin päädyin rakentamaan työhöni installaatiokokonaisuutta, joka yhdistää valokuvat videomuotokuviin, haastatteluääneen ja tieteellisiin kuvantamismenetelmiin. Tavallisen videokuvan sijaan olen toteuttanut videomuotokuvat yhden lämpökameralla, toisen aivojen magneettikuvalla ja kolmannen kuvaten haastattelemani henkilön dna:n erottelua Aalto yliopiston laboratoriossa.

Kuva 1. Human 2.0 näyttelyssä POST-tilassa (Loviisankatu 1, Lahti, 6.-12.5.2019) (Rimpelä 2019)

Kuva 2. Valokuvasarjasta Human 2.0. (Rimpelä 2019)

Kuva 3. Still-kuva lämpökameralla toteutetusta videomuotokuvasta (Rimpelä 2019)

Eetu-Pekka Heiskanen: Auringonpilkku

Auringonpilkku on videorunokokonaisuus, johon kuuluu kaksi videoteosta. Videot ovat syntyneet kirjoittamieni runojen pohjalta. Kuvallinen osa käsittelee ihmistä ja ilmiöitä kaupungistuvassa ympäristössä valosaasteen ja urbaanin ihmisen luontosuhteen kautta. Kirjallisessa osiossa tarkastelen kuvan runollisuutta ja sitä, miten runojen pyrkimys kuvallisuuteen haastaa kuvan tekijää. Tarkastelen myös videorunouden lajia muiden taiteilijoiden teosten sekä oman prosessini kautta.

Lähdin aluksi tekemään perinteisempää valokuvaa ja runoa yhdistelevää kirjaa, mutta kiinnostus esittää runoutta tuoreemmalla tavalla johti videoon. Video tarjosi runollisemman lähtökohdan, sekä enemmän mahdollisuuksia kuvien rytmin ja äänen kautta. Ajassamme mediumit sekoittuvat, ja se tekee kuvien pohtimisesta yhä monimutkaisempaa. Opinnäytteessäni keskeinen haaste oli saada kuvien, äänien ja sanojen purot risteämään yhteen virtaan, jolloin runollinen kokemus mahdollistuu. Tästä syystä videorunot ovat myös vikuroivia käsikirjoitettavia. Koin parhaaksi tavaksi vetää vain joitain kuvallisia suuntaviivoja, ja ryhtyä keräämään materiaalia intuitiivisesti.

Vasta leikkauspöydällä materiaalin vahvuudet ja heikkoudet hahmottuvat. Siksi tekijän on hyvä pysytellä muutoksille avoimena mahdollisimman pitkään. Videon runollisuus näyttääkin syntyvän juuri leikatessa, kun eri elementtejä sovitetaan yhteen. Hedelmällisintä on työstää kuvaa, runoa ja ääntä yhtä aikaa. Näin ne pääsevät alusta asti vaikuttamaan toisiinsa, eikä yksi osa-alue alistu niin helposti toisen tahtoon.

Kuva 4. Still-kuva videorunoteoksesta Auringonpilkku (Heiskanen 2019)

Irene Suosalo: Collisions

Collisions on kolmikanavainen video- ja ääniteos (21 min.), jonka lähtökohtana oli tuottaa kokeellisin metodein abstrakti video, jossa on draaman kaari. Video koostuu animaatioista, jotka tuotettiin yhdistelemällä analogisia sekä digitaalisia kuvan- ja videonkäsittelyn metodeja. Äänen on tuottanut Hermanni Keko.[1] Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa pohdin paikkasidonnaisen audiovisuaalisen teoksen toteuttamista. Mietin miten tunteita ja tunnelmia voi luoda täysin abstrakteilla elementeillä. Käyn läpi prosessia, jossa ääni ja kuva muokkaavat toinen toisiaan. Työn pohjustuksena käyn läpi sitä, miten olen päätynyt valokuvauksesta nykyiseen työskentelytapaani. Lisäksi käyn itselleni merkittävien taiteilijoiden tuotannon avulla läpi sitä, miten videotaide ja kokeellinen animaatio ovat saaneet nykyisen muotonsa.

Haluan työskentelylläni korostaa leikin merkitystä sekä virheen kauneutta vastapainoksi liian täydelliselle kuvalle, jota mainonta ja internet ovat täynnä. Teknologisen kehityksen myötä taiteilijoille on annettu uusia työkaluja tuottaa mitä mielikuvituksellisempia kuvia. Työskentelyssäni haluan yhdistellä ja tutkia näitä mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti.

Skannografiassa skanneri toimii kamerana ja sen avulla voidaan luoda kuvakollaaseja tai vääristyneitä kuvia liikuttelemalla objekteja skannerin lasilla. Tekniikka unohtui vähäksi aikaa, mutta kerran skannatessani liikutin vahingossa kuvattavaa paperia, jolloin tietokoneen ruudulle ilmestyi venynyt kuva. Kuvasin samalla tekniikalla kaikki mukanani olevat tavarat lompakosta kampaan. Kuin tyhjästä, olin yhtäkkiä taas se lapsi, joka teki jotain vain silkasta nautinnosta.  Minkäänlaiset säännöt eivät rajoittaneet tekemistäni.

Kamerat ja tietokoneohjelmat ovat nykyisin niin uskomattoman laadukkaita, että tekijälle jää hyvin vähän tilaa epäonnistua. Koen, että tämä oli juuri se syy miksi koin kyllästyneeni valokuvaukseen. Vastalauseena täydelliselle valokuvalle aloin leikata paperista tahallisen kömpelöitä muotoja ja tietokoneelleni kertyi satoja värikkäitä asetelmia paperikukkaista, vinoista neliöistä ja ympyröistä. Jokainen kuva yllätti ilmestyessään ruudulle saaden minut haluamaan lisää. Tästä uudenlainen työskentelyni läksi siis liikkeelle ja johti lopulta Collisions video ja ääniteokseen.

Kuvat 5 ja 6. Still-kuvia teoksesta Collisions (Suosalo 2019)

Valokuvataiteesta takaisin kamerataiteeseen?

Viime vuosikymmeninä niin kuvataiteen kuin media-alan ammattikentät ja koulutus ovat käyneet keskustelua monialaisuudesta, joka murtautuu väistämättä viestinnän digitalisoituneita välineitä käyttäville aloille. Välinelähtöisyys koulutuksen pääaineiden jaon lähtökohtana voi toisaalta vaikuttaa vanhentuneelta, mutta moninaisuuteen heittäytymisessä on myös vaarana kadottaa osaamisen ydin, joka pienillä erikoisosaamisen aloilla voi olla hyvinkin kysyttyä. Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutus tapahtui vielä 1960-luvulla elokuvan kanssa yhteisellä kamerataiteen laitoksella (Sotamaa & Aav 1999). Nyt uudelleen ”kamerataide” on varteenotettava rajaus, vaikka ei enää valokuvauksen ja elokuvataiteen yhdistymistä tarkoittaen. Sen sijaan liikkuva kuva näyttää tulleen vahvasti still-kuvan rinnalle monin muin erilaisin tavoin, synnyttäen uusia kerronnan tapoja ja muotoja, kuten tämän artikkelin opiskelijoiden teosesimerkit tuovat esiin.  

Tuoreessa väitöskirjassaan Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa Taideyliopiston kuvataideakatemiassa opettava Marika Orenius pohtii mm. kuinka kuvataiteen kentän monimuotoisuus hajottaa taideopetuksen perinteistä mestari – oppipoika -asetelmaa. Kuvataideakatemiassa tila-aika-linjalla opetetaan kaikkea perinteisistä maalauksen, kuvanveiston ja grafiikan linjoista eriytyvää tekemistä.  Opettajien osaaminen tulee haastetuksi opiskelijoiden valitessa aina uusia tekemisen tapoja. (Orenius 2019, 32) Näin tapahtuu myös LAMKin Muotoiluinstituutissa, jossa esimerkiksi valokuvauksen pääaineessa liikutaan niin median kuin taiteen kentillä ja keinojen parissa, osan opiskelijoista jatkaessa taideopintoja, osan sijoittuessa esimerkiksi mediataloihin.

Ammattikorkeakoulut ovat lähtökohtaisesti ammatillisesti suuntautuneita, mutta koulutuksessa on tärkeää säilyttää taiteen sisältöjä, eikä ainoastaan ajatellen vapaina taiteilijoina myöhemmin toimivia. Taiteellisen työskentelyn kautta tuotetaan vaikkapa kuvajournalisteja, joilla on kykyä myös kyseenalaistaa ja kehittää uusia muotoja muuttuvalla media-alalla. Vain ammatilliseen näkökulmaan keskittyminen rajoittaisi työskentelyn sen jäljentämiseen mikä vallitsee nyt. Taiteen kokeilevuus ja avoimuus on tärkeä arvo, joka pyritään säilyttämään Muotoiluinstituutissa niin sanottuna taideperustaisuutena kaikessa tekemisessä. Opiskelijat ovat monin tavoin lahjakkaita ja useilla tavoilla itseään ilmaisevia yksilöitä, jotka tuovat pitkään jatkuneen harrastuksen tai aiempien opintojen kautta hankittuna kuvien työstämisen rinnalle esimerkiksi musiikillista tai kirjallista osaamistaan. Ammattikorkeakoulun monialaisia opetussuunnitelmia tehtäessä on hyvä ymmärtää, kuinka monimuotoista osaamista jo esimerkiksi pelkästään yksi pääaine tai koko visuaalisen viestinnän ala sisältävät ja kuinka joustavien opintopolkujen rakentaminen nimenomaan koulutusalan sisällä on tärkeää tulevaisuuteen suuntaavaa työtä. Samoin on tärkeää voida käyttää sivutoimisia opettajia täydentämässä vakituisen henkilökunnan osaamista.

Lähteet

Heinonen, V. 2019. Olen – siis odotan. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti.

Heiskanen, E-P. 2019. Auringonpilkku. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052913116

Makkonen, P. 2010. Camera pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.

Mäkelä, R. 2019. Hum. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019].Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051610130

Orenius, M. 2019. Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.

Rajakari, P. (toim.). 2012. Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.

Rimpelä, V. 2019 Human 2.0. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052712208

Salo, M. 2015. Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015. Helsinki: Musta Taide.

Sotamaa, Y. & Aav, M. 1999. Ateneum Maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Taideteollinen korkeakoulu 130 vuotta. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.

Suosalo, I. 2019. Collisions. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051510047

Kirjoittajat

Pauliina Pasanen, TaM, lehtori, LAMK Muotoiluinstituutti
Eetu-Pekka Heiskanen, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti
Vilma Rimpelä, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti
Irene Suosalo, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti

Artikkelikuva: Still-kuva teoksesta Collisions (Suosalo 2019)

Julkaistu 5.6.2019

Tämä artikkeli on syntynyt osana kevään 2019 opinnäytetyöprosessia.

Viittausohje

Pasanen, P., Heiskanen, E-P., Rimpelä, V. & Suosalo, I. 2019. Valokuvan monimuotoinen kevät : Digitaalisuuden laajentamat ilmaisukeinot valokuvaajien kevään 2019 opinnäytetöissä. LAMK RDI Journal. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/05/valokuvan-monimuotoinen-kevat-:-digitaalisuuden-laajentamat-ilmaisukeinot-valokuvaajien-kevaan-2019-opinnaytetoissa/

[1] Teos toteutettiin galleria AuditoriumArteen, joka sijaitsee Auditorium Parco della Musicassa, Roomassa. Teos oli osa nykytanssifestivaali Equilibrio Aurora Borealiksen ohjelmistoa. Näyttely oli avoinna 10.2.-26-.2. Festivaalin teemana 2019 oli Pohjoismaat ja kutsu osallistua tuli Suomen suurlähetystöltä Roomassa.

Kuinka kuulisimme paremmin pieniä tulevaisuuden vaikuttajia?

Hyvinvointi ja uudistava kasvu, LAMK Pro

Suomalaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä käy kuhina – ja hyvä niin. Jokaisella osallistujalla on omat lähtökohtansa, tarpeensa ja toiveensa toiminnalle. Erilaisiin harrastusryhmiin, sekä vanhempiensa mukana yhdistystoimintaan osallistuu myös paljon lapsia. Heistä jokaisella on oikeutensa osallistua toimintaan, mikä on pitkällä tähtäimellä katsottuna myös yhteiskunnan etu. Mutta minkälainen rooli lapsella on yhdistystoiminnassa? Osaammeko kuulla ja kuunnella osallistuvia lapsia ja heidän tarpeitaan?

Kirjoittajat: Sari Järvinen, Jenni Rajamäki ja Pipsa Murto

Lapset yhdistystoiminnassa

Yhdistystoimintaa pidetään keskeisenä ja myönteisenä osana suomalaista elämää (Rosengren ym. 2018, 9). Suomessa on yli 460 000 aktiivista yhdistystoimintaan osallistujaa (THL 2018a). Sosiaali- ja terveysalan paikallisyhdistyksiä on 8000 ja niiden toimintaa pyöritetään lähes täysin vapaaehtoisvoimin (SOSTE 2019a). Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa on mukana paljon lapsiperheitä.Järjestöissä toimiessaan ihminen synnyttää vuorovaikutuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta sosiaalista pääomaa, ja lisää yhteiskunnallisia vaikuttamismahdollisuuksia myös heille, joiden on vaikea saada oma äänensä kuulluksi. (THL 2018a.)

Heinosen ja Kuikan (2013, 198) mukaan toimiva ja hyvä yhteisö mahdollistaa lapsen oikeuden turvalliseen kasvuympäristöön, jossa on yhteiset ja tasa-arvoiset tavoitteet ja oikeudet. Lapsi voi liittyä turvalliseen yhteisöön, kun hän on riittävän tietoinen omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan yhteisön jäsenenä. Kun lapsen oikeuksista ollaan tietoisia, sen hedelmällisempi on maaperä yhteisöllisyyden vahvistumiselle. Tulevaisuudessa arvostettu ja kunnioitettu lapsi välittää näitä periaatteita eteenpäin omissa yhteisöissään.

Järvinen ja Rajamäki (2019, 7, 32, 39, 44) selvittivät opinnäytetyönään jäsenkyselyllä vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen jäsenten ajatuksia ja toiveita toimintaan liittyen. Yhdistystoiminta, jonne lapset vanhempiensa kanssa olivat tervetulleita, osoittautui hyvin aikuislähtöiseksi. Lasten osallisuuteen ja toimijuuteen ei yhdistyksessä oltu osattu aktiivisesti kiinnittää riittävää huomiota. Kuitenkin lasten osallisuus, aloitteellisuus ja aktiivisuus korostuvat nykyisissä kasvatusnäkemyksissä (Turja 2017, 38). Jäsenet kokivat tärkeäksi kehittämiskohteeksi lasten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen yhdistystoiminnassa. Lapsille toivottiin myös järjestettävän enemmän ohjattua toimintaa, lasten ikärakenne huomioiden. Moni järjestö on jo huomioinut tapoja lasten ottamiseksi mukaan toimintaan ja vahvistaa näin lasten vaikutusmahdollisuuksia (Stenvall 2018, 26).

Lasten osallisuus kasvattaa tulevaisuuden vaikuttajia

Osallisuudella tarkoitetaan kokemusta nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta sekä mahdollisuutta vaikuttaa itseä koskeviin asioihin osallistumalla yhteisöissään asioiden suunnitteluun, päätöksentekoon sekä toteutukseen. Osallisuuden tunne syntyy kokemuksista jäsenten välisestä arvostuksesta, tasavertaisuudesta ja luottamuksesta sekä mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa. Kokemus osallisuudesta toimii suojaavana tekijänä syrjäytymistä vastaan. (THL 2018b.)

Stenvallin (2018, 150) mukaan ”lasten osallisuus muodostuu arjen merkityksellisissä tilanteissa, yhteisöissä ja kokemuksissa.” Osallisuus ei aina näyttäydy aktiivisena tekemisenä. Ulkopuolelta on vaikea hahmottaa, kuka on osallinen ja kuka ei. Osallistumismahdollisuuksien määrän lisääminen ei välttämättä vaikuta siihen, syntyykö kokemus osallisuudesta. Merkityksellistä on, että lapsi kokee elämässään olevan asioita, joihin hän voi vaikuttaa. Kokemus itsessään on merkityksellinen, riippumatta yhteydestä, jossa kokemukset syntyvät. Esimerkiksi järjestötoiminnassa tai omissa arkisissa yhteisöissä syntyneet kokemukset ovat yhtä tärkeitä. (Stenvall 2018, 150 – 151.)

Osallisuus liittyy vahvasti yhteisöllisyyteen; jokaisella tulee olla mahdollisuus ilmaista omia mielipiteitään, mutta myös kuunnella toisten mielipiteitä. Nuorimpien lasten osallisuus toteutuu arkipäiväisissä vuorovaikutustilanteissa (Turja 2017, 45 – 46). Aktiivisen osallistumisen ja vaikuttamisen kautta luodaan perusta demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle. Jotta tämä toteutuisi, tulee yksilöllä olla taitoa ja halua osallistua yhteisön toimintaan ja hänen tulee luottaa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. (SOSTE 2019b.)

Kuva 1: Lasten osallisuus syntyy arjen yhteisöissä ja toimii suojaavana tekijänä syrjäytymistä vastaan. (Kuva: Gerd Altmann)

Lapset vahvemmin osallisiksi yhdistystoimintaan

Järvisen ja Rajamäen (2019, 38) jäsenkyselyssä lasten osallisuutta ja toimijuutta käsitellessä nousivat esiin varhaiskasvatuksen periaatteet, joita voisi soveltaa järjestötoiminnassa lasten toiminnan suunnittelun lähtökohtana.Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan varhaiskasvatuksen toiminnassa pyritään edistämään osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Osallisuuden kautta lasten ymmärrys yhteisöstä, oikeuksista, vastuusta ja valintojen seurauksista kehittyy. (Opetushallitus 2018, 26, 30.)

Lapsen kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja tulee tukea, ja kannustaa lasta oma-aloitteisuuteen. Lasten näkemysten ja mielipiteiden arvostaminen edellyttää osallisuutta edistävien toimintatapojen kehittämistä, lapsen ajatusten kuulemista ja hänen aloitteisiinsa vastaamista. Lasten kokemusta osallisuudesta vahvistaa sensitiivinen ja arvostava kohtaaminen sekä myönteinen kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Osallistumisen ja vaikuttamisen kokemusten kautta kehittyvät myös lapsen käsitys itsestään, hänen itseluottamuksensa sekä yhteisöissä tarvittavat sosiaaliset taidot. (Opetushallitus 2018, 26 – 27, 30.)

Lasten osallisuuden lisäämiseksi lasten ja vanhempien yhteisessä toiminnassa kehitettiin lasten toiminnan vuosikello. Vuosikello koostuu varhaiskasvatuksen oppimisen alueiden sekä jäsenten toiveiden mukaisista, lapsille suunnatuista toimintaehdotuksista. Vuosikello ohjaa vahvistamaan lasten osallisuutta toiminnan suunnittelussa, esimerkiksi siihen merkityillä lasten kokouksilla. (Järvinen & Rajamäki 2019, 40.)

Lasten vaikuttamismahdollisuudet kantavat pitkälle

Kun lapsuudessa saa kokemuksia hyväksytyksi tulemisesta ja vaikuttamisesta itselleen tärkeisiin asioihin, samoja kokemuksia on mahdollista tunnistaa myös uusissa yhteisöissä. Osallistuminen arkisissa yhteisöissä riittää lapsuudessa, mutta saattaa tulevaisuudessa johtaa yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumiseen laajemmin. Kun lapsi osoittaa kiinnostusta toimia ja osallistua, tulee hänen toimijuutensa mahdollistaa. (Stenvall 2018, 152 – 153.) Lapsen asenteet yhteiskunnallista osallistumista kohtaan syntyvät hänen oman kokemusmaailmansa vaikuttamismahdollisuuksien kautta. Kun lapsen osallisuus mahdollistetaan, saa hän varhaislapsuudessaan onnistuneita ja myönteisiä vaikuttamisen kokemuksia.

Lapsi voi saada yhteiskunnallista osallisuutta vahvistavia kokemuksia useilla elämän eri osa-alueilla (Stenvall 2018, 141). Lasten rooli yhdistystoiminnassa voi kuitenkin jäädä pieneksi, etenkin jos yhdistyksen toiminta ei ole varsinaisesti suunnattu lapsille, vaan se on aikuislähtöistä. Vanhempien mukana yhdistystoimintaan osallistuville lapsille kyseessä voi kuitenkin olla merkittävä yhteisö, eikä lapsia tulisi unohtaa yhdistyksen toiminnan suunnittelussa. Lapset oppivat osallistumalla osana yhteiskuntaa ja rakentavat omaan tulevaisuuteensa myös ylisukupolvista hyvinvointia. On tärkeää mahdollistaa lapsille kokemuksia nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta yhdistystoiminnassa. Lasten saamat osallisuuden kokemukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Lähteet

Altmann, G. 2019. Pixabay. [Viitattu 9.5.2019]. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/photos/osallisuuden-ryhmä-puu-lapset-4025631/

Heinonen, H. & Kuikka, M. 2013. Lapsen oikeuksien toteutuminen nyky-yhteiskunnassa. Teoksessa: Marjanen, P., Marttila, M. & Varsa, M. (toim.) Pienten piirissä. Yhteisöllisyyden merkitys lasten hyvinvoinnille. Jyväskylä: PS-kustannus, 197-227.

Järvinen, S. & Rajamäki, J. 2019. Jäsenkysely Lahden Seudun Yhden Vanhemman Perheet Ry:lle – Yhdistyksen toiminnan kehittäminen ja lasten osallisuuden lisääminen Olohuone-toiminnassa. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 9.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052812878

LSYVP. 2018. Toimintakertomus. Lahden Seudun Yhden Vanhemman Perheet Ry.

Opetushallitus 2018. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Helsinki: Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2018:3a. [Viitattu 7.5.2019]. Saatavissa: https://www.oph.fi/download/195244_Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet19.12.2018.pdf

Rosengren, P., Törrönen, A. & Iso-Markku, P. 2018. Yhdistystoiminnan avaimet. [Viitattu
8.5.2019]. Saatavissa: https://www.ksl.fi/wpcontent/uploads/2018/06/Yhdistystoiminnanavaimet_verkkoversio_FINAL.pdf

SOSTE. 2019a. Sosiaali- ja terveysjärjestöt Suomessa. [Viitattu 7.5.2019]. Saatavissa: https://www.soste.fi/sote-jarjestot/sosiaali-ja-terveysjarjestot-suomessa/

SOSTE. 2019b. Osallisuus on tunne siitä, että kuuluu johonkin. [Viitattu 8.5.2019]. Saatavissa: https://www.soste.fi/kansalaisyhteiskunta/osallisuus-on-tunne-siita-etta-kuuluu-johonkin/

Stenvall, E. 2018. Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus. Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu. Tampere: Tampere University Press. Acta Universitatis Tamperensis 2407. [Viitattu 8.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0820-9

THL. 2018a. Järjestöt kunnassa. [Viitattu 8.5.2019]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/hyvinvointijohtaminen/hyvinvointijohtaminen-kunnassa/jarjestot-kunnassa

THL. 2018b. Osallisuus. [Viitattu 9.5.2019]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus

Turja, L. 2017. Lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa: Hujala, E. & Turja, L. (toim.) Varhaiskasvatuksen käsikirja. 4. Uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 38-55.

Kirjoittajat

Pipsa Murto, päätoiminen tuntiopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu
Jenni Rajamäki, valmistuva Sosionomi AMK
Sari Järvinen, 4. vuoden sosionomiopiskelija

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/813508 (CC0)

Julkaistu 4.6.2019

Viittausohje

Järvinen, S., Murto, P. & Rajamäki, J. Kuinka kuulisimme paremmin pieniä tulevaisuuden vaikuttajia? LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/04/kuinka-kuulisimme-paremmin-pienia-tulevaisuuden-vaikuttajia?/

Waste Management Trends in Selected Central Baltic Countries and in Russia

Articles in English, Kiertotalouden ratkaisut, LAMK Pro

In Europe each person is currently generating on average half of tone of household waste per year. Although the management of the waste continues to improve in the EU, the significant amount of potential, valuable secondary raw materials such as metals, wood, plastics, paper and glass are lost in waste streams. Turning waste into a resource is one key to a circular economy. This article analyses current waste management trends in selected Central Baltic counties, i.e. Finland, Sweden, Latvia and in Russia.

Authors: Shima Edalatkhah and Lea Heikinheimo

European legislation as key driver to improve waste management

The European Union’s approach to waste management is based on the waste hierarchy which sets the following priority order: prevention, (preparing for) reuse, recycling, recovery and, as the least preferred option, disposal (which includes landfilling and incineration without energy recovery) (European commission 2019).

The European Commission has set stricter regulations on waste separation, recycling and landfilling. The proposed key points by EU waste policy as the major instrument in waste management include the following, as listed in Figure 1.

          Figure 1. The EU Proposed Waste Management Policy (Bremere 2011))

Waste Management in Finland, Sweden, Latvia and Russia

Eurostat keeps track of statistics on waste management in the European Union. Visualizing this data can help in the understanding of the overall difference among Latvia, Finland, Sweden and Russia. This also highlights the shift that has already taken place in Finland and Sweden.

The total waste generated is the first trend. These numbers give us a basic idea of the input problem. This input is surprisingly similar in these countries nowadays. The national data on waste generated per person had varied greatly in previous years, but in year 2016 Swedish, Russians and Latvians produced nearly the same amount of waste, i.e. 400 kg/capita, respectively. Finns produced 500 kg/capita per year (Figure 2).

Figure 2. Total Waste Generated in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Secondly, the recycling trend matters as the result of environmental awareness, accessibility and culture. (Eurostat 2018) Latvia shows an impressive trend starting from 2012 while Sweden has a steadier incremental growth. In Latvia, the company The Latvijas Zalais punkts has been promoting environmental education and caring for clean and tidy environment for 15 years, thus contributing to the growing trend (Figure 3).  (The Latvijas Zalais punkts 2019)

Figure 3. Total Recycling in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Third, we look deeper into the landfill trend. This is the output of the system. In order to change this output, a holistic view of the problem is needed. The 10% EU goal of landfilling was reached in Sweden already in 2004 and in Finland in 2015 (Figure 4). (Eurostat 2018)

Figure 4. Landfilling in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Fourth are the trends for incineration, which is the process of simply burning waste in a controlled way. This process accounts for 50% of waste treatment in Finland and Sweden. The idea is to take advantage of the heat generated and sending this back to the nearby community. (Statistics Finland 2018)

Figure 5. Disposal – incineration and energy recovery in Finland, Sweden, Latvia and Russia. (Eurostat 2018)

Waste Treatment in Finland and Sweden

The total amount of waste in Finland is about 2.4 to 2.8 million tons per year. Finland’s population was 5.54 million in 2018. Considering the amount of waste and inhabitants, the amount is about 500 kilograms per inhabitant per year. Based on a long-term plan of waste management in Finland specifically after 2000, there is currently a dramatic cut down of the number of landfill sites to less than 3% following the outstanding competition over recovery of waste to both energy production and material recovery. (Statistics Finland 2018)

  Figure 6. Waste Treatment in Finland. (Eurostat 2018)

As the above statistics illustrate, within a period of 14 years, the municipal waste turned to a significant energy fuel for district heat production. The energy recovered municipal waste include biocomponents like wood, paperboard, cardboard and food waste. (Statistics Finland 2018)

The trends in Finland and Sweden is a trend of steady improvement. The rate of landfill has shrunk by the small increase in recycling and large increase in incineration and energy recovery. At the same time the total waste generated seems to be at a standstill.

Figure 7. Waste Treatment in Sweden. (Eurostat 2018)

Waste Treatment in Latvia and Russia

An interesting increase in generated waste for the last 4 years can be seen in Latvia. The increase is 27% (2012-2016). At the same time, the amount of landfill did not grow by more than 3%. This might be an indicator that the process of the landfill is not seen as the solution when more waste is produced. This is a good thing. More landfill could be an easy way when demand rose. The data does, however, not show where the increase of waste went. No increase in other waste treatment is shown and the data from Eurostat does not add up (Figure 8).

The missing piece between the bars and the line can be explained as a difference in waste generated vs waste treated. However, we do find it very unlikely that the perfect match in 2008, 2009 and 2010 are the result of near 100% treatment. If so the big drop in 2011 should be investigated. The problem is probably due to difference in reporting.

Obviously, the level of incineration and energy recovery needs to increase significantly if the 2030 target is to be reached. Finland´s increase of incineration and energy recovery from 2006 to 2016 is 234 kg/capita. This increase needs to happen in Latvia as well. The 2030 target is not an impossible goal.

 

Figure 8. Waste Treatment in Latvia. (Eurostat 2018)

The situation in Russia is as follows: as the total amount of waste generated is increasing, so are both the amount of landfill waste and landfill volume. The amount of recyclable waste in 2016 has doubled, which may indicate the beginning of a positive trend. But the share of recyclable waste is extremely small, it is a big problem for Russia now. (Eurostat 2018)

                     

Figure 9. Waste Treatment in Russia. (Eurostat 2018)

The results of this study indicate that there is a positive trend of waste management in all case countries. The amount of new landfilling in Sweden and Finland is nearly about zero, partly due to the ban on landfilling of organic waste. There is still a challenge to reach the target value of 65% of recycling of municipal waste by 2030.

Meanwhile in Latvia, the household waste which is not recycled, is landfilled. There has been an outstanding growth in waste recycling though since 2012. In Latvia, it has been discussed whether they should build waste incinerators, or should they use landfills in mining. As the landfill mining can be considered as a part of the wider view of a circular economy, in recent years activity for secondary raw material recovery has received growing interest in EU area and globally. (Särkkä et al. 2018) Russia has recently had positive paces toward improvement in waste management and has high potentials to progress in the future.

References

Bremere, I. 2011. Improving Waste Prevention Policies in the Baltic States. Assessment and Recommendations. Hamburg: Baltic Environmental Forum. [Cited 15 Nov 2018]. Available at: http://bef-de.org/fileadmin/files/Publications/Waste/activity4-1-1_recommendations_waste-prev.pdf

European Commission. 2019. Waste. Environment. [Cited 15 Nov 2018]. Available at: http://ec.europa.eu/environment/waste

Eurostat. 2018. EU Open Data Portal. [Cited 15 Nov 2018]. Available at: https://data.europa.eu/euodp/data/dataset/KvzJCOjr8R9HkDIubruA

Interreg Europe. 2018. Effective municipal waste source. [Cited 15 Nov 2018].
Available at: https://www.interregeurope.eu/policylearning/good-practices/item/234/effective-municipal-waste-source-separation-and-recovery-paeijaet-haeme-region/

Statistics Finland. 2018. Municipal Waste Management. [Cited 15 Nov 2018].
Available at: https://www.stat.fi/til/jate/2016//jate_2016_13_2018-01-15_tie_001_en.html

Särkkä, H., Ranta-Korhonen, T. & Hirvonen, S. 2018. Municipal solid waste landfill as a potential source of secondary raw materials: Case Metsäsairila, Mikkeli. In: Aarrevaara E. & Harjapää A. (Eds.). Smart Cities in Smart Regions 2018: Conference Proceedings. Lahti: Lahti University of Applied Sciences. The Publication Series of Lahti University of Applied Sciences, part 39. 224-231.[Cited 14 Apr 2019]. Available at: URN:NBN:fi:amk-2018091815195

The Latvijas Zalais punkts. 2019. About us. [Cited 14 Apr 2019]. Available at: http://www.zalais.lv/en/about-us/

Authors

Shima Edalatkhah is an International Business Student at Lahti University of Applied Sciences

Lea Heikinheimo, D.Sc. (Tech), works as a Principal lecturer at LAMK, Faculty of Technology. She is also the Manager of the Crea-RE project.

Illustration: https://pxhere.com/en/photo/815927 (CC0)

Published 29.5.2019

Acknowledgements

The authors would like to express their gratitude to the Interreg Central Baltic Program for the funding of the projects “Crea-RE Creating aligned studies in Resource Efficiency”.

Also, we would like to thank the partners and all the participants of the Crea-RE project who helped with data collection.

Reference to this publication

Edalatkhah, S. & Heikinheimo, L. 2019. Waste Management Trends in Selected Central Baltic Countries and in Russia. LAMK Pro. [Cited and date of citation]. Available at: http://www.lamkpub.fi/2019/05/29/waste-management-trends-in-selected-central-baltic-countries-and-in-russia/